Brittien merisaarto onnistui ensimmäisessä maailmansodassa ainoastaan siitä syystä että Kuninkaallinen Laivasto oli ainakin kymmenen kertaa isompi kuin Keisarillinen Laivasto.
Brittien merisaarto
Kelly Bundy
6112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
nii onki. ja munki iskä o kymmenen kertaa isompi ku teijän.
kymmenkertainen, mutta suunnilleen tupla sentään. Esimerkiksi isoja laivoja ympärysvalloilla oli 39 ja Saksalla ynnä Itävallalla 20. Tilanne huononi Saksalle sodan aikana varsinkin Yhdysvaltojen tultua mukaan.Sillä oli maailman kolmanneksi suurin laivasto.
"Kuninkaallinen Laivasto oli ainakin kymmenen kertaa isompi kuin Keisarillinen Laivasto."
Brittejä tuki tehokkaasti Ranskan laivasto, joka oli maailman viidenneksi suurin. Ja olihan mukana lopulta Italiakin. Se piti Itävallan laivaston aisoissa yhdessä Ranskan kanssa.
Kirjoitit siis oikein suuren luokan puppua. Ei ollut ensi kerta.
Horthy oli yhtä taitava kuin Scheer. Tosin itävalta-unkarilaisilla oli lähinnä italialaisia vastassa vaikka jonkin verran brittien kanssakin tappelivat.
No mitäs menivät Lusitanian upottamaan ja ärsyttämään amerikkalaisia.
jää haavoittuminen Otranton meritaistelussa. Itävalta-Unkarin merivoimien komentajan h'än toimi maaliskuusta 1918. Ei ole tiedossa erityisiä ansioita.Nimitykseen on voinut vaikuttaa palvelu keisarin hovissa ennen sotia.
Horthy kuitenkin voitti Otranton meritaistelun ylivoimaista vihollista vastaan. Kyllä se melkoinen ansio on.