sopurauha

Miksi karjalaiset päästettiin takaisin Moskovan rauhassa menetetylle alueelle. Ja näin lisättiin evakkojen jo kovaa kohtaloa. Ja miksi lopussa evakuointia pitkitettiin kesäkuulle vaikka jo teidettiin mitä tulossa oli.
Tuleekin mieleen että oliko suomen päättäjät aiheuttamassa evakoille suurempaa kärsimystä kuin mitä N-L. aiheutti.
Puhutaan talvisodan pakkorauhasta,sodissa ei muita rauhoja olekaan. Tehtiinkö muka -44 sitten sopurauha missä molemmat olivat tyytyväisiä. Molemmat sai nimittää sitä miksi halusivat.
Suomalaiset nimittivät sitä "Puolustus-sodaksi" mikä päättyi "torjuntavoittoon"
N-L nimitti sitä "suureksi isänmaalliseksi sodaksi" mitä edelsi pieni mitäänsanomaton lounainen "rajakahakka"
näin toimitaan "sopurauhassa"
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

paluun estäjiksi. Ja siksihän juuri kansa oli saatu sota hyväksymään. Tosin esimerkiksi Mannerheim ei ollut asiaan tyytyväinen ja ihmetteli mm. Karjalan liittämistä takaisin Suomeen, vaikka rauhasta ei ollut tietoakaan.

Kesällä -44 kyllä sotilaat halusivat evakuointia, mutta vvs-viranomaiset haistattivat pitkät.

Äänestä

syksyllä -43 kenraali Aarne Sihvo käski laati evakuointi suunnitelman vuoden loppuun mennessä. Kenraali Aksel Airo kuitenkin torjui ehdotuksen vetoamalla rintamajoukkojen paniikkiin.
Karjalaiset jätettiin sotilaallisen ja poliittisen tilanteen panttivangeiksi.
Miksi näistä ei puhuta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä on totta kirjoitti:

Miksi karjalaiset päästettiin takaisin Moskovan rauhassa menetetylle alueelle. Ja näin lisättiin evakkojen jo kovaa kohtaloa. Ja miksi lopussa evakuointia pitkitettiin kesäkuulle vaikka jo teidettiin mitä tulossa oli.
Tuleekin mieleen että oliko suomen päättäjät aiheuttamassa evakoille suurempaa kärsimystä kuin mitä N-L. aiheutti.
Puhutaan talvisodan pakkorauhasta,sodissa ei muita rauhoja olekaan. Tehtiinkö muka -44 sitten sopurauha missä molemmat olivat tyytyväisiä. Molemmat sai nimittää sitä miksi halusivat.
Suomalaiset nimittivät sitä "Puolustus-sodaksi" mikä päättyi "torjuntavoittoon"
N-L nimitti sitä "suureksi isänmaalliseksi sodaksi" mitä edelsi pieni mitäänsanomaton lounainen "rajakahakka"
näin toimitaan "sopurauhassa"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu