Irtisanoin kantapankissani Osuuspankin jäsenyyden 26.1.2010.
Tiskillä sanottiin että saan sen takaisin vuoden päästä, ja nyt tarkistaessani asian huomaan että rahan palautuspäivä onkin 1.2.212 !!!!
Voiko tää olla ollenkaan totta.
Joo, menen pankkiini kyllä tiedustelemaan, olen nyt vaan niin kummastunut tästä että heti kirjoitin tänne.
Voiko ne tosiaan pitää tuota rahaa 2 vuotta !!!
OMISTAJAJÄSENYYDEN IRTISANOMINEN
34
22858
Vastaukset
- viimeisenä.
näin on, se jäsensumma ja mahdolliset jäsenosuudet ovat suurinta riskipääoma,
joka maksetaan aina viimeisenä jos pankilla on ongelmia,
eikä jäsenosuudet ole talletussuojan piirissä.
minäkin sain juuri viimeiset Bonukset, kun 2-3 vuotta olivat siellä korkoa kasvamatta,
karanteenissa.
ajattelin kyllä ottaa vakuutuksia jotta maksaisin niitä, mutta ei kannattanut,
muualta sai vakuutuksen paljon halvemmalla.
S-pankista saa nopeammin, jotain ensimmäiset 1/3 eroavista saavat melko pian,
mutta jos kaikki jäsenet eroavat,eli joukkoirtisanominen, kestää sielläkin yhden täyden tilikauden.
YkkösBonus-Euromarkettien jäsenosuutensa 2-3 viikossa, kun se on hieman erilainen.- suuttunutsuuttunut
Mielestäni Osuuspankin palvelun taso on kaupungissani vajonnut, sain tietenkin entistä alentuvaisempaa palvelua, varmaan olin se hiekantuoja.
Pikkukaupungissa on niin hyvä "irvistää" asiakkaalle jonka keskisaldo oli 0.40 senttiä.
Olin monta vuotta työmarkkinatuella, mitenkä siinä miljoonatilejä haalii.
Ketutti niin vietävästi kun sellainen kolmekymmentä vuotta nuorempi naureskeli tilin saldon pienuutta.
- kjlkjölj
Osuuspankit ovat yhtiömuodoltaan osuuskuntia, ja niissä noudatetaan osuuskuntalakia. Kun osuuskunnan jäsen irtisanoo jäsenyytensä, osuusmaksu voidaan palauttaa vasta kun irtisanomisesta on kulunut yksi täysi tilikausi (eli vuosi). En nyt muista miten mahdollisen lisäosuusmaksun kanssa tehdään.
Sama juttu jos vaihtaa osuuskauppaa ja uudessa onkin pienempi osuusmaksu. kestää toista vuotta, ennen kuin palautus tulee.- 12+6
Lisäosuudet maksetaan heinäkuun alussa. Vuonna 2011 irtisanotut lisäosuudet siis tilillä 7/2012.
Minulle ainakin on selvitetty asia perusteellisesti pankissa. Vaikka ap menisi pankkiin riehumaan niin tähän jäsenyysmaksun palautuksen aikatauluun pankki ei ikävä kyllä voi vaikuttaa. - asfsadfsdff
12+6 kirjoitti:
Lisäosuudet maksetaan heinäkuun alussa. Vuonna 2011 irtisanotut lisäosuudet siis tilillä 7/2012.
Minulle ainakin on selvitetty asia perusteellisesti pankissa. Vaikka ap menisi pankkiin riehumaan niin tähän jäsenyysmaksun palautuksen aikatauluun pankki ei ikävä kyllä voi vaikuttaa.Olis kannattanu miettiä ennen kuin maksaa pakkojäsenmaksun tamppoonipankkiin. Roistoja ovat.
- sii mikä vguosi
12+6 kirjoitti:
Lisäosuudet maksetaan heinäkuun alussa. Vuonna 2011 irtisanotut lisäosuudet siis tilillä 7/2012.
Minulle ainakin on selvitetty asia perusteellisesti pankissa. Vaikka ap menisi pankkiin riehumaan niin tähän jäsenyysmaksun palautuksen aikatauluun pankki ei ikävä kyllä voi vaikuttaa."Vuonna 2011 irtisanotut lisäosuudet siis tilillä 7/2012."
missä op maksetaan 2011 irtisanotut 2012 ??
meillä heinäkuun jälkeen 2013
- OP Irtisanominen 4V.
Osuuspankissa sanottiin että saat rahat (100e) 2 vuoden päästä. Sanoin itteni irti helmikuussa 2010. nyt soitin pudasjärven osuuspankkiin niin toi jäsenyyden irtisanominen on mennyt jonnekkin kansioon,ja nyt pitää vielä odottaa 2 vuotta,eli toden näköisesti saan rahani vasta helmikuussa 2014. hoh hoijaa.. Pankki on minun mielestä mokannut kun ei ole laittanut asiaa eteen päin. Että näin meillä Koillismaalla.
- Pudasjärven OP
Miten tällaisessa asiassa kannattaisi toimia?? EHDOITUKSIA??? Odotanko vielä 2 vuotta? olenkohan vielä hengissä 2 vuoden päästä..
- Jotenki Näjin ?
Sen pitäis mennä kai jotenkin näin:
1) irtisanot jäsenyytesi 02/2010 (esimerkki)
2) osuuskunnan vuosikokous (vai mikä sen nimi nyt on) oli 01/2010
3) irtisanoutumisesi käsitellään siis 01/2011 vuosikokouksessa (vai mikä sen nimi nyt on)
4) saat maksamasi jäsenyysmaksun takaisin irtisanoutumisesi käsittelyvuotta seuraavana vuonna, eli 2012. (kuukausi ei tiedossa)
Eli kyllä siinä hyvin usein menee semmoset 2 vuotta.
Tuo väite johonkin kansioon menosta viittaa siihen, jotta ovat ossuuspankissa ryssineet ja pistäneet sun eroilmoituksen väärään paikkaan odottelemaan käsittelyä. - Pesän Jakaja ?
Pudasjärven OP kirjoitti:
Miten tällaisessa asiassa kannattaisi toimia?? EHDOITUKSIA??? Odotanko vielä 2 vuotta? olenkohan vielä hengissä 2 vuoden päästä..
Ja josset oo elossa, niin se mennöö sun perillisille jaettavaks.
Jos mittää jaettavvaa jäi? - haluan auttaa
Olet saanut irtisanomisesta oman kappaleesi, jonka luonnollisesti olet säästänyt. Siitä voit tarkistaa, milloin raha maksetaan sinulle sekä myös tilin, johon suoritus tulee. Tarkista nyt ensin tämä allekirjoittamasi kappale. Ja kerro meillekin, mitä siinä lukee? Sen perusteella katsotaan jatkoa...
- Jäsen OP!
Mulla o sellainen kässä, että jäsenyys pitää irtiasano vuoden marraskuun viimeseen päivään mennessä ja sen osuusmaksun saa takaisin seuraavan vuoden joulukuussa.
Tässä kait on on joku pankin tilikausi ja taselaskelma takana. - Pudasjärven OP
Kyllä minä allekirjoitin irtisanomis ilmoituksen,mutta en saanut mitään itselle todistusta. enpä silloin tiennyt pyytää kyseistä lappua. Nyt olen ollut pankiin yhteydessä niin toinen virkailija sanoi että ei tarvi odottaa enää 2 vuotta ja toinen sanoi että pitää odottaa taas 2vuotta. otappa sitten selvää.. minä ilimottelen miten asia etenee. KIITOS KUN AUTATTE TIETÄMÄTÖNTÄ.
- haluan auttaa
Hei,
kun irtisanominen tehdään, tulostuu kaksi kappaletta: toinen asiakkaalle, toinen pankille. Harmi, jos et ole omaasi saanut.
Jos irtisanominen tehtiin vuoden 2010 aikana, ei ole merkitystä, tapahtuiko se vuoden ensimmäisenä vai viimeisenä pankkipäivänä - tai minä tahansa siinä välillä. Aikaa kuluu ns. vuosi tilinpäätöksestä eli kuluu koko vuosi 2011, joten varsinaisen jäsenyysmaksun palautus on tililläsi ensimmäisenä pankkipäivänä 2.1. 2012, jos suoritus menee Osuuspankin tilille. Mikäli olet antanut jonkun muun pankin tilinumeron, kuluu se noin kaksi pankkipäivää. Kyllä pitää rahan jo olla sinulla. Mihin kansioon se olisi mennyt? Jos tilisi on lopetettu tms niin olisikohan kyseessä jokin "virhetili", johon raha palautuu jos tiliä ei löydy? Mutta kai tuossakin tapauksessa se raha pois saadaan vaikkapa heti, kun asiakas virheen huomaa.
Jotain outoa nyt on asiassa. Kahta vuotta ei mitenkään voi enää kulua. Tsemppiä jutun selvittämiseen :)- Pudasjärven OP
Soittivat tänään pankista ja "Ohjeistus" on nyt nimi jolla asia etenee eteenpäin. En sanonut tiliä irti,joten tilini on vielä käytössäni. Olen yrittänyt saada sitä irtisanomis paperia itselle,joka minulle on jäänyt antamatta,mutta sitä ei ole vielä löytynyt.. (kerta löytyy pankin oma lappu niin ottaisi vaikka kopion siitä,eikö?). Minäpä ilmoittelen ensi viikolla miten asiat menee ->
- pikkujuttu pikkusuma
ehei,
siinä tarvitaan yhtiökous, sekään ei ole heti vuodenvaiteen jälkeen, kokous vaatii usein 2-3 kk järjestelyaikaa, meillä on huhtikuussa, joka vuosi ja tilintarkastukset, pöytäkirjantarkastukset, sekä viralliset tiedoittamiset,
ym.
eikä jokaisen tilinpäätöksiä tehdä vudenvaihteessa,
noin 1,5 vuotta on minimi, mutta
- Minkäjäsen?
Niin, olettehan te tietoisia miten tämä AHNEUDEN ja Minä Minä Minä kytkentä tehdään pakkokytkennällä! Pankki jos mikä on aloittanut tämän missä ihmisiä sidotaan pakolla muka itsensäedun vuoksi ja oletkin liekassa.
Puhelinliittymät ym ovat jatkoa tästä ! Ei saa irti mitenkään ja tästä hyötyy kaikenlaiset toimijat ja asianajajat on ja nämä pankkien keinottelijat yksitysten ihmisten ajojahdista. Omaisuutemme itse asiassa on täysin holhouksen alla kaikissa vaiheissa. Tämän jatkeena on käteisen rahan käyttömahdolisuuksien estäminen ja ns poistaminen. Tämä hyödyttää pankkeja ja rahalaitoksia edelleen.
Mikä ihme tässä on kun henkilöllisyystodistuksena on PANKKITILIN NUMERO? Olemme myyneet rahalla kaiken identiteettimme ja yksilöllisyyteemme ja varallisuuteemme holhouksen alle rahalaitoksille. Missä ihmeessä on kansalaisten asema yhteiskunnassa?
eikä henkilötunnus?! - op jäsen X
en tiedä onko vanhanajan postipankin perua ollutta kultapossukerhoa enää.
OP jäsenyys on vähän sama, että kaikista eduista olisi oikeasti hyötyä jäsenille. Totuus on kuitenkin yksinkertainen, eli jos sinulla on 5000e talletuksia tai lainaa, niin saat bonusetuja. Siis olen sen jo aiemmin sanonut täälläkin, että etujen määrä on hyvin kapea suhteessa esim. korkoihin tai talletuskorkoihin... No, tietty jos saat vaikka 400e vakuutusmaksuissa, niin etua voi olla, mutta miltä tasolta asiakkuudessa silloin on oikeasti kyse? Ei taida riittää 5000e keskimääräinen asiointi.
Tämän kaiken silti sanon, vaikka olen ollut op-jäsen ja asiakas pientä katkoa lukuunottamatta liki 20 v
Ja yks tärkee asia. Ei sillä jäesnyyden ottamisella mitää häviä joa on vaikka 50000e lainaa. Olet jokatapauksessa pankin kanssa kusessa aika pitkään, nii yks sadaneuron osuus ei enää siinä tilanteessa tilaasi helpota.
Ja jos sinulla on useamman kymmenentuhannenen euron talletus, niin et varmasti kehtaa mennä pankkiin ja vaihtaa asiakkauutta toiseen pankkiin.
Kolmas asia, vaikka sinulla on se osuus, niin et omista silti sitä pankkia penninkään arvosta. Oikeat osakkeet ja osuudet on tarina erikseen. - Pudasjärven OP
Ok, Nyt on saatu asiat loppuun. Tänään 9.2.2012 maksoivat sen mitä on odotettu 2 vuotta. "Ohjeistettu" toiminta tarkoitti sitä että virkailija oli kysynyt pankin korkeammalta taholta et miten toimitaan. Onnexi ei mennyt taas sitä 2vuotta (eli 2014 olisi vasta sitten tullut rahat) . mut hyvä kun annoitte neuvoa niin saatiin asia loppuun.
KIITOKSET KOILLISMAALTA!!- haluan auttaa
Hyvä että asia selvisi ja sait rahasi pois!
- Kielisilta
Sanoin tänään tilini irti keski-suomen osuuspankista olin jo marraskuussa siirtynyt asiakkaaksi toiseen op ja sitä kautta piti tilin lopetus ja jäsenyys siirtyä uuteen pankkiini, näin ei kuitenkaan käynyt ja huomasin tilini naputtavan palvelumaksuilla miinusta joten siitä suivaantuneena marssin pankkiin ja itse lopetin tilini ja päätin jäsenyyteni.
Kotiin tullessa huomasin myös että saan palautuksen jäsenyydestäni vasta 02.01.2014 ihan sika kiskurointia ihmisten rahoilla pitää noin pitkään!
Pieni summa sinäänsä mutta vituttaa rahoittaa pankkia jossa ei ole enään asiakkaana.
meinasin uuteen pankkiini ottaa uuden jäsenyyden mutta kun toiminta on tuollaista niin en kyllä enään kusetettavaksi ala. - Osuuspankista eroava
Hmmm...
Kyllä S-ryhmän osuuskaupoissa maksetaan osuusmaksu heti, kun teet sen asiakaspalvelupisteessä, muutoin maksetaan muutamassa viikossa toisen pankin tilille...
Ja jos vaihtaa toiseen, jossa pienempi osuusmaksu, saat heti tilille erotuksen. - plo
Moi
oma kokemus tähän liittyen on seuraavanlainen: irtisanoin jäsenyyteni, ja melko pian pankki maksoi tuon 100€ takaisin. No, nyt olivat tyrineet ja maksaneet uudestaan tuon 100€ tämän vuoden alussa. Ja sitä nyt sitten pyydetään maksamaan takaisin. On kyllä ollut naurettavaa pelleilyä ko. pankilta koko omistajuuden irtisanominen. Ja siihen irtisanomiseen taas johti tyrimiset lainojen kanssa, ja uuden lainatarjouksen unohtaminen...... - jäsen xxxxxxxxx
Itse olen op asiakas ja omistaja.
Pankki teki pitkään itseni kannalta erittäin huonoa toimintaa, josta koitui minulle korvaamatonta haittaa.... 2006 vuonna sitten kypsyin pankkiin ja kävelin sen aikaiseen Sampopankkiin ja tein yhden lisätilin ja siirsin asiat sinne.
Ei mennyt kuin kaksi tuntia, niin op:sta soitetaanja pahoitellaan tekemääni ratkaisua. Pyydetään tilinumeroa jonne osuuspääoma voitoisiin palauttaa. Sanoin, että antaa sen osuuden nyt olla, että siitä voi vielä olla tarvetta...
No, sitten kuitenkin tuli mieleen, että mennään takaisin op:n asiakkaaksi. Se oli todellinen tuuri, sillä ei mennyt pitkään kun Sampon maksunvältys ja intervet ongelmat alkoivat. Palattuani Op:n asiakkaaksi, niin sekin asia hoitui kuntoon, minkä takia lähdin sieltä.... tosin prosessi lähti käyntiin vasta 2007 ja meni muutama vuosi...
Mutta yleisesti, kyllä se ongelma on usein myös asiakkaassa ja hänen kuvitelmistaan asiakkaana... Se osuuspääoma joka on irtisanottu, niin palaa kaiketi seuraavan kalenterivuoden lopussa. Sama on S-kaupan kanssa. - jo vain
Tämäkin viestiketju osoittaa jälleen kerran, kuinka leväperäisesti ihmiset tekevät sopimuksiaan lukematta ollenkaan sopimustekstiä, tai edes ymmärtämättä sitä.
Ihminen eläessään joutuu kirjoittamaan nimensä moneen sopimuspaperiin, joten kannattaa se paperi edes lukea ennen allekirjoitusta.
Osuuskunnasta itsensä irtisanonut lukekoon osuuskuntalakia. - Rouvarose
Osuuspankin irtisanottu osuusmaksu palautuu kahden tilinpäätöksen jälkeen.Tilinpäätöspäivä on 31.12. Eli 2010 irtisanottu osuus palautuu vuoden 2012 ensimmäisenä pankkipäivänä.Lisäosuusmaksussa on eri säännöt. Osuuspankissa ei ole yhtiökokousta,kuten jossain viestissä oli mainittu, koska osuuspankki on osuuskunta. Ja jos paperi on joutunut vahingossa mappiin ilman että irtisanominen on oikeasti tehty, se on pankin virhe ja se on korjattavaissa ilman uutta odotusaikaa.Odotusaikahan oli jo todistetusti kulunut. Kokemattomat uudet toimihenkilöt eivät aina osaa käyttää kaikkia keinoja asioiden hoitamiseksi eivätkä kysy keneltäkään ohjeita.
- Anonyymi
OP tulkitsee aikarajoja omaksi, ei asiakkaan eduksi. Siksi homma venyy ja kestää. Kuluttaja määrittelee, vastaako palvelu toivottua tasoa vai onko syytä vaihtaa palvelun tarjoajaa.
- Anonyymi
Kysehän on ihan yleisestä osuuskuntakäytännöstä. Ei laista.
toimikausi on kalenteri vuosi. Ihan ap. viestin mukaisesti, niin olisi kannattanut sanoa jäsenyys irti 31.12.2009, niin jäsenmaksun olisi saanut takaisin periaatteessa 1.1.2011. Se on se kalenterivuosi. Sama on osuuskaupan jäsenyydessä.
Ja sitä saa mitä tilaa. Myös Nordea toimii samalailla pankkina, että jos asiakas toimii yleisen järjen vastaan, niin pankkikin on jäykkä ja joistamaton. Jos et toimi hyvien toimien mukaisesti, niin pankki kyllä muistaa! Eikä sinun ole nordean kanssa sooloiltua helppo mennä muihinkaan pankkeihin.
Itse olen oman alueeni OP omistja. Maksoin markka-aikana 500ml osuusmaksua. Pankki jopa lainasin sen rahan minulle jäsenmaksun maksamiseen muiden raha-asioitten yhteydessä. Kun markka muuttuin euroksi 2002, niin osuuden arvo oli 84e. OP korotti maksetun pääoman omista varoistaan sataan euroon. Sama oli sinä aikana alueosuuskaupan asiakkailla, eli osuuden arvoa nostettiin ja uudet asiakkaat maksoivat 16e enemmän osuusmaksua.
Mutta mitä itse olen saanut op jäsenyydestä taloudellisesti. Oikeastaan olen vapaajäsen. Tavallinen asiakas ilman jäsenyttä maksaa nykyisen hinnaston mukaisesti palveluista ja kortista n. 4e kk. Jäsen saa paketin hintaan 2,90e. Alennus on vuodessa n. 15e ja kun se lasketaan vaikka 10v taaksepäin, niin olen saanut 150e rahaa. 20v aikana tällä tapaa laskettuna olen saanut 250e, eli 100e jäsenmaksua on maksettu takaisin minulle. Vaikka tallatuskorot on nolla, niin voin nyt laskea suoraan, että saan vuodessa liki nolla säästöillä ja varallisuudella tuon 15e korkoa.- Anonyymi
Ja vaihtamalla S-pankkiin, jossa palvelut ja kortti on 0e/kk s-ryhmän jäsenille, säästät vieläkin enemmän.
- Anonyymi
Olkoon OP palvelumaksut 4,2€, niin Nordea perii 7€. Asiahan muuttuu jos asiointia on todella monta tuhatta euroa. Jos säästöjä tai velkaa on vaikka 10000€, niin ei se 4,2 tai ,7€ paljoa tunnu, sillä taletuksta saa jo moninkertaisen koron ja lainassa maksaa moninkertaisen koron.
- Anonyymi
Omalla kohdallani Riihimäen Osuuspankki käytti asiakasomistajaosuuteni omistajuuden yksipuolisen irtisanomisen jälkeen suoraan omiin ”kuluihinsa” omalla päätöksellään. Tämänkin siis voivat tehdä jos asiakkaalle tulee elämässä ongelmia. Omistajuuden irtisanomisen jälkeen oletkin sitten kasa paskaa velkoinesi.
En suosittele ainakaan ko. pankkia kellekään.- Anonyymi
Onko tämä laillista koska minulle kävi samoin???
- Anonyymi
OP on täysin paska pankki ei ikinä tähän pankkiin!!
- Anonyymi
Ensin sanottiin että vuoden lopussa sitten vuoden päästä nyt on kulunut 2 vuotta eikä vielä palautusta näy. Täytyy taas koittaa asiakaspalveluun..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851