REIJO JESKANEN: miksi olet katkera!

Purkauksesi 3.1. Karjalaisessa oli sitä luokkaa, että ei voi muuta kuin ihmetellä ja todeta Sinun olevan hyvin katkera.
Miksi?
Poliittisena henkilönä tiedät hyvin, että vaikka sinä Reijo itse olisit ollut liikenneministerinä et olisi saanut enempää aikaan kuin Anu Vehviläinen.
Siis miksi syyttelet ministeriä.
Miksi et syyttele edellisiä liikennemin istereitä ( joukosasa myös demareita)?
Kerro meille kaikille perustelut purkauksellesi. Ja muista meille ei riitä turhat selittelyt vaan reilu puhe, jos siihen enää pystyt.
7630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksi olet aiuna suunapäänä moittimassa muita ihmisiä ja nostamassa omaa nokkaa yulös, kysyn vain?

Äänestä
  • Reijo, nyt sanoillesi vastiketta.

    Äänestä

  • Tympeää lukea juttujasi jotka ovat yhtä haukkumista.
    Miten sinulla on vara vielä eläkkeellä haukkua.
    Olisit pitänyt huolta, että demarim inisteri olisi jo vuosia sitten pannut asiat kuntoon, mutta ei kun ipponen riisti kehitysalueita.iksi et silloin haukkunut ministeriä
    Eikö ollut rohkeutta.

    Äänestä

  • Kuulolle jäänyt kirjoitti:

    Reijo, nyt sanoillesi vastiketta.

    Kysyn, jospa joskus vastaisitkin, vai puuttuuko rohkeus.

    Äänestä

Onko totta, että pikkuinen nilkki nakertaa ja kansa köyhtyy.

Äänestä
  • hei, tulin just!

    Äänestä

Kyllä oli taas itseriittoinen kirjoitus Karjalaisessa 8.1.
Miten Sinä viitsit aina ärveltää?
Kirjoituksesi osoittaa vain sivistymättömyyttä ja katkeruutta.
Katso omia aikaansaannoksiasia niin huomaat ettei niissä ole kehumista.

Mene vaikka pilkille niin et munaa kokonaan itseäsi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joukko autoilijoita kirjoitti:

Purkauksesi 3.1. Karjalaisessa oli sitä luokkaa, että ei voi muuta kuin ihmetellä ja todeta Sinun olevan hyvin katkera.
Miksi?
Poliittisena henkilönä tiedät hyvin, että vaikka sinä Reijo itse olisit ollut liikenneministerinä et olisi saanut enempää aikaan kuin Anu Vehviläinen.
Siis miksi syyttelet ministeriä.
Miksi et syyttele edellisiä liikennemin istereitä ( joukosasa myös demareita)?
Kerro meille kaikille perustelut purkauksellesi. Ja muista meille ei riitä turhat selittelyt vaan reilu puhe, jos siihen enää pystyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu