Raamattu on kokoelma kirjoituksia joista löytyy järkeä: Ihminen ei ole ollut nykyistä tyhmempi tuhansia vuosia aiemminkaan. On ollut varsin helppo ennustaa mitä ihmiskunnan lisääntyminen tuo tullessaan.
Tässä ollaan. Poliitikot ja ahneet liikemiehet nopeuttavat mailmanlopun tulemista ja yrittävät kusettaa muita.
Ongelma on se, että ihmisen ikä on liian lyhyt vastuuntunnon kehittymiseen. On vain tärkeää että itsellä on kaikki mitä voi keksiä, sillä ei ole väliä jääkö muille mitään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
jos ihminen tyytyisi kohtuuteen, kantaisi huolta lähimmäisen hyvinvoinnista eikä paaduttaisi
omatuntoaan, mitään maailmanloppua ei tarvitsisi odotella.
Kehoitta olemaan valveilla,sillä eksytysten aika on parasta-aikaa tapahtumassa toisin sanoen laittomuus pääsee valtaan. Sa aika on alkanut rakkaus kylmenee ihmiset ovat yhä enemmän itsekäitä.
Seurakunnat suvaisevaisempia synti ei ole enään syntiä.
Kuinka sitten kelvoton ja turmeltunut ihminen, joka juo pahuutta kuin vettä? job 15:16