Kotkan johtavalle puolueelle

Tämän palstan keskustelun aiheet liittyvät ylivoimaiseti eniten kaupunginhallituksen puheenjohtajan ( nimeä en mainitse ) mielivaltaiseen käytökseen oman asemansa pönkittämiseen sekä muiden johtavien virkamiesten ylläpitämään hyvään yhteishenkeen tässä kaupungissa. Joten ehdotankin palstan poliittisen tukkeutumisvaaran välttämiseksi kaupungin suurimman puolueen jäseniä vaihtamaan toisiin puolueisiin jatkuvan korkean verenpaineen vällttämiseksi sekä vaatimalla ehdottomasti ilman selityksiä nykyisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan poistumista asemastaan. Muita keinoja teillä ei enää ole.

Nykyisen puolueen johtavat kannustuspalkkioisännät itse päätöksissään jatkuvasti toimivat niin, että tätäkin palstaa joutuu jatkuvasti kontrolloimaan ja putsaamaan kansalaisten mielipiteistä. Vain vaihtamalla nykyiset hirmuvaltiaat on mahdollista saada tämä palsta pelkästään koiran ulkoiluttajien ja pitsan syöjien ikiomaksi taistelutantereeksi ilma pelkoa, että hekin joutuvat puheistaan ilkeään poliittiseen karuselliin.
8239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toinen lisätodiste Kymenlaakson poliisipäällikkö Ossi Lähdesmäen tietoisuudesta, koskien poliisin puolueellisuutta ja Kotkan kaupungin virkamiehiin kohdistuvan rikosasian esitutkinnan epäobjektiivisuutta.


Tässä dokumentissa asia tulee loistavasti esille, koska jäljempänä olevasta sähköpostiviestistä ei jää mitään sattuman varaan, kun poliisipäällikkö Lähdesmäki on ollut tietoinen Kotkan kaupunginlakimies Marianna Ruonalan erikoisasemasta rikosasian esitutkinnassa ja muusta laittoman toiminnan ylläpitämisestä ja mielivallan tukemisesta sekä rikostutkinnan jarruttamisesta.

Kuten jäljempänä olevasta 26.8.2010 päivätystä sähköpostiviestistä ilmenee, on Kymenlaakson poliisipäällikkö Ossi Lähdesmäki ollut varmuudella tietoinen, että poliisi on toiminut räikeän puolueellisesti Kotkan kaupungin virkamiesten eduksi ja allekirjoittaneen vahingoksi. Tämä on täysin selvä asia.

Pyydän, että valtakunnansyyttäjä ja oikeuskansleri ottavat asian nyt tosissaan ja asettaa Kymenlaakson poliisin toiminnan syyniin, sillä muuten nämä Kotkan virkamiesten rikosepäilyt eivät etene mihinkään Esimerkiksi Kotkan kaupunginlakimies Marianna Ruonalan tekojen rikostutkinta on aivan näytelmäteatteritasolla, joka ilmeneekin selvästi jäljempänä olevasta 26.8.2010 päivätystä sähköpostiviestistä, joka on myös poliisipäällikkö Lähdesmäelle lähetetty.

Poliisipäällikkö Ossi Lähdesmäki on ollut pikään tietoinen poliisin puolueellisuudesta. Siksi olenkin pyytänyt 26.8.2010 poliisipäälliköltä vastauksia vallitseviin ongelmiin, mutta vastausta ei ole Lähdesmäeltä tullut.

Pyydän, että tämäkin asiakirja liitetään rikospoliisille, valtakunnansyyttäjälle ja oikeuskanslerille 31.12.2010 kello 17:10:42 lähetetyn asiakirjan liitteeksi osoittamaan Kymenlaakson poliisipäällikkö Ossi Lähdesmäen tahallista virkavelvollisuuden rikkomista ja Kotkan kaupungin laittoman toiminnan ylläpitämisen sallimista ja osallistumista laittomuuden ja kiusaamisen avunantoon.

Selvyydeksi vielä ilmoitan, että Ossi Lähdesmäen rikosepäilyjä koskeva aineisto sisältää kokonaisuudessaan nyt seuraavilla päivämäärillä lähettämäni asiakirjat: 30.12.2010 ja 31.12.2010 ja 1.1.2011 sekä tämä 3.1.2011 päivätty asiakirja.

Vaadin tässäkin yhteydessä poliisipäällikkö Lähdesmäelle rikoslain 40 luvun 7 §:n, 8 §:n, 9 §:n taikka 10 §:n tai muun lain perusteen mukaista rangaistusta laittomien asiakirjojen ja väärien ja luvattomien asiakirjatietojen ylläpitämisen tukemisesta ja Kotkan kaupungin virkamiesten rikosepäilyjen peittelemisestä sekä rikosasian esitutkinnan jarruttamisesta ja kiusaamisesta ja pitkäaikaisen laittomuuden avunannosta.

Tarvittavat todisteet alkuperäisistä sähköpostiviesteistä esitän asianomistajakuulustelussa. Vahingonkorvausvaatimuksen esitän asiassa myöhemmin.


Haminassa 3.1.2011
Asko Kervinen




--- Alkuperäinen viesti ---
Aihe: 2. Olen syytön
Lähetetty: 26.8.2010 9:39
Lähettäjä: [email protected]


Vuoden 2009 tammikuun lopulla suuri kansallinen media uutisoi Kotkan perussuomalaisten tekemästä valtuustoaloitteesta, josta Yle kertoi, että kaupunginlakimies Marianna Ruonala pitää Kervisen syytteitä täysin perättöminä ja on valmis tekemään rikosilmoituksen.

Asianomistajana kaupunginlakimies Marianna Ruonala teki yhdessä Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin ja kansliapäällikkö Jarmo Koiviston kanssa allekirjoittaneesta rikosilmoituksen.

Asko Kervinen kutsuttiin ripeästi Kotkan poliisilaitokselle kuulusteluun, jossa todettiin, että rikosepäily kunnianloukkauksesta oli tietenkin turha, koska haminalaisena ja mihinkään poliittiseen puolueeseen kuulumattomana allekirjoittaneella ei ollut mitään toimivaltaa Kotkan perussuomalaisten toimintaan. En siis ollut voinut esittää mitään perättömiä syytteitä perussuomalaisten valtuustoaloitteessa enkä täten loukata Marianna Ruonalan enkä kenenkään muunkaan virkamiehen kunniaa.

Törkeäksi kunnianloukkaukseksi Ylen uutiset tekee se, että perättömän uutisen takana oli lainoppinut virkamies Marianna Ruonala.

Uutiset olivat törkeitä senkin vuoksi, koska ne olivat kaupunginlakimiehen korkeassa virka-asemassa antama tieto, jolloin suurelle yleisölle muodostui helposti uskottava käsitys, että Kervinen on esittänyt perättömiä syytteitä vaikka tosiasiassa näin ei ole.

Allekirjoittaneen tutkintailmoitus kaupunginlakimies Marianna Ruonalan perättömästä uutisesta on päivätty 2.2.2009. Miksi tämän selvän asian esitutkinta ei valmistu Kymenlaakson poliisissa?

Miksi poliisi suoritti esitutkinnan nopeasti kaupunginlakimies Ruonalan tekemästä tutkintailmoituksesta, kun taas allekirjoittaneen ennemmin tekemä tutkintailmoitus kaupunginlakimies Ruonalan perättömästä uutisesta on edelleen suorittamatta?

Pyydän edellä mainittuun yhtälöön vastausta Kymenlaakson poliisipäällikkö Ossi Lähdesmäeltä tahi oikeuskanslerilta.


Haminassa 26.8.2010
Asko Kervinen



Asko Kervinen
Puhakantie 19
49490 NEUVOTON
Puh. 05 3665664 tai 044 0696610

Äänestä

Harald vetää nyt vain henkeä ja rauhoittuu, niin ei ahdista ihan niin paljon tämä vapaan sanan rajoittaminen.
Puhut "hirmuvaltiaista" ja samalla uhkaat valtaavasi tämän 24 taivallisen rauhanaukion, mutta samalla puhuttelet halveksien tavallisia koiran ulkoiluttajia ja pitsan syöjiä.
Monella äänestäjällä on myös koira ja syövät pitsoja, joten varovaisuutta ponnekaisiin puheisiin.
Ei kaikkien pidä olla kiinnostunut politiikasta ja sen jauhamisesta, sekä itse asiassa vaikka kuinka huutaisit manifestiasi se ei vain uppoa heihin.
Blogit ja politiikka 24 pitäisi riittää eli heti kun te lopetatte täällä, olen mukana.

Äänestä
  • joka toisessa ketjussa vähintään, joten vedä itse henkeä. Mitä tulee kissoihin, niin ystäväperheen yksi lapsista lopetti yhden päättäjän kissan hoidon, koska se kävi jatkuvasti nilkkoihin kiinni. Myöhemmin selvisi syy, että kissa ei tykännyt siitä, että isäntä heilui ja heiluu yhä liian monella jakkaralla samanaikaisesti. Voit vain kuvitella sen kissa hermon sietokyvyn isäntäänsä kohtaan kun hän yritti selitellä jatkuvia menojaan. Nykyisin emäntä itse joutaa hoitamaan sitä kissaa.

    Kissan nimeä ei saa mainita, jottei isäntä paljastu eikä emäntä.

    Äänestä

  • Harald Hirmunen kirjoitti:

    joka toisessa ketjussa vähintään, joten vedä itse henkeä. Mitä tulee kissoihin, niin ystäväperheen yksi lapsista lopetti yhden päättäjän kissan hoidon, koska se kävi jatkuvasti nilkkoihin kiinni. Myöhemmin selvisi syy, että kissa ei tykännyt siitä, että isäntä heilui ja heiluu yhä liian monella jakkaralla samanaikaisesti. Voit vain kuvitella sen kissa hermon sietokyvyn isäntäänsä kohtaan kun hän yritti selitellä jatkuvia menojaan. Nykyisin emäntä itse joutaa hoitamaan sitä kissaa.

    Kissan nimeä ei saa mainita, jottei isäntä paljastu eikä emäntä.

    Mutta kenen useammalla jakkaralla heiluvan isännän kissasta on kyse ?

    Äänestä

  • Kerro kissan nimi kirjoitti:

    Mutta kenen useammalla jakkaralla heiluvan isännän kissasta on kyse ?

    Eilen tämä kissan entinen hoitaja keroi, että heidän koirallaan on tapana nostaa koipeaan tai vääntää pökäleet sen talon portin pielellä, jossa tämä nilkkoihin kiinni käyvä kissa asuu. Moisen käytöksen syynä on ilmeisesti se, että tämän monella jakkaralla heiluvan isännän kissa oli kerran erehtynyt tulemaan koiran omalle pihalle sotkemaan kukkapenkin ja merkkaamaan omaksi reviiriksi koko pihan. Oli kuulema isännältä oppinut, kuinka pystyy valtaamaan muidenkin pihoja oman pihan lisäksi.

    Toivottavasti kissa ymmärtää nyt, että kaikkia alueita ei voi vallata omaan käyttöön. Koira kylläkin yhä jatkaa koiven nostelujaan samalla portilla, koska ei pääse tavoistaan enää eroon.

    Äänestä

  • Harald Hirmunen kirjoitti:

    Eilen tämä kissan entinen hoitaja keroi, että heidän koirallaan on tapana nostaa koipeaan tai vääntää pökäleet sen talon portin pielellä, jossa tämä nilkkoihin kiinni käyvä kissa asuu. Moisen käytöksen syynä on ilmeisesti se, että tämän monella jakkaralla heiluvan isännän kissa oli kerran erehtynyt tulemaan koiran omalle pihalle sotkemaan kukkapenkin ja merkkaamaan omaksi reviiriksi koko pihan. Oli kuulema isännältä oppinut, kuinka pystyy valtaamaan muidenkin pihoja oman pihan lisäksi.

    Toivottavasti kissa ymmärtää nyt, että kaikkia alueita ei voi vallata omaan käyttöön. Koira kylläkin yhä jatkaa koiven nostelujaan samalla portilla, koska ei pääse tavoistaan enää eroon.

    Miten tämä kissa juttu liittyy alotuksen aiheeseen ?

    Äänestä

Sariola etsii Sirkukseen pelleä. Suosittelin sinua joko ovat ottaneet yhteyttä

Äänestä
  • Onko sinulla mitään uusia juttuja, koska tuo pelle- ja Sariola aihe on tällä palstalla ollut jo lukemattomia kertoja meidän kaikkien luettavana ja osaamme ne jo ulkoa ?

    Uusinpana juttuna voisit kertoa lisää näistä suomalaisen lääketehtaan kehittämistä pillereistä, jotka estävät ihmistä juomasta yhdellä kertaa liikaa alkoholia. Pillerit estävät myöskin saman levyn pyörittämistä sata kertaa yhden illan aikana, josta on haittaa niin itselle kuin lähipiirillekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harald Hirmunen kirjoitti:

Tämän palstan keskustelun aiheet liittyvät ylivoimaiseti eniten kaupunginhallituksen puheenjohtajan ( nimeä en mainitse ) mielivaltaiseen käytökseen oman asemansa pönkittämiseen sekä muiden johtavien virkamiesten ylläpitämään hyvään yhteishenkeen tässä kaupungissa. Joten ehdotankin palstan poliittisen tukkeutumisvaaran välttämiseksi kaupungin suurimman puolueen jäseniä vaihtamaan toisiin puolueisiin jatkuvan korkean verenpaineen vällttämiseksi sekä vaatimalla ehdottomasti ilman selityksiä nykyisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan poistumista asemastaan. Muita keinoja teillä ei enää ole.

Nykyisen puolueen johtavat kannustuspalkkioisännät itse päätöksissään jatkuvasti toimivat niin, että tätäkin palstaa joutuu jatkuvasti kontrolloimaan ja putsaamaan kansalaisten mielipiteistä. Vain vaihtamalla nykyiset hirmuvaltiaat on mahdollista saada tämä palsta pelkästään koiran ulkoiluttajien ja pitsan syöjien ikiomaksi taistelutantereeksi ilma pelkoa, että hekin joutuvat puheistaan ilkeään poliittiseen karuselliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu