RKP Albäckille:"ruotsiksi, suljetut tilat, vain valitut

Ruotsalainen kansanpuolue tiedottaa sivullaan sfp.fi:

""Ruotsalaisille kysymyksille on jo keskustelufoorumi
Rkp:n puoluesihteeri Johan Johansson toivottaa tervetulleeksi Keskustan aloitteen ruotsinkielisistä kysymyksistä keskustelemiselle, mutta hänen mielestään mitään uutta foorumia ei tarvita.
-Foorumi, jossa voi keskustella tärkeistä ruotsinkielisyysasioista, on jo olemassa, se on eduskunnan ns. pyöreän pöydän keskustelufoorumi. Sinne kutsutaan kaikki ne puolueet, jotka ovat edustettuina Folktingetissä. Kaikki muut puolueet, paitsi Keskusta, ovat viime vuonna osallistuneet, sanoo Johansson.
-Vaalit haisevat, kun Albäck nyt yhtäkkiä haluaa keskustella ruotsista. Jos nämä kysymykset ovat tärkeitä Keskustalle myös vaalien välillä, olisi odottanut, että he olisivat ottaneet osaa pyöreän pöydän keskusteluihin. Viime kokouksessa keskustelimme erityisesti kouluruotsista. Myös pääministeripuolue olisi voinut osallistua."

("Forum för svenska frågor finns redan"Svenska folkpartiets partisekreterare Johan Johansson...")

RKP:n virallisessa kannanotossa siis kerrotaan Suomen kansalle, että suomenkielisten koulujen ruotsinopetuksesta tulee keskustella

- vain ruotsiksi
- vain Folktingetin edustajien kesken
- suljettujen ovien takana

Pyöreän pöydän keskustelufoorumi on RKP:n aloittama, ja siellä ovat keskustelemassa ruotsinkieliset kansanedustajat avustajineen eri puolueista, suljetussa tilassa. Keskusteluista annetaan tiedote kokouksen jälkeen. Tiedote on aina Rkp:n politiikan mukainen. Perussuomalaiset eivät ole koskaan osallistuneet siihen, ja myös Keskusta on jäänyt syksyllä pois, vaikka osallistui aluksi kokouksiin.
Kokouskieli on ruotsi, eli Rkp katsoo, että suomenkielisten kielipolitiikasta keskusteleminen tulee tapahtua ruotsiksi ja vain RKP:n valitsemien edustajien tulee saada käydä tätä keskustelua.
Folktingetin edustajat valitaan kuntavaalien yhteydessä. Ehdokkaat ovat RKP:n valitsemia ja etukäteen hyväksymiä. Ehdokkaita äänestävät kaikki ruotsinkielisiksi rekisteröityneet kuntavaalien yhteydessä, osa tietämättään. Folktingetvaalissa nimittäin lasketaan ne äänet, joita ruotsinkieliset ovat antaneet noille Rkp:n etukäteen kelpuutetuille kuntavaaliehdokkaille.
Esim. Mari Kiviniemeä ei Rkp kelpuuttanut Folktingetin ehdokkaaksi, koska sen mielestä Kiviniemi ei ollut tarpeeksi profiloitunut ruotsalaiskysymyksissä. Folktingetin edustajista ylipuolet on vuodesta toiseen valittu Rkp:n ehdokkaista, eli Rkp:llä on yli 50 %:n valta Folktingetissä eli käytännössä Folktinget on Rkp:n jatke. Folktingetin puheenjohtaja on aina Rkp-läinen (nyt Anna-Maja Henriksson) ja varapuheenjohtaja on nyt ruotsinkieliseksi rekisteröitynyt kokoomuslainen Kimmo Sasi. Perussuomalaisia ei Folktingetissä ole ollenkaan, koska Rkp ei heitä hyväksy ehdokkaaksi. Folktiget-vaali pidetään kuntavaalien yhteydessä, koska on kyse Rkp:n valtajatkeesta. Suorana, erillisenä vaalina sen äänestysprosentti jäisi niin alhaiseksi, että Folktigetin asema kaatuisi samantien. Siksi Rkp pitää kiinni siitä, että edustajat valitaan kuntavaalien yhteydessä.
Rkp siis haluaa tiedotteessaan, että suomenkielisten kieliasiat keskusteltaisiin tällaisen "Svenskfinlandin" kvasiparlamentin edustajien suljetuissa kokouksissa, Rkp:n hallinnassa.

Suomenkielisiä on 95 % kansasta. Rkp haluaa silti, että heidän koulujensa kieliopetuksesta kesksutellaan ruotsiksi, suljetuissa tiloissa ja vain Rkp:n valitsemien edustajien kesken.
6258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eduskuntaan on perustettava uusi keskustelufoorumi, jossa keskustellaan kielipolitiikasta, ja suomen kielellä.

Äänestä
  • Kielipoliittisen keskustelun outo vääristymä on ollut, että eduskunta, jonka siitä pitäisi keskustella, on vaiennut, koska kansanedustajat ovat olleet Rkp:n lahjomia.
    Tuollainen "pyöreän pöydän keskustelu" on ollut vain Rkp:n oma hanke, jonka päämääränä on tuoda Rkp:n hallitsema kvasieduskunta, Folktinget, Eduskuntatalon seinien sisään, ensin epävirallisena, mutta Rkp haluaa, että se vakiintuisi vaalikausien yli asemaltaan pysyväksi, jolloin Rkp saisi eduskunnassa enemmän voimaa hiipuvan eduskuntajoukkonsa korvaukseksi.
    Folktingetillähän ei ole nyt mitään virallista asemaa, vaan se on kuin Rkp:n etuja valvova järjestö, joka antaa lausuntoja ja lobbaa (suomenkielisten verorahoilla) Rkp:n toimeksiannosta.
    Folktinget ei toimi eduskunnassa, vaan sillä on Helsingissä omat erilliset tilat.
    Se on todellakin kvasieduskunta, se leikkii, että se edustaa Suomen ruotsinkielisiä eduskunnan tapaisellä systeemillä. Käytännössä se on siis Rkp:n etujärjestö.

    Todellinen ihmetyksen aihe ja ongelma on, että suomenkieliset poliitikot eivät ole keskustelleet kielipolitiikasta eduskunnassa eivätkä mediassa.
    Rkp on ominut kielipoliittisen keskustelun itselleen monopolina.

    Suomenkieliset kansalaiset taas keskustelevat internetissä kielipolitiikasta hyvin innokkaasti.

    Folktinget on palkannut Martti Ahtisaaren työstämään strategiaa itseään varten seuraaviin hallitusneuvotteluihin. Rkp varustautuu Ahtisaaren avulla estämään muutoksen eduskunnassa. Rkp valmistautuu Perussuomalaisten tuloon ja haluaa Ahtisaaren kilveksi heitä vastaan.
    Peter Albäck ei halua poistaa pakkoruotsia kouluista, vaan haluaa saada Keskustapuolueelle pohjanmaan rannikon ruotsinkielisten äänet.

    Äänestä

  • Käännöststo kirjoitti:

    Kielipoliittisen keskustelun outo vääristymä on ollut, että eduskunta, jonka siitä pitäisi keskustella, on vaiennut, koska kansanedustajat ovat olleet Rkp:n lahjomia.
    Tuollainen "pyöreän pöydän keskustelu" on ollut vain Rkp:n oma hanke, jonka päämääränä on tuoda Rkp:n hallitsema kvasieduskunta, Folktinget, Eduskuntatalon seinien sisään, ensin epävirallisena, mutta Rkp haluaa, että se vakiintuisi vaalikausien yli asemaltaan pysyväksi, jolloin Rkp saisi eduskunnassa enemmän voimaa hiipuvan eduskuntajoukkonsa korvaukseksi.
    Folktingetillähän ei ole nyt mitään virallista asemaa, vaan se on kuin Rkp:n etuja valvova järjestö, joka antaa lausuntoja ja lobbaa (suomenkielisten verorahoilla) Rkp:n toimeksiannosta.
    Folktinget ei toimi eduskunnassa, vaan sillä on Helsingissä omat erilliset tilat.
    Se on todellakin kvasieduskunta, se leikkii, että se edustaa Suomen ruotsinkielisiä eduskunnan tapaisellä systeemillä. Käytännössä se on siis Rkp:n etujärjestö.

    Todellinen ihmetyksen aihe ja ongelma on, että suomenkieliset poliitikot eivät ole keskustelleet kielipolitiikasta eduskunnassa eivätkä mediassa.
    Rkp on ominut kielipoliittisen keskustelun itselleen monopolina.

    Suomenkieliset kansalaiset taas keskustelevat internetissä kielipolitiikasta hyvin innokkaasti.

    Folktinget on palkannut Martti Ahtisaaren työstämään strategiaa itseään varten seuraaviin hallitusneuvotteluihin. Rkp varustautuu Ahtisaaren avulla estämään muutoksen eduskunnassa. Rkp valmistautuu Perussuomalaisten tuloon ja haluaa Ahtisaaren kilveksi heitä vastaan.
    Peter Albäck ei halua poistaa pakkoruotsia kouluista, vaan haluaa saada Keskustapuolueelle pohjanmaan rannikon ruotsinkielisten äänet.

    Kiitos.

    Äänestä

Eduskunnassa oli ainakin aiemmin keskusteluryhmä, johon kutsuttiin kaikki ruotsinkieliset kansanedustajat. En tiedä kokoontuuko tuo suruparlamentti vielä. Se kuitenkin osoitti sen, että puoluekannasta huolimatta suruedustaja on sveko. Pakkoruotsittaminen menee suruedustajalla kaiken muun aatteen edelle.

Äänestä
  • tulee nyt vaatia kansanedustajaehdokkailta ja suurilta puolueilta avoimuutta ja tietoa. Miksi suomenkielisten kieliopinnoista keskustellaan vähemmistön kielellä? Onko myös niin, että ruotsinkielisten kouluopinnoista keskustellaan vain suomeksi ja suomenkielisten tahdon mukaan? Hurreilla on oma koulutoimi, keskustelkoot siitä vaan vapaasti, mitä kieliä siellä opetetaan. Poistakoot pakkosuomen ihan vapaasti, jos olettavat selviävänsä ilman suomenkieltä. Ei voisi vähemmän kiinnostaa. Tänäänkin Höblässä taas kiistellään siitä, oliko se kysely oikein tehty, jonka tuloksena oli se, että hurreista 40% haluaisi luopua pakkoruotsista kouluissa. MIKSI SUORAA KANSANÄÄNESTYSTÄ PAKKORUOTSISTA EI KUKAAN EHDOTA? Ei tarvitsisi spekuloida, kuinka monta oikeasti osallistui ja onko tulos oikea. Äänestys kävisi hyvin seuraavien vaalien yhteydessä.

    Äänestä

  • exsfp kirjoitti:

    tulee nyt vaatia kansanedustajaehdokkailta ja suurilta puolueilta avoimuutta ja tietoa. Miksi suomenkielisten kieliopinnoista keskustellaan vähemmistön kielellä? Onko myös niin, että ruotsinkielisten kouluopinnoista keskustellaan vain suomeksi ja suomenkielisten tahdon mukaan? Hurreilla on oma koulutoimi, keskustelkoot siitä vaan vapaasti, mitä kieliä siellä opetetaan. Poistakoot pakkosuomen ihan vapaasti, jos olettavat selviävänsä ilman suomenkieltä. Ei voisi vähemmän kiinnostaa. Tänäänkin Höblässä taas kiistellään siitä, oliko se kysely oikein tehty, jonka tuloksena oli se, että hurreista 40% haluaisi luopua pakkoruotsista kouluissa. MIKSI SUORAA KANSANÄÄNESTYSTÄ PAKKORUOTSISTA EI KUKAAN EHDOTA? Ei tarvitsisi spekuloida, kuinka monta oikeasti osallistui ja onko tulos oikea. Äänestys kävisi hyvin seuraavien vaalien yhteydessä.

    Rkp yrittää siirtää Folktingetin toiminnan eduskuntaan, koska se haluaa, että Folktinget olisi erillinen parlamentti ruotsinkielisille, parlamentti parlamentin sisällä ja eduskunnan tiloissa.
    Tähän asti se on onnistunut varaamaan kokoushuoneen "ruotsinkieliskysymysten" varjolla. "Pyöreänpöydänkeskustelut" ovat Rkp:n aloite, jonka tavoitteena on "Ruotsalaissuomi"("Svenskfinland") Suomessa", "Folktinget Eduskunnassa".
    Folktinget käännetään suomeksi "Kansakäräjät",eli se leikkii eduskuntaa.

    "Yhteystiedot

    Svenska Finlands Folkting
    Lönnrotinkatu 3 A 3
    00120 Helsinki

    puh: 358 9 6844 250
    fax: 358 9 6844 2550

    Henkilökunta ja hallitus


    Puheenjohtaja
    Anna-Maja Henriksson
    050-512 2377

    I varapuheenjohtaja
    Steven Frostdahl
    044-365 2925

    II varapuheenjohtaja
    Kimmo Sasi
    050-511 3148

    Pääsihteeri
    Stefan Svenfors
    09-6844 2554
    050-512 0420

    Apulaispääsihteeri
    Viveca Lahti
    09-6844 2555
    050-337 5320

    Taloudenhoitaja
    Karl Erik Lindman
    09-6844 2558

    Hallintoasiain asiantuntija
    Kristina Beijar
    09-6844 2557
    050-522 9763

    Kieliturvasihteeri
    Peggy Heikkinen
    09-6844 2553
    050-359 5506

    Tiedottaja
    Anna Jungner-Nordgren
    09-6844 2556
    040-508 1444

    Projektivastaava
    Ruotsalaisuuden viikko
    Alexandra Furuhjelm
    050-3582264

    Ylikielenkääntäjä
    Majken Löfman
    09-6844 2811

    Kanslisti
    Christina Kroll
    09-6844 2552"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käännöststo kirjoitti:

Ruotsalainen kansanpuolue tiedottaa sivullaan sfp.fi:

""Ruotsalaisille kysymyksille on jo keskustelufoorumi
Rkp:n puoluesihteeri Johan Johansson toivottaa tervetulleeksi Keskustan aloitteen ruotsinkielisistä kysymyksistä keskustelemiselle, mutta hänen mielestään mitään uutta foorumia ei tarvita.
-Foorumi, jossa voi keskustella tärkeistä ruotsinkielisyysasioista, on jo olemassa, se on eduskunnan ns. pyöreän pöydän keskustelufoorumi. Sinne kutsutaan kaikki ne puolueet, jotka ovat edustettuina Folktingetissä. Kaikki muut puolueet, paitsi Keskusta, ovat viime vuonna osallistuneet, sanoo Johansson.
-Vaalit haisevat, kun Albäck nyt yhtäkkiä haluaa keskustella ruotsista. Jos nämä kysymykset ovat tärkeitä Keskustalle myös vaalien välillä, olisi odottanut, että he olisivat ottaneet osaa pyöreän pöydän keskusteluihin. Viime kokouksessa keskustelimme erityisesti kouluruotsista. Myös pääministeripuolue olisi voinut osallistua."

("Forum för svenska frågor finns redan"Svenska folkpartiets partisekreterare Johan Johansson...")

RKP:n virallisessa kannanotossa siis kerrotaan Suomen kansalle, että suomenkielisten koulujen ruotsinopetuksesta tulee keskustella

- vain ruotsiksi
- vain Folktingetin edustajien kesken
- suljettujen ovien takana

Pyöreän pöydän keskustelufoorumi on RKP:n aloittama, ja siellä ovat keskustelemassa ruotsinkieliset kansanedustajat avustajineen eri puolueista, suljetussa tilassa. Keskusteluista annetaan tiedote kokouksen jälkeen. Tiedote on aina Rkp:n politiikan mukainen. Perussuomalaiset eivät ole koskaan osallistuneet siihen, ja myös Keskusta on jäänyt syksyllä pois, vaikka osallistui aluksi kokouksiin.
Kokouskieli on ruotsi, eli Rkp katsoo, että suomenkielisten kielipolitiikasta keskusteleminen tulee tapahtua ruotsiksi ja vain RKP:n valitsemien edustajien tulee saada käydä tätä keskustelua.
Folktingetin edustajat valitaan kuntavaalien yhteydessä. Ehdokkaat ovat RKP:n valitsemia ja etukäteen hyväksymiä. Ehdokkaita äänestävät kaikki ruotsinkielisiksi rekisteröityneet kuntavaalien yhteydessä, osa tietämättään. Folktingetvaalissa nimittäin lasketaan ne äänet, joita ruotsinkieliset ovat antaneet noille Rkp:n etukäteen kelpuutetuille kuntavaaliehdokkaille.
Esim. Mari Kiviniemeä ei Rkp kelpuuttanut Folktingetin ehdokkaaksi, koska sen mielestä Kiviniemi ei ollut tarpeeksi profiloitunut ruotsalaiskysymyksissä. Folktingetin edustajista ylipuolet on vuodesta toiseen valittu Rkp:n ehdokkaista, eli Rkp:llä on yli 50 %:n valta Folktingetissä eli käytännössä Folktinget on Rkp:n jatke. Folktingetin puheenjohtaja on aina Rkp-läinen (nyt Anna-Maja Henriksson) ja varapuheenjohtaja on nyt ruotsinkieliseksi rekisteröitynyt kokoomuslainen Kimmo Sasi. Perussuomalaisia ei Folktingetissä ole ollenkaan, koska Rkp ei heitä hyväksy ehdokkaaksi. Folktiget-vaali pidetään kuntavaalien yhteydessä, koska on kyse Rkp:n valtajatkeesta. Suorana, erillisenä vaalina sen äänestysprosentti jäisi niin alhaiseksi, että Folktigetin asema kaatuisi samantien. Siksi Rkp pitää kiinni siitä, että edustajat valitaan kuntavaalien yhteydessä.
Rkp siis haluaa tiedotteessaan, että suomenkielisten kieliasiat keskusteltaisiin tällaisen "Svenskfinlandin" kvasiparlamentin edustajien suljetuissa kokouksissa, Rkp:n hallinnassa.

Suomenkielisiä on 95 % kansasta. Rkp haluaa silti, että heidän koulujensa kieliopetuksesta kesksutellaan ruotsiksi, suljetuissa tiloissa ja vain Rkp:n valitsemien edustajien kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu