Oletko syntinen vai synnitön?
Teuvo Sunille
kysymys:
23427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
kulkisin täällä Paavalin jalanjäljissä, kaikkien syntiin sidottujen väärämielisten joukossa:
"Tiedättehän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää.
Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä,
mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."
Onneksi Kristus lunasti minut vapaaksi Saatanalta, ja teki sen, minkä Paavalikin tiesi, mutta ei itse tätä saanut koskaan todeksi elää:
"Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. "
Voisiko yhteenvetona todeta:
1. Uskoontullut saa Jeesuksen veren puhdistuksen kaikista synneistä. Tästä seuraa että hän on puhdas synnistä.
2. Jeesuksen veri puhdistaa uskovaa Jumalan lasta jatkuvasti. Se on automaatio. Uskova pysyy puhtaana.
3. Tietoiset synnit tunnustetaan Jeesukselle. Niistä tehdään parannus. Tästä seuraa että Jeesus antaa synnit anteeksi ja puhdistaa uskovan kaikesta synnistä verellään. Uskova voi synnistä phudistettuna ja puhtaana jatkaa elämäänsä Jumalan kanssa.
1. En usko
2. En usko
3. En usko
Tuohan on se tuttu Saatanan tuoma synninpäästörituaali, jolla se on saanut, ja edelleen saa, hyvin turvattua porttopaimentensa toimeentulon.
Ajattele vaikka tuon luterilaisen kirkon suurimman mätäpaiseen keskeltä paljastuneita lasten hyväksikäyttöjä:
Varmasti on jokainen niihin osallistunut seuroissa nostanut kätensä, ja saanut kuulla nuo ihanat sanat:
"Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä kaikki sinun syntisi ovat anteeksiannetut."
Todellinen Jumalan synninpäästö käynnistyy vasta sitten, kun hän Henkensä kautta paljastaa ihmiselle hän todelliset syntinsä. Sillä Saatanahan ne pitää piilossa loppuun asti, ja pistää ihmiset tunnustamaan toisilleen syntejä, jotka eivät Jumalan silmissä mitään syntejä olekaan.
Varmasti ei yhdellekään luterilaiselle tai minkä tahansa porttoseurakunnan jäsenelle tule synnin hätä siitä, että porttopappien valheiden perusteella uskoo kirkkojen olevan jumalanhuoneita, piispojen ja pappien jumalanpalvelijoita ja armosta pelastumista suurena Jumalan lahjana.
kun Teuvo ei kaatunut kompakysymykseesi, vaan vastasi siihen hienosti?
On se sunkin tehtävä parannus vaikka viimeisellä hengen vedollasi, ja vaikka olisit synnitön "nyt".
mukaan syntinen,eli mielenvikainen, rikollinen alempiarvoinen on se joka on syntiseksi,eli mielenvikaiseksi, rikolliseksi, alempiarvoiseksi opettanut
""(tutkittuja uskontoja, lahkoja ja niiden edustajien oppeja lähemmäs 12000)::::: tutkimus osoitti, että yli neljänneksellä papeista/saarnamiehistä/uskonnon julistajista, oli skitsofreniaan viittaavia oireita"" (Helath&Environement, Psychological science 2010, vapaasti käännettynä Google Translaitorilla).... eli mielenvikaisuus tarttuu terveeseen ihmiseen niinkuin mikä tauti tahansa.
onko tietoa suomesta?
Tekivät tutkimuksen keskustelemalla "uskovaisina" pappien/saarnamiesten kanssa, kävivät kuutelemassa saarnoja y m julkisisa tilaisuuksissa ""jakomielisyys tulee esille hyväntahtoisuudesta (Jeesuksen opit), pahantahtoisuudesta (Jeesuksen ja yleensä lain vastaiset opit), hyvistä teoista (Jeesuksen oppeja seuraavat) ja pahantahtoisuudesta (Jeesuksen oppien vastaiset opit). Edellisten lisäksi melkein kaikilla oli uskomuksia joita ei ole kirjoitettu raamattuun mutta joiden henkilö uskoo olevan kirjoitettu raamattuun, on vahva indikaatio....... "" (Google Translaitor)
yhden ainoan piispanvihkimystilaisuuden, jossa keski-ikäiset miehet vetävät ylleen koristellun hameensa, ottavat käteensä timantein koristellun sauvansa, kaulaansa ison kultaisen ristin vitjoineen ja painavat päähänsä pannumyssyn kaltaisen rumiluksen, niin eihän tuo mitään terveen ihmisen tohua ole.
Erittäin sairaitten immeisten touhua hiipat ja kaavut päällä. Olen aina katsonut sen sairaudeksi.
mielenvikaisuus EI OLE PERINNÖLLISTÄ muuten ku VÄÄRIEN OPPIEN KAUTTA JOTKA TEKEVÄT MIELENVIKAISIKSI! Noudattakaa Jumalan sanaa eli 10 käskyä SANANTARKASTI: JOKA NIITÄ RIKKO EI OLE JUMALASTA! Noudattakaa Jeesuksen oppeja sanantarkasti JOKA NIITÄ VASTEN OPETTAA EI OLE JEESUKSEN OPETUSLAPSI! Noudattakaa SUOMEN PERUSTUSLAKIA! Tehkää RIKOSILMOITUS kaikista Jumalan lain ja Jeesuksen vastaisista sanoista ja teoista ne ovat VALTION ja SUOMEN KANSAN VASTAISIA!
JEESUKSEN MUKAAN JOKA TEKEE RIKOSILMOITUKSEN ON PYHÄ JA SUOJELTAVA!
olet Jumalalta saanut.
Veren tahrimia vaatteita ne ovat:
Mooses sai rakentaa pyhäkköteltan, ja Daavidille Jumala antoi temppelin piirustukset ja rakennusohjeet, mutta koska hän oli vuodattanut paljon verta, sen sai rakentaa hänen poikansa Salomo. Ja nyt sen 1400 vuotinen historia oli päättynyt. Jonka päättymisestä olivat profeetat, Jeesus ja apostolit ilmoittaneet:
Ensimmäisen toteutui tämä Jeesuksen ennustus: "Kuulkaa siis; teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille."
Ja asujaansa vaille se jäi, kun Jumalan Henki sieltä poistui, mutta ei kovin pitkäksi aikaa, kun Saatana sai omittua ne itselleen, joka toi niihin Jumalaa matkien omat palvelijansa ja heidän palveusrituaalinsa.
Tämä Jeesuksen ilmoitus toteutui täydellisesti 37 vuoden kuluttua, kun Jumala antoi roomalaisten sen toteuttaa:
Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia. Mutta Jeesus sanoi heille: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle."
Näin oli Jumala ihmiskäsin tehdyt jumalanhuoneet lopullisesti hylännyt, ja näin käynyt toteen hänen profeetoilleen antamansa ennustukset:
"Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä. Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi kuninkaan (siis esivallan) ja papit.
Myös oman alttarinsa hän jätti, hylkäsi temppelinsä. Hän antoi vihollisen käsiin palatsit ja muurit.
Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki. Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan, yhdessä ne sortuivat."
Miksi Jumala tällaisen teon teki. Sekin on selvästi ilmoitettu:
"Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.
Eivät uskoneet maan piirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen, että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.
Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden, he vuodattivat kaupungissa viattomien verta. Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."
Siksi Jeesus ei suostunut tähän Saatanan mahtavaan tarjoukseen, jolla hän suostutteli häntä näiden rakennustensa johtajaksi:
"Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdo. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."
Jeesus ei kumartanut, mutta sitten tulivatkin paavit, kardinaalit, patriarkat, metropoliitat, arkkipiispat, piispat, papit, evankelistat, julistustyöntekijät, vanhemmisto veljet, saarnaajat, kaatajat, kastajat. Kaikkein mahtavaimmat arvonimet on Saatana antanut ortodokseille; Hänen Erinomaisuutensa, His Eminence, Hänen Pyhyytensä, His All Holines, Hänen Kaikki Pyhyytensä, His Beatitude, Hänen Autuutensa, Korkeasti Siunattu, Korkeasti Pyhitetty.
Ja ihme olisi ollut, jos ei tällaisilla arvonimillä olisi saatu paria miljardia ihmistä maailmassa uskomaan,että Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen Poikansa palvelijoita nämä kaikki varmasti ovat. Kun joka puolella maailmaa loistavissa temppeleissään häntä palvelevat.
että vain 10 käskyä raamatussa on Jumalan sana jotka Jeesus on vahvistanut, paavali, lutheri, lestadio y m sekopäinen rasistinen hihhuli Jumalan lain ja suomen perustuslain vastaisine oppeineen ja tekoineen ei ole Jumala eikä Jumalasta. 10 käskyä on jokaisen uskovaisen perusturva mielenvikaisia opeja vastaan.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden,
- joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman;
mutta
- joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
eli, pitäkää 10 käskyä,ja olokaa tarkkoja sen suhteen mitä sanotaan tai tehdään, rikosilmoitus heti niitten rikkosisesta, 10 käskyn rikkominen = suomen perustuslain rikkominen
10 KÄSKYN RIKKOJASTA!
SIMON PIETARI - JEESUKSEN VALITSEMA SEURAAJA
1 Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,
2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
3 jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä".
4 Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
5 ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
6 Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva".
7 Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
8 ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".
""Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi"
44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.
46 Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?
47 Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."
Sanat ei ole todiste siitä että on syntinen,eli mielenvikainen,rikollinen, alempiarvoinen, näyttö/todisteet on pakko esittää.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Riippumatta siitä mitä Raamattuun on kirjoitettu, Lain vastaisesti ei saa opettaa. Joka opettaa väärin, on arvottomin jos ei jopa arvoton yhteiskunnassa.
"Sukupolveta toiselle kun opettaa hulluksi, niin suku tulee hullummaksi ja käyttäytyy loppujen lopuksi kuin elukka. Huhun mukaan ne ovat lähettäneet uhrejaan "mielenvikaisina" pakkohoitoon,eli niillä on kontakteja terveyskeskuksissa, sairaaloissa, kouluissa "opettajina", "luterilaisina" j n e. Kuuluit kirkkoon tai et,nii henkilökohtaisten kärsimysten lisäksi tuo lahko ja uskonto mistä se on peräsin,aiheuttaa miljoonien eurojen kulut veronmaksajille. " (IL)
hulluus lisääntyy sukupolveta toiselle kun hulluuksia opetetaan lapsille
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011010612960555_uu.shtml
naimisiin, lapsi opetetaan mielenvikaiseksi,ja nehän eivät osaa elää ihmisille säädettyä lakia noudattaen,niillä on elukoitten laki
pakanallisia oppeja
siis 10 käskyn ja jeesksen vastaset opit, aiheuttaa levottumuutta, ylimäräisiä kustannuksia, jopa sisällissotaa