Olemme myös neandertalilaisen jälkeläisiä

Eurooppalaisen geeneissä on 1-4% Neandertalilaista.Ainoastaan Afikkalainen on aito Homo sapiens, sillä heillä tuota ei ole.
5145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mahtaa olla monelle rasistille kova paikka, että ainoat "puhdasrotuiset" nykyihmiset löytyvät Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Me muut ollaan sekarotuisia.

Äänestä
  • Varsinkin, kun moni käsittää neandertalilaisen typeränä raakalaisena, jonka fiksu nykyihminen syrjäytti oikeutetusti.
    :D

    Äänestä

Mutta eiköhän sitä geenien vaihtoa ole ollut aina läheisten lajien kanssa. Myös afrikkalaisilla ja lajeilla, jotka edelsivät H.sapiensia.

Äänestä
  • Viimeiset väestötutkimukset osoittavat mielenkiintoisia seikkoja perimässämme.

    Pääosa väestöstä kuuluu eurooppalaisperäiseen Homo sapiens sapiens ryhmään ja pohjoisessa on mielenkiintonen väestönosa. Heissä on huomattavan paljon enemmän neanderthalilaisen perimää, kuin valtaväestössä. Seuraavassa suuressa evoluutiobiologien kokouksessa tullaan ehdottamaan, että heidät määritellään omaksi ryhmäksi - Homo Sapiens Lestadiensiksi.

    Tämä uusi löydös ja tutkimustulokset ovat herättäneet valtavaa huomiota tiedepiireissä.

    Äänestä

  • sepeteusX kirjoitti:

    Viimeiset väestötutkimukset osoittavat mielenkiintoisia seikkoja perimässämme.

    Pääosa väestöstä kuuluu eurooppalaisperäiseen Homo sapiens sapiens ryhmään ja pohjoisessa on mielenkiintonen väestönosa. Heissä on huomattavan paljon enemmän neanderthalilaisen perimää, kuin valtaväestössä. Seuraavassa suuressa evoluutiobiologien kokouksessa tullaan ehdottamaan, että heidät määritellään omaksi ryhmäksi - Homo Sapiens Lestadiensiksi.

    Tämä uusi löydös ja tutkimustulokset ovat herättäneet valtavaa huomiota tiedepiireissä.

    Mitä tyhmempi, sen uskovaisempi, no tuohan tiedettiin jo. Mutta nyt on todisteet typeryydelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heippa lajitoverit! kirjoitti:

Eurooppalaisen geeneissä on 1-4% Neandertalilaista.Ainoastaan Afikkalainen on aito Homo sapiens, sillä heillä tuota ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu