Hei!
Meille on tulossa vuodeksi MAP-kirkkoon kuuluva nuori nainen USA:sta. Olen selvittänyt, että paikkakunnallamme on hänen tunnustamansa kirkko, jossa hän voi tavata uskonsisariaan/veljiään.
Hän ei ole paljon halunnut puhua uskostaan ( me emme ole mormooneja vaan evl.kirkkoon kuuluvia ), mutta nyt häneltä tuli viesti, että hän joutuu olemaan jossain poissa kirkkoonsa liittyen muutaman päivän.
Onkohan tässä nyt kyseessä se "kastetilaisuus" josta olen kuullut vai jotain muuta, joka liittyy hänen ulkomaille lähtöönsä vuoden ajaksi.
Millä tavoin perheemme voisi rohkaista häntä olemaan "oma itsensä" täällä ollessaan? Emme ole halukkaita luopumaan omasta vakaumuksestamme, mutta haluamme kannustaa häntä säilyttämään omansa. Onko joitain asioita, joita tulisi normaalissa arkielämässä ottaa huomioon?
Esim. harrastamme paljon vesiurheilua ja rantaelämää, voimmeko pyytää häntä mukaan vai onko uimapuvussa esiintyminen jotenkin sopimatonta?
Kaikista arkielämää helpottavista vinkeistä kiitollinen,
Jonsku

Vastaukset 1
Vanhimmat
hyvinkin olla kyse jostakin muutaman päivän kestävästä kirkon järjestämästä virkistystapahtumasta esim. nuorisolle tai nuorille aikuisille,johon hän osallistuu. Kyseessä voi olla myös hyvinkin temppelimatka. Epäilen kuitenkin ettei kyseinen tapahtuma mikä lieneekin liity ulkomaan lähtöön.
Olemalla ystävällinen ja ottamalla huomioon toinen toistenne tarpeet niin uskon, että pärjäätte ja tulette hyvin toimeen keskenänne. Kyllä me mormonit olemme hyvin normaaleja arkielämässä ja kuin muulloinkin:) Luulen, että loppuen lopuksi suuremmat kysymykset voivat nousta esille kulttuurin kuin uskonnon suhteen.
Jotakin yleistä arkielämän rutiineista:
-Tiedät varmaan, että emme käytä alkoholia, kahvia, teetä tai polta tupakkaa. Kaakaota ja yrttiteetä voimme käyttää.
-Yleensä käymme joka sunnuntai kirkossa, kokoukset alkavat tavallisesti kello 10 ja päättyvät klo 13. Joskus saattaa olla myös hieman viikkotoimintaa, riippuen seurakunnan koosta ja aktiivisuudesta ja omasta mielenkiinnosta.
-Tavallisessa kirkon perheessä pidetään aamu- ilta- ja ruokarukoukset. Rukouksesta ei kuitenkaan tehdä suurta numeroa esim. jos olen kylässä tai kaupungilla syömässä niin monesti pidän mielessä rukouksen, ja sitten vain ruoan kimppuun.
-Toivotaan lämmintä intiaanikesää kautta Suomen. Kyllä rannalla saa uikkareissa olla, ja niin pitääkin nimenomaan:)
Ylipäätänsä voisi todeta, että kirkko kieltää tai rajoittaa asioiden tekemistä loppuen lopuksi hyvin vähän. Ennemminkin ohjeet ovat kannustavia hyveelliseen, puhtaaseen ja tervehenkiseen elämään.
Ei tule nyt muuta mieleen tällä kertaa.