Halonen on armoton vankeja

Nyt loppuu se porvaripropaganda Halosen löysästä linjasta:

IS.
Elinkautisvangit ovat joutuneet istumaan entistä pidempään vankilassa presidentti Tarja Halosen kaudella.
Elinkautista vankeusrangaistusta istutaan Suomessa yhä pidempään, kirjoittaa Keskisuomalainen perjantaina printtiversiossaan. Neljän viime vuoden aikana elinkautisesta vapautetut vangit ovat istuneet keskimäärin vajaat 14 vuotta.

Elinkautisvankeja on tällä hetkellä 164. Määrä on kuusinkertaistunut 20 vuodessa. Kasvu ei johdu vakavien väkivaltarikosten lisääntymisestä, vaan tiukentuneesta oikeuskäytännöstä.

Nykyisin elinkautisesta voi vapautua joko Helsingin hovioikeuden ehdonalaispäätöksellä tai presidentin armahtamispäätöksellä.

Presidentti Tarja Halonen on ollut edeltäjiään tiukempi elinkautisvankien vapauttamisessa. Kahden presidenttikautensa aikana Halonen on armahtanut elinkautisvankeja keskimäärin vajaan 14 vuoden istumisen jälkeen.

Mauno Koiviston aikana elinkautiseen tuomitut armahdettiin keskimäärin 10 vuoden jälkeen. Martti Ahtisaaren kaudella vapaus koitti runsaan 12 vuoden jälkeen.

STT
14293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kyllähän armahdus tulisi,mutta kun noita-akka on miesvihaaja niin armoa ei tipu.

Äänestä
  • juutalaismielinen usanisti aina. Vankiloissa on paljon elinkautistaan istuvaa lesboa. Lesbot murhaa useammin kuin hetrot.

    Äänestä

  • voi sinnuu.. kirjoitti:

    juutalaismielinen usanisti aina. Vankiloissa on paljon elinkautistaan istuvaa lesboa. Lesbot murhaa useammin kuin hetrot.

    Se saattaa oloasi helpottaa ja jos ei,niin juokse junan alle.

    Äänestä

  • Jep. Joku noista vangeista voisikin kokeilla vapautusta sanomalla että on homo ja haluaisi niin kovin osallistua ensi vuoden gay kulkueeseen.

    Äänestä

  • setanagentti kirjoitti:

    Se saattaa oloasi helpottaa ja jos ei,niin juokse junan alle.

    Persoonallinen ja tuore lause otsikossa.

    Äänestä

  • setanagentti kirjoitti:

    Se saattaa oloasi helpottaa ja jos ei,niin juokse junan alle.

    Homoiltako opit?

    Äänestä

Halonen saattaa olla "armoton" mutta vankila sitä ei taatusti ole.

Ongelmana ei ole määrä vaan laatu.

Äänestä
  • Määräaikainen vankeushan se on, jos ei ole kuin max. 15 vuotta. Suomen elinkautisen tulisi olla ELINKAUTINEN sananmukaisesti ja sillä sipuli!

    Ainakin yksi plussa Haloselle, kun ei "armahda" mokomia niin helposti.

    Äänestä

paskapunikki, Ahtisaari oli paskapunikki ja halonen on paskapunikki.

Elinkautinen on Suomen Lain mukaan elinkautinen ellei siitä joku paskapunikki armahda.

Ja paskapunikit ovat armahtaneet KAIKKI murhamiehet viimeiset 30-vuotta.

Murhasta elinkautisen saaneen pitäisi istua elinkautinen eli hautaan saakka.

Äänestä
  • mitä vanhat murhamiehet tekee,kun pääsevät vapaaksi murhaavat uudestaan.

    Äänestä

  • Suomessa sanoo laki, että vankilassa elinkautisen maksimi pituus on 20 vuotta. Sen jälkeen on päästettävä vapaaksi. Elikautisen pituus on siis käytännössä n 12-20 vuoden välillä Jossain Siltavuoren Jammun tapauksessa on toimittu toisin ja hän on edellenkin Niuanniemessä. Tarkemmin en syytä tiedä, miksi näin on menetelty.Ilmeisesti pakkohoidossa on omat sääntönsä.

    Äänestä

  • laissa seisoo kirjoitti:

    Suomessa sanoo laki, että vankilassa elinkautisen maksimi pituus on 20 vuotta. Sen jälkeen on päästettävä vapaaksi. Elikautisen pituus on siis käytännössä n 12-20 vuoden välillä Jossain Siltavuoren Jammun tapauksessa on toimittu toisin ja hän on edellenkin Niuanniemessä. Tarkemmin en syytä tiedä, miksi näin on menetelty.Ilmeisesti pakkohoidossa on omat sääntönsä.

    Luulisi, että palstan "niskalaukausmiehet" olisivat tyytyväisiä.

    Äänestä

  • laissa seisoo kirjoitti:

    Suomessa sanoo laki, että vankilassa elinkautisen maksimi pituus on 20 vuotta. Sen jälkeen on päästettävä vapaaksi. Elikautisen pituus on siis käytännössä n 12-20 vuoden välillä Jossain Siltavuoren Jammun tapauksessa on toimittu toisin ja hän on edellenkin Niuanniemessä. Tarkemmin en syytä tiedä, miksi näin on menetelty.Ilmeisesti pakkohoidossa on omat sääntönsä.

    Sellaista lakia ei ole. Linkitä jos löydät. Tuomio on teoriassa elinikäinen, mutta käytännössä noin 10 v.
    Ensikertalainen voidaan vapauttaa aijemminkin.

    Äänestä

  • laissa seisoo kirjoitti:

    Suomessa sanoo laki, että vankilassa elinkautisen maksimi pituus on 20 vuotta. Sen jälkeen on päästettävä vapaaksi. Elikautisen pituus on siis käytännössä n 12-20 vuoden välillä Jossain Siltavuoren Jammun tapauksessa on toimittu toisin ja hän on edellenkin Niuanniemessä. Tarkemmin en syytä tiedä, miksi näin on menetelty.Ilmeisesti pakkohoidossa on omat sääntönsä.

    Elinkautinen vankeusrangasitus on Suomessa elinkautinen. Tämä sinullekin tiedoksi amispelle.

    "Elinkautiseen vankeusrangaistukseen sisältyvät kaikki vangille määrätyt määräaikaiset vankeusrangaistukset, arestirangaistukset ja sakon muuntorangaistukset, mutta ei hänen maksettavikseen mahdollisesti tuomittuja vahingonkorvauksia, jotka eivät ole varsinainen rangaistus, vaan taloudellinen hyvitys vääryyttä kärsimään joutuneelle osapuolelle. Elinkautiseen tuomitun rikollisen tapaus otetaan käsittelyyn Helsingin hovioikeudessa hänen suoritettuaan rangaistusta 12 vuotta (21 vuotta nuorempana tehdystä rikoksesta 10 vuotta). Tällöin hänet voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen, mikäli se elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneen rikoksen tai rikosten laatuun, tuomitun mahdolliseen myöhempään rikollisuuteen, vankilassa mahdollisesti esittämiin uhkauksiin ja käytökseen nähden on kohtuullista. Jos vankia ei vapauteta, hänen tapauksensa otetaan uuteen käsittelyyn aina kahden vuoden välein. Elinkautisesta rangaistuksesta ehdonalaiseen vapautetun vangin koeaika on kolme vuotta, samoin jäännösrangaistus, joka hänelle tuomitaan mahdollisten uusien rikosten yhteydessä.

    Elinkautista vankeusrangaistusta koskeva yleinen väärinkäsitys on, että sen pituus olisi 12 vuotta. Todellisuudessa tämän määräajan jälkeen Helsingin hovioikeus ottaa käsittelyyn elinkaudeksi tuomitun vangin ehdonalaiseen vapauttamista koskevan asian. Edellä on kerrottu vapauttamisen edellytyksistä. Mitään yksiselitteistä, sitovaa ehdonalaiseen vapauteen päästämisen määräaikaa ei siis ole, vaan se on harkinnanvarainen. Tähän saakka pisin yhtämittainen vankeusaika myös elinkautisvangeilla on ollut noin 15 vuotta, mutta uuden lain mukainen käytäntö ei ole vielä muodostunut. Pisimpään Suomessa vankilassa ollut elinkautisvanki on Nikita Fouganthine (entinen Juha Valjakkala), joka vangittiin vuonna 1988 hänen surmattuaan Ruotsissa pariskunnan ja heidän poikansa. Fouganthine vapautui elinkautisesta koevapauteen helmikuussa vuonna 2008.

    Ennen 1. lokakuuta 2006 voimaan astunutta vankeuslakia armahdusoikeus on ollut tasavallan presidentillä. Uudistuksessa kumottujen säädösten mukaan armahdus voitiin myöntää vain anomuksesta eikä mitään automaattista käsittelyä ollut.

    Tasavallan presidentin armahdusoikeus säilyy edelleen, Helsingin hovioikeuden rinnalla."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohtaan. kirjoitti:

Nyt loppuu se porvaripropaganda Halosen löysästä linjasta:

IS.
Elinkautisvangit ovat joutuneet istumaan entistä pidempään vankilassa presidentti Tarja Halosen kaudella.
Elinkautista vankeusrangaistusta istutaan Suomessa yhä pidempään, kirjoittaa Keskisuomalainen perjantaina printtiversiossaan. Neljän viime vuoden aikana elinkautisesta vapautetut vangit ovat istuneet keskimäärin vajaat 14 vuotta.

Elinkautisvankeja on tällä hetkellä 164. Määrä on kuusinkertaistunut 20 vuodessa. Kasvu ei johdu vakavien väkivaltarikosten lisääntymisestä, vaan tiukentuneesta oikeuskäytännöstä.

Nykyisin elinkautisesta voi vapautua joko Helsingin hovioikeuden ehdonalaispäätöksellä tai presidentin armahtamispäätöksellä.

Presidentti Tarja Halonen on ollut edeltäjiään tiukempi elinkautisvankien vapauttamisessa. Kahden presidenttikautensa aikana Halonen on armahtanut elinkautisvankeja keskimäärin vajaan 14 vuoden istumisen jälkeen.

Mauno Koiviston aikana elinkautiseen tuomitut armahdettiin keskimäärin 10 vuoden jälkeen. Martti Ahtisaaren kaudella vapaus koitti runsaan 12 vuoden jälkeen.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu