Ehdottaisin attekamuille sellaisia talkoita, että pidetään tuolla Kirkko kuulolla -palstalla esillä lestadiolaisnaisten ahdinkoa niin kauan, että jotain tapahtuu. Nostetaan nykyiset ketjut ylös yhä uudelleen ja aloitetaan uusia, kun vanha tulee liian pitkäksi. Haastetaan kirkkoa, referoidaan asiaan liittyviä uutisia, laitetaan linkkejä lestapalstalle, kysytään, ehdotetaan ja muistutetaan väsymättä. Haluaisin nähdä voisiko jatkuvalla aktiivisuudella saada aikaan yleisempääkin keskustelua ja ehkä lopulta muutostakin kohtuuttoman raskaassa asiassa, joka repii naisia ja lapsia raa'asti vuodesta toiseen. Esimerkiksi tv2 voisi lopulta järjestää Lestadiolaisillan - Homoillan vaikutuksethan olivat aika komeat.
Kuka lähtee boing-nostotalkoisiin kanssani?
Kuka lähtee boing-nostotalkoisiin kanssani?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minä lupaan ainakin lähteä noihin talkoisiin.
Tuo on asia johon pitäisi yhteiskunnallisten tahojen ja kaikkien kansalaisten puuttua.
Alkaa ottaa pattiin tuo vähättely mitä siellä kirkon puolelta on tullut. Kirkko ei muka voi tehdä mitään.
Silloin ennen joulua kun sille hiipakuntadekaanille vastasin sairaista uskonnoista, niin sehän poltti päreensä ja alkoi mollaamaan minua. On ollut hienoa nähdä miten monet ovat kirjoittaneet samasta asiasta. Dekaania ei ole sen koommin palstalla näkynyt:)
Kannatetaan.
Siellä on havaittavissa sama ilmiö kuin täällä, että kun kirjoittaa rekatulla nimimerkillä, niin melko helposti aletaan irvimään. Multinikkejä siellä on ihan kuten täälläkin. mutta ei se ainakaan minua haittaa. irviköön, jos irvityttää.
Pappien kommentit ovat ällistyttäviä. He vähättelevät koko asiaa.
Joo, tuo on totta. Nää papit siirtää vastuun jonnekin ihan muualle, lähinnä ihmisten niskaan kollektiivisesti ihmisen syntisyyden vuoksi.
Mukava, kun pahaa vastaan ei tarvitse taistella, kun se on ja pysyy taistelusta huolimatta. Miksi siis vaivautua. Helpompi heittäytyä syntiseksi ja anella armoa ja anteeksiantoa hokien ja miettien sitä kuinka syntinen ja heikko sitä on. Jumalan armo vain auttaa. Joopa joo!
tuntui olevan sitä mieltä, että kun muissakin perheissä on ihan varmasti hankalia tilanteita, lestadiolaisnaisia ei tarvitse mitenkään erityisesti auttaa.
niin taisi antaa ymmärtää. Ja valitteli sitä, että koko liikettä leimataan. No voi helvetti sentään, onhan se koko liike ihan hullua touhua. Naida on pakko avioliitossa, ehkäistä ei saa ja ainoa keino sitten jos henki on vaarassa, on kohdunpoisto. Onhan se nyt saataana ihan sairasta touhua!
ja sanovat, etteivät voi puuttua lestadiolaisten asioihin. Kyllä ev.lut.kirkon papit puuttuvat vaikka mihin asioihin. Sellaisiinkin, jotka ei niille kuulu pätkääkään. Kirkko sanoo mielipiteensä homoista, koulujen uskonnonopetuksesta, hedelmöityshoidoista jne, vaikka ne eivät ole kirkon asioita. Uskonnonopetuskaan koulussa ei ole kirkon asia. Se voisi hoitaa homman omissa tiloissaan.
ollut aiheesta kirjoituksia. Papit vaan ovat melko passiivisia vastailemaan.
" Esimerkiksi tv2 voisi lopulta järjestää Lestadiolaisillan"
- Olisi tosi hyvä juttu.
Tiedä vaikka saatais nähdä kunnun käsirysy, kun Päivityttö ottas pedolta lestapapilta senkan nenästä.
Mistä ne oikeastaan olisivat eri mieltä?
Vaatikaa lestoja lopettamaan synninteko ja näyttäkää itse esimerkkiä.
Vanhoillislestat pitää vaimoa syntisenä, jos se ei koko ajan anna ukkonsa pistää paksuksi. Toisissa lahkoissa taas syntiä on jokin muu.
Pitäis kait ensin määritellä, mikä on syntiä ja mikä ei.
Miten olisi esim naisen "itsehedelmöitys", ts raskaaksi ilman ulkopuolista apua (vrt raamatun neitseestäsikiäminen). Se tultaneen lähitulevaisuudessa näkemään, eläimillähän se jo onnistuu.
Me ateistit ollaan huonoja esimerkkejä synnin suhteen, koska raamattu tuhansinen tulkintoineen ei ole meidän matkaopas.
tottelemattomuutta Jumalan Sanalle. Jumalan Sana ei kehoita naista olemaan "synnytyskone! !
Uudessa Testamentissa tuodaan selvästi esille, että nainen ja mies ovat tasa-arvoisessa asemassa
Jumalan edessä ja siellä kehoitetaan pariskuntia toimimaan yhteisestä/keskinäisestä sopimuksesta.
Vanhan Testamentin sana: Lisääntykää ja täyttäkää maa, oli kehoitus ensimmäisille ihmisille.
Lestadiolaisten piirissä näyttää olevan paljon sellaisia asioita, jotka eivät ole Raamatun Sanan mukaisia.
TV2 voisi järjestää 'ateisti vastaan teisti' -illan. Siinä olisi ateistien ja teistien kärkinimet. Teistien puolella ei siis missään nimessä olisi liberaaleja. Olisi mielenkiintoinen ilta. Kesto ainakin 2 tuntia. Ei ole vielä näkynyt tällaista väittelyä tv:ssä.
Teistien puolella ei pitäisi olla liberaaleja? Pitäisikö sen sitten olla natsi-teistit vastaan kommari-ateistit ilta? Mielummin katsoisin niitä fiksuja molemmista päistä...
"Vaatikaa lestoja lopettamaan synninteko ja näyttäkää itse esimerkkiä."
En ole koskaan syntiä tehnyt.