tai 2 vuotta vankeutta. Josta kärsisi 1 vuoden.
Jenkeissä kaverin elämä on tiedossa, seuraavan kerran pääsee vankilan ulkopuolelle omiin hautajaisiinsa.
He kuolivat Arizonan verilöylyssä
09.01.2011 15:44
Yhdysvalloissa kuusi ihmistä kuoli ampumavälikohtauksessa Arizonan Tucsonissa 8.1.2011. Lisäksi 12 haavoittui.
Viranomaiset ovat julkistaneet Arizonassa tapahtuneen ampumistragedian uhrien henkilöllisyydet.
22-vuotias mies ampui eilen Tucsonissa sijaitsevan supermarketin edustalla kaikkiaan kuusi ihmistä ja lisäksi 12 haavoittui. Loukkaantuneiden joukossa on demokraattien kongressiedustaja Gabrielle Giffords, jota poliisi pitää ampujan pääkohteena.
Uutiskanava CNN:n mukaan yksi kuolonuhreista oli 9-vuotias Christina Taylor Greene. Pikkutytön perheenjäsenet kertovat tytön olleen kiinnostunut politiikasta nuoresta iästään huolimatta. Christina halusi omaistensa mukaan oppia lisää poliittisista asioista, minkä vuoksi hän halusi mennä myös kuuntelemaan Giffordsin kannattajilleen pitämää puhetta.
Tyttö oli syntynyt 11. syyskuuta vuonna 2001, jolloin tapahtuivat myös Yhdysvaltoja järkyttäneet terrori-iskut. Viranomaisten mukaan Christina oli uhreista ainoa, joka kuoli vasta sairaalassa.
Uhrien joukossa oli myös 76-vuotias Dory Stoddard, joka oli eläkkeellä oleva rakennusmies. Silminnäkijät kertoivat CNN:lle, että Stoddard yritti suojata Mavy-vaimoaan ampujan silmittömän tulituksen aikana. Ampuja osui Stoddardia päähän ja vaimoa kolme kertaa jalkoihin.
Paikallisen papin Mike Nowakin mukaan Mavy Stoddard on leikattu, ja hänen odotetaan toipuvan täysin.
Verilöylyssä kuolivat myös 76-vuotias Dorothy Morris, 79-vuotias Phyllis Scheck ja Giffordsin avustajana työskennellyt Gabe Zimmerman. Kuudes uhri oli liittovaltion tuomari John Roll.
(MTV3)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.