Hei
Olen täällä ottanut kantaa naiskysymykseen joskus.
Haluan huomauttaa asiassa että en ole naisasialiikkeen asialla enkä sellaisella mentaliteetilla koskaan ollut.
Kysymys on ollut ainoastaan evankeliumin työstä.
Perhe-elämä eri asia, ja sielläkään ei evankeliumin työ ole rajoittava asia.
Työnjakoja voi joskus aiheuttaa ajan käytön vuoksi.
Periaate minulla on se että Jumala on itse armolahjoillaan osoittanut oman sanansa ja tahtonsa.
Jostakin syystä seurakuntasiskot ja pastorit ovat olleet päteviä ja parempia kuin miehetkin.
Joka mökin likaasta ja pojasta ei ole joka hommaan, uhrautumista ja koulutusta kysellään, ja tuollaiset suuntautumiset menee aina tietysti mielenkiinnon mukaan.
Jokainen voi oppia soittamaan nuoteista, ei tarvitse olla "musikaalinen" jostakin syystä kuitenkin "musikaaliset" soittavat, ja se johtuu siitä että heitä kiinnostaa soittaminen. Diggaavat musiikkia.
Teologian A ja B tutkinnon voi suorittaa katsomatta housuihin. Sitä vastaan siteen taas joku hengellinen yhdistys voi tehdä työsopimuksen ja sen seurauksena on ammatti "pappi" tai "pastori" ei sen kummempaa.
Tarkoittaa alalle koulutettua kokoaikaisesti uhrautunutta. Ei tuon kummempaa.
Sellaisia tarvitaan myös ja maallikoille voi kertyä sama tietomäärä hyvinkin ja voivat tehdä aivan kaikkea samaa duunia demokraattisin valinnoin. Tavallisesti eivät hautaa, kasta, vihki ja siunaa lapsia ja pidä ehtoollisia.
Nuo hommat tehdään aivan kaikki ilman teologian koulutuksia nekin kun jos tarvitaan. Jos on pastorit ovat niitä hoitamassa.
Herralle uhrautumisessa ei ole siis kyse mitä on housuissa, vaan aivan muusta.
Gal 3:28.
Minä en uskaltaisi asettua evankeliumin työn tielle vaatimalla ettei naiset saa osallistua duuniin sen mukaan mitä ymmärtävät. Moneen muuhun pössöyteen olen sen sijaan uskaltanut. Niin pössöö.
Jos petustaisin jonkun sukupuoliin perustuvat aatetoiminnan olisi se miesten vapautusliike.
Monille miehille on käynyt väärin. Yksikin kaveri rakensi kaksi taloa ja nainen vei talon ja lapset joka kerta ja huorasivat. En ihmetellyt kun hän sanoin minulle, ikäiseni mies 50 vee tasan oltiin ettei hän halua enää naimisiin.
Laitan erikseen mitä olen kirjoittanut tasa-arvosta ja naisten pappihommista erikseen.
Minulla on 250 viimeistelemätöntä raamattuaiheista kirjoitusta. Nekin kuuluvat siihen.
Ovat valmiita joskus 15 vuoden kuluttua, minun pitäisi valmistua maisteriksi myös tavoitteisiini nähden, kiertää Suomi polkupyörällä, maalata nätit taulut ja akvarellit ja laulaa kuin pieni piru.
Tuossa joitakin tavoitteita, olen löytänyt uuden päivittäjän ja hissunkissun, pitää tehdä uudet sivut, niihin tulee muutoksia ja ovat olleet 3 vuotta koskematta ja eivät ajan tasalla. Olen ollut muilla teillä välillä, en osaa sivuille itse mennä että olisin saanut sinne asian mukaiset merkinnät. Olin lopen uupunut ja hukkasin vanhan pävittäjän osoitteen, muuten olisin käyttänyt häntä ja poistanut välillä joitakin valokuvia ja tehnyt asianmukaset merkinnät kuin suomi24 jarlau profiilisivulle että ole toistaiseksi matkoilla ev hommista.
jari

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.