Pakko-oireetkin ovat jääneet pysyviksi.

3212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun koulussa yhdellä kaverilla oli taipumusta heilauttaa päätään aina, kun tukka valui silmille ja joka kerta samaan suuntaan?

Äänestä

jostain ala-asteelta lähtien, käytännössä noin 17 vuotta. Vaikka rokotteita olenkin saanut ne parikymmentä, mitä lapsiin ja nuoriin yleensä tuikattu on, en lähtisi rokotteita syyttämään ainakaan omaista pakkotekemisistä ja pakkoajatuksista. Paljon uskottavampiakin selitteitä on mielestäni tarjolla, esim. huono isäsuhteeni ja vuosia ala-asteella jatkunut hankala ihmissuhde, yks tyyppi nääs roikkui jatkuvasti matkassani ja pakotti olemaan kaveri, kävi meillä puoliväkisin kylässä jne.......

Äänestä
  • ,pakonomainen ääntely ja tuhannet tarkistelemiset ovat aivan tuttuja minulle, mutta niihin on jo tottunut, vähän liiankin kanssa tottunut. Sormien naksuttelu oli minulle aluksi ihan vaan rentouttavaa puuhaa, mutta aikaa myöten kehitin siitäkin raskaan suorituksen johon kuuluu satoja liikkeitä ja vääntelysuuntia- ja tapoja, ja kun päättä naksautella sormensa, pitää aina noudattaa tuota tiettyä kaavaa, vaikka naksuttelurupeamaan helposti kymmenenkin minsaa kuluu. Vaikea kuvitella miltä tuntuisi elää vaikka päivä ilman pakkotekemisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei hyvältä näytä kirjoitti:

Niihin liittyy usein myös painajaiset ja unihäiriöt, kuten narkolepsiassakin.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/01/1251832/pakonomainen-symmetrian-tarve-ja-muut-pakko-oireet-jatkuvat-usein-lapi-elaman

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu