Uskomukset

Tuo alttius uskomuksille on sitten jännä asia. Olen pannut merkille, että ihminen, joka uskoo Jumalaan, uskoo myös helposti kaikenlaiseen muuhun uskomukseen.
Tuossa toisessa keskustelussa tuli taas yksi uskomus vastaan, jota en ole nähnyt koskaan todistetun, mutta uskovat viljelevät sitä mielellään faktana. "Ihmisellä on aina ollut ja tulee olemaan tarve uskoa, koska se on tämän elämän tarkoitus." Missähän näin on todettu?
Muita uskomuksia, joita uskovat viljelevät mielellään on esimerkiksi tuo moraalin ja uskonnon liittyminen toisiinsa, eli moraali on Jumalasta.
Tuleeko teille muita uskomuksia mieleen, joihin täällä on törmätty? Miksi nämä väitteet pysyvät esillä, vaikka ne kerta toisensa jälkeen todistetaan uskomuksiksi ja totuudenvastaisiksi väitteiksi?
7275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tietysti ainakin kaikki ateismiin liitettävät uskomukset, kuten käsite uusateismi jne.

Äänestä
  • Ihan unohdin tuon puolen noista uskomuksista.

    Äänestä

kiusaan sinnuu taas :)

"Miksi nämä väitteet pysyvät esillä, vaikka ne kerta toisensa jälkeen todistetaan uskomuksiksi ja totuudenvastaisiksi väitteiksi?"

siis juuri tästä haluasin sen vastauksen, kun en ole oikeastaan suoraan saanut tähän vastausta. voisiko joku sen minulle selkeällä suomenkielellä avata :)

öö, nyt vois keksii jonkun nim. merkin :D

Äänestä
  • Siis kuinka?

    Äänestä

Tämä on eräänlaista pokeria missä kaikilla on kortit piilossa ja jos yksi kortti on käytetty kerran niin seuraavalla jaolla se voi olla taas käytössä. Olen huomannut, että yleisesti ihmisten kanssa voidaan väittelyssä tulla johtopäätökseen ja seuraavalla kerralla aloitetaan taas nollasta kuin edellistä keskustelua ei olisi käytykään.

Olen siitä pähkäillyt että useimpia ei kiinnosta totuus tai määritelmät laisinkaan vaan heillä on jäykkä sisäinen(tunnepohjainen) uskomusrakennelma ja kaikki mitä he sanovat on vain sen filtteröimää sananhelinää. Tuohon uskomusrakennelmaan eivät älypohjaiset väittelyt voi vaikuttaa. Suurin osa imee ajatuksensa mielestään karismaattisilta ihmisiltä tai "hyvistä" kirjoista.

Äänestä

Ex-teistinä sanoisin, että uskonto on vähän kuin lääkeriippuvuus. Jos popsii vaikkapa bentsoja tarpeeksi kauan, niihin jää koukkuun. Jokainen ihminen voi koukuttua niihin, ja siksi niiden kanssa pitää olla varovainen. Onko ihmisellä siis tarve tulla lääkeriippuvaiseksi, tai onko se elämän tarkoitus? Paskan marjat. Ihmisellä on semmoiset aivot että ne voivat tulla riippuvaisiksi monista eri jutuista ja sopivasti ohjailtuna uskoa kaiken maailman mieltä turruttaviin hölmöyksiin, mutta ei se ole mikään tarve. Kukaan ei näänny uskon puutteeseen eikä bentsojen tai kofeiinin tai vaikka suklaan puutteeseen.

Minusta tuntuu, että väittämä uskomistarpeesta ei ole mitään muuta kuin tekosyy pitää kiinni uskomuksista, jotka nuo ihmiset itsekin tajuavat jollain tasolla hatariksi ja epäluotettaviksi. Tai jos haluaa oikein ilkeäksi heittäytyä, tekosyy pysyä henkisesti laiskana. Ja tietysti sillä voi perustella lapsien ja muiden puolustuskyvyttömien käännyttämistä. Kun niillä kerran on tarve uskoa/olla lääkeriippuvaisia/juoda coca colaa/syödä ranskanperunoita!

Minä luulen että uskovaiset uskovat niin monenlaisiin hölmöyksiin siksi, että jo yhdestä hölmöydestä kiinnipitäminen vaatii kriittisen ajattelun vaimentamista. Siinä tulee sitten helposti nielaistua koukkuineen ja kohoineen useampikin matonen. Vasta kun ei tarvitse pelätä, että oma lempiuskomus on vaarassa, voi kaikkia asioita tarkastella samoilla perusteilla sotkematta mukaan hämärää logiikkaa tai tosiasioiden väistelyä.

Äänestä
  • Melkoisen hyvin selitit asiaa minun mielestäni. Nuo samat syyt ovat käyneet minunkin ja varmaan monen asiaa ihmetelleen mielessä.
    Minua tuo kriittisen ajattelun vaimentaminen melkein jopa pelottavaa. Kun ihminen saadaan uskomaan mitä tahansa soopaa, niin hänet saa varmaan helposti vaikka minkälaisen asian taakse ja tekemään vaikka mitä, kunhan asia perustellaan uskoa sopivasti myötäillen. Näinhän olemme ikävä kyllä nähneet tapahtuvan aina silloin tällöin. Mietitäänpä vain hyökkäyksiä aborttiklinikoille, paavin puheita ja yllytyksiä kaikkeen karmeaan, Ugandan homovainot ym.
    Pelottavaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


beenthere kirjoitti:

Tuo alttius uskomuksille on sitten jännä asia. Olen pannut merkille, että ihminen, joka uskoo Jumalaan, uskoo myös helposti kaikenlaiseen muuhun uskomukseen.
Tuossa toisessa keskustelussa tuli taas yksi uskomus vastaan, jota en ole nähnyt koskaan todistetun, mutta uskovat viljelevät sitä mielellään faktana. "Ihmisellä on aina ollut ja tulee olemaan tarve uskoa, koska se on tämän elämän tarkoitus." Missähän näin on todettu?
Muita uskomuksia, joita uskovat viljelevät mielellään on esimerkiksi tuo moraalin ja uskonnon liittyminen toisiinsa, eli moraali on Jumalasta.
Tuleeko teille muita uskomuksia mieleen, joihin täällä on törmätty? Miksi nämä väitteet pysyvät esillä, vaikka ne kerta toisensa jälkeen todistetaan uskomuksiksi ja totuudenvastaisiksi väitteiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu