duuma

Kertoisiko joku viisaampana minulle hieman Venäjän duumasta. Saiko se alkuunsa yleislakon aikaan v. 1905? Entä millaisia vaikutuksia duumalla oli Suomen päätöksentekoon...?
Muistelisin lukion hissatunneilta jotain pääministerien vallan keskityksestä... Entä liittyykö nämä asiat v. 1910 lakiin Suomessa ylesivaltakunnallisesta lainsäädännöstä?

Saikohan joku edes selvää soperteluistani :)
2159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joka syntyi pitkään kyteneestä yhteiskunnallisesta tyytymättömyydestä joihin oli syynä mm. yhteiskunnassa vallitseva räikeä epätasa-arvo sekä hävityt sotaseikkailut Japania vastaan.

Tammikuun 9.1905 suuri mielenosoittajajoukko kulki talvipalatsia kohti pyytämään tsaari Nikolai II:lta apua vaikeuksiinsa. Sotilaat ampuivat väkijoukkoon ja tietojen mukaan kolmatta sataa ihmistä kuoli tulituksessa. Mellakat ja lakot levisivät joka puolelle valtakuntaa. Kansa ei luottanut enää keisariinsa.

Kapinoitsevat maatyöläiset ryhtyivät ryöstelemään ja tuhoamaan viljavarastoja sekä jakamaan maita keskenään. Armeija oli siihen asti ollut uskollisena tsaarille mutta vähitellen useissa joukko-osastoissa alettiin myös kapinoida etunenässä panssarilaiva Potemkinin laivaväki jotka ryhtyivät kapinaan syömäkelvottoman laivamuonan vuoksi. Vihdoin tsaari Nikolain oli suostuttava duuman eli neuvoa-antavan edustajakokouksen koollekutsumiseen mutta se ei riittänyt rauhoittamaan tilannetta. Moskovan kirjanpainajat ryhtyivät lakkoon syyskuussa. Rautateiltä ja kirjanpainajilta alkanut lakko levisi lopulta yleislakoksi. Tällöin saivat alkunsa neuvostot jotka ryhtyivät johtamaan työläisten toimintaa.

Tämä painostus tsaaria kohtaan tuotti tulosta ja lokakuussa 1905 tsaari joutui lupaamaan, että duuma saisi osallistua lainsäädäntä-työhön ja myös kansalaisvapauksista annettiin erillinen julistus.
Ulkopolitiikka ja sotilasasiat sekä ministerien sekä virkamiesten nimitykset jäivät keisarin hallintaan. Näin alkoi Venäjällä lyhyeksi käynyt perustuslaillinen monarkia. Kansalaisvapauksien julistus kuitenkin rauhoitti tilannnetta.

Äänestä
  • Kiitos ja kumarrus. Olet päiväni pelastaja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hannele kirjoitti:

Kertoisiko joku viisaampana minulle hieman Venäjän duumasta. Saiko se alkuunsa yleislakon aikaan v. 1905? Entä millaisia vaikutuksia duumalla oli Suomen päätöksentekoon...?
Muistelisin lukion hissatunneilta jotain pääministerien vallan keskityksestä... Entä liittyykö nämä asiat v. 1910 lakiin Suomessa ylesivaltakunnallisesta lainsäädännöstä?

Saikohan joku edes selvää soperteluistani :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu