Vapaakauppateoria ei päde enää!

Kaarle Suuri

David Ricardo muotoili vuonna 1817 suhteellisen edun teorian, teorian, jolla vapaakaupan puolestapuhujat säännöllisesti perustelevat näkemystä, jonka mukaan vapaakauppa edistää yleistä hyvää.

Ricardon teoria osoittaa, että "tiettyjen olosuhteiden vallitessa" kahden maan välinen vapaakauppa koituu molempien maiden kansalaisten hyväksi.

Tämän toteutuminen edellyttää kuitenkin kolmen olennaisen ehdon toteutumista:

1) Pääoma ei saa siirtyä korkeapalkkaisesta maasta matalapalkkaiseen maahan
2) Maiden välisen kauppavaihdon pitää pysyä tasapainossa
3) Molemmissa maissa tulee vallita täystyöllisyys

Ricardon aikoihin kauppaa käytiin yleensä kansallisten tuotantolaitosten valmistamilla tuotteilla. Nykyään tuotteet kootaan useista eri maista tulevista palveluista ja osista. Tänä päivänä tuotantoa ja siihen liittyvää kauppaa kontrolloivat ennemminkin ylikansalliset megayhtiöt kuin kansantaloudet. Esim. vuonna 1990 kolmannes 3,3 miljardin dollarin suuruisesta kansainvälisestä kaupasta oli yhtiöiden sisäistä.

[email protected]

23

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pointsit Kaarlelle

      Totta noin, sanoihan Ricardo itsekin sen, että homma kaatuu siihen, jos pääomat liikkuvat yli rajojen, se vain tahdottiin unohtaa ilmeisen tarkoituksella.

      "Laajemmin ottaen vapaakaupalla ei ole tieteellistäkään pohjaa, ja käytännön näemme lehtiä seuraamalla. Tuotanto siirtyy halpamaihin. Väite Ricardon 200 vuotta vanhan suhteellisen edun teorian toteutumisesta on valetta, kuten niin moni muukin asia nykyisin.

      Ricardo esitti, että kaupankäynti hyödyttää aina molempia maita. Ricardon mallissa eivät pääomat eikä työvoimakaan liikkuneet rajojen yli, joten teorian edellytykset eivät ole enää voimassa. Nyt toimii absoluuttinen etu, keskittävä tendenssi."

      http://www.toisinajattelija.fi/?p=72

    • Totta...

      Huvittavaa kuitenkin, että tuo Ricardon teoria, sitä on käytetty jo vuosia uusliberalismin perusteluun ja sen vientiin ja pakottamiseen maailman maihin, näin tekee myös Euroopan unioni kehitysmaissa ja tietysti myös Euroopassa.

    • Kappas vaan!

      Vanha juttu vuodelta 2004 ja on ilmeisesti palstan yksi oivallisimpia havaintoja, ja on ollut vuosia kommentoimatta! Onkohan palstan alkupäässä muitakin yhtä asiallisia kirjoituksia verrattuna näihin nykyisiin suhteellisen surkeisiin avauksiin?

      • Todellakin

        Aivan surkeita avauksia ilmeisesti joiltain perussuomalaisilta, niissä keskitytään vain räksyttämään jotain Kataiselle, mutta ei tajuta puhua ollenkaan syistä miksi mitäkin tehdään, ei tajuta että nyt rakennetaan liittovaltiota kovalla kiireellä, sama ongelma näkyy olevan hallituspalstalla, sielläkin suurin osa avauksista on kuin koiran louskustusta, ääntä on, mutta ei asiaa.


      • Netistä
        Todellakin kirjoitti:

        Aivan surkeita avauksia ilmeisesti joiltain perussuomalaisilta, niissä keskitytään vain räksyttämään jotain Kataiselle, mutta ei tajuta puhua ollenkaan syistä miksi mitäkin tehdään, ei tajuta että nyt rakennetaan liittovaltiota kovalla kiireellä, sama ongelma näkyy olevan hallituspalstalla, sielläkin suurin osa avauksista on kuin koiran louskustusta, ääntä on, mutta ei asiaa.

        Sieltä nykyisin puuttuu asiaa ja tilalla on pelkkää "sitä itseään", professori Kari kuvaili ongelmaa jo useita vuosia sitten, ei ollenkaan huonosti havaittu proffalta, Lainaten tietokonealan lehdestä jo vuosia sitten kirjoitetusta artikkelista:

        "- Saastan määrä internetissä on ylittänyt sietokynnyksen. Luottamus tietoon on olematonta

        - Internetissä on yhä enemmän henkilöitä, jotka eivät tiedä yhtään mistään mitään - Niitä joille tekisi mieli sanoa, että älä koske tietokoneeseen, tai älä ainakaan laita sitä verkkoon, sanoo Kari."

        http://www.digitoday.fi/tietoturva/2004/06/03/kari-internet-romahtaa-vuonna-2006/200410704/66


      • No kun
        Todellakin kirjoitti:

        Aivan surkeita avauksia ilmeisesti joiltain perussuomalaisilta, niissä keskitytään vain räksyttämään jotain Kataiselle, mutta ei tajuta puhua ollenkaan syistä miksi mitäkin tehdään, ei tajuta että nyt rakennetaan liittovaltiota kovalla kiireellä, sama ongelma näkyy olevan hallituspalstalla, sielläkin suurin osa avauksista on kuin koiran louskustusta, ääntä on, mutta ei asiaa.

        Nää jutut on ihan liiaan vaikeita palstan EU kannattajien väelle ymmärtää.


    • Tuloksena

      Tämä koskee nyt jo Eurooppaakin, ei enään pelkästään kehitysmaita.

      "Chossudovskyn mielestä talousuudistuksissa on kyse pikemminkin kehitysmaiden kansantalouksien tuhoamisesta. Niiltä vaadittujen rakennesopeutusohjelmien ei ole edes tarkoitus luoda terveitä markkinatalouksia, vaan lännestä riippuvaisia, velkapakkopaitaisia yhteiskuntia."

      http://yliopistolehti.helsinki.fi/2002_04/kulttuuri.html#Kehitysmaat velkapakkopaidassa

      • Sitä vaan

      • No nyt
        Sitä vaan kirjoitti:

        Levitetään edelleen...

        "Vapaakauppasopimukset vallankäytön välineinä"

        http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155466-vapaakauppasopimukset-vallankäytön-välineinä

        Sitä tehdään salassa ja väkisinkin kansat ja valtiot kun aiemmin kaatoivat nuo eliitin suunnittelemat MAI-sopimukset ja vastaavat.

        Kataisen duunit sitten alkoivat:

        "Euroopan unionin vaaleilla valitsematon komissio on estänyt kansalaisaloitteen. Komissio ei halua, että Euroopan unionin väestö ottaa millään lailla kantaa heidän elämäänsä monin tavoin vaikuttavien vapaakauppasopimuksien (CETA ja TAFTA-TTIP) sisältöön. Komissio haluaa, että neuvotteluja voidaan jatkaa rauhassa suljettujen ovien takana entiseen malliin yhdessä monikansallisten yritysten edustajien kanssa.

        Kanadassa tykätään kyttyrää komission kikkailusta. The Council of Canadians on julkaissut vastalauseensa. http://canadians.org/blog/european-commission-rejects-citizens-initiative-ceta

        Kansalaisaloite löytyy täältä http://stop-ttip.org/

        Suomenkin vasemmisto kyselee:

        ”Katainen, miksi estitte kansalaisaloitteen?”

        Eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa miljoona eurooppalaista vähintään neljäsosasta jäsenvaltioita voi nostaa ihmisille tärkeä asian komission käsittelyyn. Päätösvalta jatkokäsittelystä säilyy komissiolla, joten aloitteen tärkein merkitys on ihmisten aktivointi demokraattiseen päätöksentekoon osallistumiseen.

        Ihmiset ympäri Eurooppaa ovat päättäneet tehdä aloitteen EU:n ja Kanadan sekä EU:n ja Yhdysvaltojen välisten kauppaneuvotteluiden keskeyttämisestä. Komissio päätti 10.9. estää nimien keräämisen kansalaisaloitteeseen."

        http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176034-komissio-esti-kansalaisaloitteen-tafta-ttip-ceta

        ”Sopimus hyödyttää lähinnä suurimpia yrityksiä ja heikentää valtioiden mahdollisuuksia suojella työntekijöitä, ympäristöä ja julkisia palveluita. Mahdolliset hyödyt ovat kyseenalaisia ja optimistisimmissakin arvioissa mitättömiä, kun niitä vertaa sopimuksen tuomiin uhkiin, kuten demokraattisen päätöksenteon alistamista ulkopuoliselle välimiesoikeudelle.”

        Euroopan parlamentti käsittelee huomenna kauppasopimusta Kanadan kanssa. Sopimukseen sisältyvä investointisuoja veisi Euroopalta päätösvallan omiin asioihinsa. "

        Jenkit ja rahaeliitti tulee sanelemaan miten Euroopassakin eletään, tuovat omat lakinsa ja täällä päädytään Suomessakin banaanivaltioiksi ilman banaaneja jossa pieni rahaeliitti porskuttaa aivan kuten kehitysmaissakin..


    • Rikkaiden arvovalta perustuu monopoleihin (patentit, tekijänoikeudet ja tavaramerkit).
      Siitä syystä herrojen arvovalta estää demokratian ja rauhan elämässä.

    • Kerpele

      Jos vapaakauppateoria ei enään päde, niin silloinhan meidän talouspolitiikka on aivan pielessä, nytkö sitten ovat seuraukset näkyvissä?

      • Ei toimi, ei päde

        Nykysysteemi johtaa vain "Race to the bottom" tilanteeseen. Minkäänlainen kilpailu "Avoimessa taloudessa" ei toimi tilannetta parantavasti koska nykytalouden(uusliberaalismin)perusteet ovat hieman virheellisiä, Ricardon suhteellisen edun teoriaan perustuva talousmalli aiheuttaa pääomien kasaantumisen harvoihin paikkoihin ja harvoille veroparatiiseihin yms. ja suurten alueiden köyhtymisen kehitysmaatasolle, Ricardon teoria kun toimii vain, jos pääomat eivät liiku rajojen yli, minkä Ricardo itsekin totesi teoriastaan. Se aiheuttaa myös ostovoimaisen ja veronmaksukykyisen keskiluokan köyhtymisen ja vähentymisen. (Näkyvissä jo USA:ssa ja Saksassa.)

        Tricle down theory, tihkumisteoria ei ole toiminut missään kunnolla ja aiheuttaa vain valtioiden velkaantumisen, ja myös keskiluokan vajoamista köyhyden lisäksi. Tuloksena on kehityusmaita muistuttavia valtioita pitkim planeettaa.

        Jotenkin vaan tällaisesta talousmallista pitäisi päästä eroon ennen kuin se romahtaa kokonaan 1930 luvun malliin, saman toistoahan tämä.


      • Jotain pielessä?

        "nytkö sitten ovat seuraukset näkyvissä?"

        Jotain on jo näkyvissä, varsinkin Etelä-Euroopassa, joskin myös jo pohjoisempanakin.

        "EU28 kehittymässä kehitysmaaksi

        Euroopan unioni on luomassa globaalisti tasa-arvoisempaa maailmaa lähentämällä Euroopan kehittyneiden maiden (OECD-maat) väestön olosuhteita alikehittyneiden ja kehitysmaiden väestön olosuhteita vastaaviksi. Yhdysvalloissa vastaava kehitys on jo pitkällä..."

        http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157253-eu28-kehittymassa-kehitysmaaksi


      • No joo
        Ei toimi, ei päde kirjoitti:

        Nykysysteemi johtaa vain "Race to the bottom" tilanteeseen. Minkäänlainen kilpailu "Avoimessa taloudessa" ei toimi tilannetta parantavasti koska nykytalouden(uusliberaalismin)perusteet ovat hieman virheellisiä, Ricardon suhteellisen edun teoriaan perustuva talousmalli aiheuttaa pääomien kasaantumisen harvoihin paikkoihin ja harvoille veroparatiiseihin yms. ja suurten alueiden köyhtymisen kehitysmaatasolle, Ricardon teoria kun toimii vain, jos pääomat eivät liiku rajojen yli, minkä Ricardo itsekin totesi teoriastaan. Se aiheuttaa myös ostovoimaisen ja veronmaksukykyisen keskiluokan köyhtymisen ja vähentymisen. (Näkyvissä jo USA:ssa ja Saksassa.)

        Tricle down theory, tihkumisteoria ei ole toiminut missään kunnolla ja aiheuttaa vain valtioiden velkaantumisen, ja myös keskiluokan vajoamista köyhyden lisäksi. Tuloksena on kehityusmaita muistuttavia valtioita pitkim planeettaa.

        Jotenkin vaan tällaisesta talousmallista pitäisi päästä eroon ennen kuin se romahtaa kokonaan 1930 luvun malliin, saman toistoahan tämä.

        " suurten alueiden köyhtymisen kehitysmaatasolle"

        Näinhän se on käymässä Suomessakin hiljalleen.

        "EU-Suomesta Euroopan tyhjiin imetty peräkylä"

        http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159099-eu-suomesta-on-tulossa-euroopan-tyhjiin-imetty-perakyla


      • Kehitysmaaksi
        Jotain pielessä? kirjoitti:

        "nytkö sitten ovat seuraukset näkyvissä?"

        Jotain on jo näkyvissä, varsinkin Etelä-Euroopassa, joskin myös jo pohjoisempanakin.

        "EU28 kehittymässä kehitysmaaksi

        Euroopan unioni on luomassa globaalisti tasa-arvoisempaa maailmaa lähentämällä Euroopan kehittyneiden maiden (OECD-maat) väestön olosuhteita alikehittyneiden ja kehitysmaiden väestön olosuhteita vastaaviksi. Yhdysvalloissa vastaava kehitys on jo pitkällä..."

        http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157253-eu28-kehittymassa-kehitysmaaksi

        Mennään, näinhän siinä käy ja ulkomaiden ylikansalliset yhtiöt kuppaa maan tyhjiin aivan kun jossain Afrikassa.


      • Tätä me

      • Outoa on
        Tätä me kirjoitti:

        Sitten saadaan jo ihan lähitulevaisuudessa. Jotkut vielä kannattavat tuollaista, se on outoa.

        Mutta äänestäjät kannattavat sitä, ovatko suomalaiset äänestäjät mediamanipuloinnin uhreja vai lakitekniseti muuten vajaavaltaisia...


    • Nyt myös Suomen herrat saavat mitä tilasivatkin.

      Patentit, tekijänoikeudet ja tavaramerkit eli monopolioikeus ratkaisee yllättävän paljon eri valtioissa. Ja tässä suhteessa Suomen monopolilait ovat porvarillisia.

      Porvarillinen vapaakauppateoria pätee kyllä EU-valtioissa, mutta ei demokraattisissa
      valtioissa: Kiina, Venäjä, Pohjois-Korea, Kuuba jne. Näin ollen myös markkinatalous on sekä porvarillista että demokraattista.

    • Ihmettä kerrakseen

      Jokunen kymmenen vuotta sitten epäiltiin, että kalliit rahtikustannukset hillitsevät esim. tuontia halpamaista. Mutta toisin kävi, keksittiin tehokas konttien käsittely ja niin kannattaa esim. lähettää kaloja perattavaksi ja pakattavaksi kaukaisiin maihin ja sitten takaisin lähtömaahan. Ja nyt satamiakin on automatisoitu, niin ettei tarvita ahtaajia eikä kohta koneiden ajajiakaan, ja kustannukset kai edelleen laskevat.

      • Eibensapulastatietoo

        Ja lentorahtina kesäkukkia Keniasta Eurooppaan, ja aikaisia mansikoita Sambiasta. Ja tietenkin halpoja banaaneja väli-Amerikasta.


      • Joku vuosi
        Eibensapulastatietoo kirjoitti:

        Ja lentorahtina kesäkukkia Keniasta Eurooppaan, ja aikaisia mansikoita Sambiasta. Ja tietenkin halpoja banaaneja väli-Amerikasta.

        Sitten Afrikasta tuli uusia perunoita, olivat melko hyviä, mutta vapaakauppa on kuitenkin aivan muuta, niitä afrikkalaisia perunoita voi ostaa myös ilman nykyisenlaista vapaakauppaa, samoin jo ennen Eu:ta käytiin rajojen yli kauppaa, sekin ennen nykyistä globaalia vapaakauppavouhkaamista.


    • Monimutkaistako?

      On vapaakaupalla monenlaisia piirteitä. Helpottaa vientiä vähemmän kilpailukykyisistä maista, eli alentaa kustannuksia (tulleja, tarkastuksia, tuontimaksuja) ja nopeuttaa toimituksia. Tuskin eräät suomalaisetkaan tuotteet olisivat kilpailukykyisiä jos vientiä rasittaisi isojen rahtikustannusten lisäksi vastaanottajamaan byrokratiakustannukset.

      Toinen asia on, että yleisesti hyväksytään tuotannon siirto lähemmäksi markkinoita ja todellista kysyntää. Jonnekin Brasiliaan olisi jokseenkin vaikeaa saada merkittävää markkina-asemaa ilman omaa paikallista valmistusta.

      • monenlaista

        " Helpottaa vientiä vähemmän kilpailukykyisistä maista"

        Yleensä nämä maat ovat olleet EU:n ja USA:n tullimuurien takana eivätkä ole saaneet tuotteitaan helposti markkinoille, vasta sen jälkeen kun nuo maat ovat avanneet omat suojatullinsa Eu:sta ja USA:sta on vyörynyt verovaroilla tuettua viljaa yms. halvalla markkinoille tuhoten noiden maiden omat elinkeinot mm. maataloudessa, jonka seurauksena on pakolaisuutta mm. tänne Eurooppaan, jopa Suomeen asti. USA on joutunut ja rakentaman Meksikon rajalle valtavan muurin ja Euroopassakin aitoja pystytellään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5173
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe