Vankiloissa on eräänlaisena reliikkinä, jäänteinä (kuin häntäluu) sotilaspastorien virkoja. Ne eivät ole täysin ongelmattomia uskonnon ja omantunnovapauden sekä kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Ne myös vievät resursseja vankiloiden psykologien ja sosiaalikuraattorien virkojen perustamiselta ja ylläpidolta.
Maamme 29 vankilassa on tätä nykyä hieman yli 10 sotilaspastoria. Pastorien virat ovat valtion säästöohjelmien ja tulosvastuutarkastelujen vuoksi juri nyt arvioinnin kohteena. Eläkkeelle jääntien jälkeen virkoja saatetaan joko lopettaa taikka tehdä yhteisiksi useamman laitoksen kanssa.
Mitään yleistä periaateratkaisua reliikkien poistamiseksi ei ole tehty, vaikka siihen olisi hyviä perusteita uskonnon ja omantunnon vapauden ja kansalaisten yhdenvertaisuuden pohjalta. Sitä varmaan kannattaisi esittää, koska kertaratkaisu olisi tehokas ja periaatteesa oikeudenmukainen ratkaisu.
Muutoksen jälkeen kirkko, sen seurakuntayhtymät tai vaikka kirkkohallitus voisivat harkita, perustavatko he omalla kustannuksellaan valkilapappien virkoja (samaan tapaan kuin ovat palkanneet ns. sairaalapappeja). Kenties ainakin siirtymävaiheessa he voisivat saada jopa valtion palkollisilta vapautuneita toimitiloja käyttöönsä, jos ei muuten niin pientä korvausta vastaan.
Ppäätöksellä olisi sekä periaattellinen että käytännöllinen luonne. SVapautuneita virkoja ei liene hyödyllistä kokonaan lopettaa, vaan siirtää vapautuneet resurssit ammatillisesti pätevämpään käyttöön.
Vangit ilmeisesti tarvitsisivat psykologista apua rikoskierteestä vapautuakseen. Samoin vapautuvat vangit tarvitsisivat sosiaalista tukea. Näin ollen valkiloissa tarvitaan sekä vankilapsykologien että sosiaalikuraattorien toimia.
Tätä näkökanaa tukee myös Helsingin Sanomissa tänään (7.1.) julkaistu haastattelujuttu, jossa psykologi Pertti Hakkarainen kertoo työstään. Työn tarkoituksena on todella hoitaa vankeja. Yhtenä esimerkkinä on STOP-ohjelma, jossa mm. pyritään saamaan seksuaalirikoksiin syyllistyneet ymmärtämään tekojensa vahingollisuus uhreille ja luopumaan tekojensa vähättelystä.
Pastorien perussanomanahan on markkinoida syntien anteeksi saamista, jonka ansaitsee alkamalla uskoa jeesukseen ”vapahtajana”. Sellaista rikoksien anteeksi saamista, jossa uhrien mielipide ohitetaan, ei ole syytä enää valtion varoilla mainostaa.
Eri asia tietysti on, että käytännön paineessa vankilapastorit antavat välillä myös sosiaalipsykologista tukea, joka ei ole uskonnon julistamista. Mutta sillä ei ole teologian opintojen ja pappisvalan kanssa paljoa tekemistä. Sillä mahdolisuudella, että jotkut vankilapastorit ovat saattaneet elämän koulussa tulla ”hyviksi jätkiksi” ei voida perustella valtion palkkapapijärjestelmää.
Vankilapastorien virkojen lopettaminen, vaikka sitten edes vähitellen virkojen nimikettä ja pätevyysvaatimusta muuttaen, ei ole kovin suuri askel ihmiskunnalle, mutta se on kuitenkin hyvinkin oikeutettua valtion ja kirkon erottamistavoitetta ajatellen yksi askel oikeaan suuntaan.
Vankilat vähitellen tunnustuksettomiksi
Humanistisesti
0
253
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561