Lappalaista hieman tylytettiin ex saitilla kun hän maeni sanomaan että se karttaminen on enämpi henkilökohtainen ratkaisu. No minkäs siinä sanot kun vanhemmat on tekemisissä lapikkaan kanssa.
MM tuotiin ohjelmaan takavasemmalta taluttaen. Hänen erotusperutettaan ei esitelty, koska kai se olisi kuulostanut hieman koomiselta. Ainakin yhtäkkiä ajatellen. Äitin kanssa suhteet eivät olleet kuulemma normaalit. Suurpiirteinen kommentti. Jos äityli tietää, että jo vaarin iässä oleva poika tekee kaikkensa jo 10 v, että saisi rikottua jokaisen seurakunnan suomessa, olisin enemmän kuin ihmeissäni jos suhde olisi normaali.
Valkilalla oli vaikeuksia pitää naama peruslukemilla kun lappoi klapia kakluuniin. Hän on ollut numero uno, mitä tulee kaikenlaisten metkujen keksimisessä Jt:jien pään menoksi. Tätä taustaa vastaan en taas ihmettele yhtään jos ei yhtään mitään kotoa kuulu. Saa ne välit pienemmälläkin pilattua.
Börje oli outo ilmestys, mutta näyttelijäähän dokumentti kaipasikin. Monotukseen joutuessaan herralla oli ollut useampikin mies salarakas, mutta eikö niistä sitten kavereiksi ollutkaan tiukan paikan tullen?
En toki väitä etteikö kirpaise karttaminen, mutta kovasti on tehty töitä varmistaakseen, että välit on ja pysyy vintturassa kotiväkeen.
*****************************************************************************************
Sitten vähän historiaa 2000v takaa.
Kirkkohistorioitsija Joseph Bingham kirjoittaa ensimmäisistä vuosisadoista: ”Kirkon kuriin sisältyi valta riistää ihmisiltä kaikki kasteen etuudet karkottamalla heidät yhdyskunnasta ja kirkon yhteydestä, . . . ja jokainen karttoi heitä yleisessä seurustelussa, mikä osaksi muodosti kirkon tuomion ja oikeudelliset toimenpiteet heitä vastaan ja osaksi saattoi heidät häpeään ja osaksi koitui turvaksi tartunnanvaaraa vastaan.” ”. . . kukaan ei saanut ottaa erotettuja kotiinsa eikä syödä samassa pöydässä heidän kanssaan; heidän kanssaan ei pitänyt keskustella tuttavallisesti heidän eläessään eikä heille saanut suorittaa hautajaismenoja, kun he kuolivat, . . . Nämä ohjeet laadittiin niiden apostolien antamien säädösten mallin mukaan, jotka kielsivät kristittyjä antamasta mitään tukea pahamaineisille rikkojille.” – The Antiquities of the Christian Church, s. 880, 891.
”Hän oli siitä lähtien kuin kuollut. Hänen ei sallittu tutkia toisten kanssa, hänen kanssaan ei pitänyt seurustella, hänelle ei pitänyt edes näyttää tietä. Hän saattoi ostaa elämän välttämättömyydet, mutta syöminen tai juominen sellaisen kanssa oli kielletty.” – A. Edersheim, The Life and Times of Jesus the Messiah, II osa, s. 184.
Raamatussa puhutaan huonosti käyttäytyvän merkitsemisestä eli,
"13 Älkää te, veljet, puolestanne luopuko oikein tekemisestä. 14 Mutta jos joku ei tottele tämän kirjeen välittämää sanaamme, niin pitäkää häntä merkittynä ja lakatkaa seurustelemasta hänen kanssaan, jotta hän häpeäisi. 15 Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa yhä häntä vakavasti niin kuin veljeä."
Okei, kun joku toimi häiritsevästi seurakunnassa hänet tuupattiin jäähylle eli kartettiin normaali toimissa, mutta näemmästä häntä sai vakavasti neuvoa ongelmissaan. Jos ei tepsinyt, niin otettiin järein ase käytöön ja potkaistiin pihalle. Tässä vaiheessa ilmestyy Raamatunselittäjät ja väittää, että tämä seuraava potenssi onkin itseasiassa välit normalisoiva vaihe. Kun on annettu kenkää voi sen jälkeen olla normaali väleissä. Heidän tulkintansa mukaan rinnastus pakanaan ja bublikaaniin on esitetty positiivisessa valossa. Tässä yhteydessä ei kannata miettiä sitä mitä Juutalaiset näistä kahdesta poppoosta siihen aikaan OIKEASTI ajatteli.
Minä väitän, että rinnastus tehtiin sen vuoksi ettei kenellekään jäänyt hitustakaan epäselvää miten erotettuun suhtauduttiin, oli sitten "veljeksi kutsuttu" preesenssissä tai ei. Kyllä historiaa luettaessa pitää paikalliset olosuhteet ottaa huomioon kanssa, se mitä milläkin tarkoitettiin
Jälkimaininkeja
40
1085
Vastaukset
>>Lappalaista hieman tylytettiin ex saitilla kun hän maeni sanomaan että se karttaminen on enämpi henkilökohtainen ratkaisu. No minkäs siinä sanot kun vanhemmat on tekemisissä lapikkaan kanssa.
Vt-seuran sääntö on selvä. Ei yhteydenpitoa. Se että kaikki eivät sitä sääntöä noudata, on hyvä asia, mutta se ei tee sääntöä yhtään sen olemattomammaksi, ja sitä että sitä myös toteutetaan laajalti.
Valkilaa on kartettu erottamisesta saakka, ei vasta sitten kun osallistui luopiotoimintaan. Sama koskee käsittääkseni Meiloa. Miksi tuot asiat esille vääristellysti?
>>Minä väitän, että rinnastus tehtiin sen vuoksi ettei kenellekään jäänyt hitustakaan epäselvää miten erotettuun suhtauduttiin, oli sitten "veljeksi kutsuttu" preesenssissä tai ei. Kyllä historiaa luettaessa pitää paikalliset olosuhteet ottaa huomioon kanssa, se mitä milläkin tarkoitettiin
Minä väitän että vt-seura noukkii raamatusta sille sopivat rusinat ja jättää muut omaan arvoona. Siellä on sivut pullollaan käskyjä ja kehoituksia, joista jt:n ei tarvitse välittää tuon taivaallista.- .....
>>>Vt-seuran sääntö on selvä. Ei yhteydenpitoa
Tarkoitit kai raamatun sääntö? Juu, varmaan löytyy kaikenlaista, mutta millä lihaksilla ne pitäisi sotkea aivan selvään raamatunpaikkaan? Eikö se nimenomaan olisi rusina tekniikkaa, jos lähtee etsimään paikkoja millä mahdollisesti saisi tätä kohtaa muutettua mieleisekseen.
Huomasitko kun Meilo kierti asian? Ei hän sanonut, että ei olla mamman kanssa puheväleissä, vaan sanoi, että ei ole normaaliväleissä. Eihän tietenkään ole. Meilo on mammaansa vastaan, dissaa käytännössä kaikkea mitä mamma pitää pyhänä, Raamattua etc... Tottakai se jotenkin vaikuttaa.
Valkilan pitkään jatkunut vedätys, 3 vuotta varmasti vaikutti tyrmäävältä. Kukapa äkkiseltään sulattaa, että on käytännössä valehdeltu niin pitkään päin näköä. Vaikuttaa varmasti vanhempiin järkyttävällä tavalla, että poika palkitsee heidän luottamuksensa tuolla tavoin. ..... kirjoitti:
>>>Vt-seuran sääntö on selvä. Ei yhteydenpitoa
Tarkoitit kai raamatun sääntö? Juu, varmaan löytyy kaikenlaista, mutta millä lihaksilla ne pitäisi sotkea aivan selvään raamatunpaikkaan? Eikö se nimenomaan olisi rusina tekniikkaa, jos lähtee etsimään paikkoja millä mahdollisesti saisi tätä kohtaa muutettua mieleisekseen.
Huomasitko kun Meilo kierti asian? Ei hän sanonut, että ei olla mamman kanssa puheväleissä, vaan sanoi, että ei ole normaaliväleissä. Eihän tietenkään ole. Meilo on mammaansa vastaan, dissaa käytännössä kaikkea mitä mamma pitää pyhänä, Raamattua etc... Tottakai se jotenkin vaikuttaa.
Valkilan pitkään jatkunut vedätys, 3 vuotta varmasti vaikutti tyrmäävältä. Kukapa äkkiseltään sulattaa, että on käytännössä valehdeltu niin pitkään päin näköä. Vaikuttaa varmasti vanhempiin järkyttävällä tavalla, että poika palkitsee heidän luottamuksensa tuolla tavoin.>>Tarkoitit kai raamatun sääntö? Juu, varmaan löytyy kaikenlaista, mutta millä lihaksilla ne pitäisi sotkea aivan selvään raamatunpaikkaan?
En ole vieläkään saanut raamatunpaikkaa, joka kriminalisoi jenkkiläisen uususkonnon bs:n kritisoimisen, tai paikkaa jossa kerrotaan että totuus on toisarvoista jenkkiläisen uususkonnon doktriinin rinnalla. Tai että edellä mainitun johdosta suvun tulisi karttaa.
>>Ei hän sanonut, että ei olla mamman kanssa puheväleissä, vaan sanoi, että ei ole normaaliväleissä. Eihän tietenkään ole. Meilo on mammaansa vastaan, dissaa käytännössä kaikkea mitä mamma pitää pyhänä, Raamattua etc... Tottakai se jotenkin vaikuttaa.
Miten niin tottakai? Eihän se lahkojen ulkopuolellakaan vaikuta "tottakai". Kyllä sukulaiset ovat toistensa kanssa pääsääntöisesti tekemisissä riippumatta heidän keskinäisistä maailmankatsomuseroista. Samalla tavalla ystävät ovat ystäviä katsomuseroista huolimatta, ja joskus jopa juuri niiden ansiosta. Se on mahdollista ja täysin luonnollista kun välissä ei ole mitään jenkkiläistä lahkoa. Lahkoa, joka pelkää jäsentensä uskon puolesta niin paljon että kieltää näiltä kritiikin.
>>Vaikuttaa varmasti vanhempiin järkyttävällä tavalla, että poika palkitsee heidän luottamuksensa tuolla tavoin.
En nyt kyllä yhtään saanut irti mitä tarkoitit.- .
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Tarkoitit kai raamatun sääntö? Juu, varmaan löytyy kaikenlaista, mutta millä lihaksilla ne pitäisi sotkea aivan selvään raamatunpaikkaan?
En ole vieläkään saanut raamatunpaikkaa, joka kriminalisoi jenkkiläisen uususkonnon bs:n kritisoimisen, tai paikkaa jossa kerrotaan että totuus on toisarvoista jenkkiläisen uususkonnon doktriinin rinnalla. Tai että edellä mainitun johdosta suvun tulisi karttaa.
>>Ei hän sanonut, että ei olla mamman kanssa puheväleissä, vaan sanoi, että ei ole normaaliväleissä. Eihän tietenkään ole. Meilo on mammaansa vastaan, dissaa käytännössä kaikkea mitä mamma pitää pyhänä, Raamattua etc... Tottakai se jotenkin vaikuttaa.
Miten niin tottakai? Eihän se lahkojen ulkopuolellakaan vaikuta "tottakai". Kyllä sukulaiset ovat toistensa kanssa pääsääntöisesti tekemisissä riippumatta heidän keskinäisistä maailmankatsomuseroista. Samalla tavalla ystävät ovat ystäviä katsomuseroista huolimatta, ja joskus jopa juuri niiden ansiosta. Se on mahdollista ja täysin luonnollista kun välissä ei ole mitään jenkkiläistä lahkoa. Lahkoa, joka pelkää jäsentensä uskon puolesta niin paljon että kieltää näiltä kritiikin.
>>Vaikuttaa varmasti vanhempiin järkyttävällä tavalla, että poika palkitsee heidän luottamuksensa tuolla tavoin.
En nyt kyllä yhtään saanut irti mitä tarkoitit."En nyt kyllä yhtään saanut irti mitä tarkoitit. "
Tämä kävi hyvin ilmi kommentissasi. . kirjoitti:
"En nyt kyllä yhtään saanut irti mitä tarkoitit. "
Tämä kävi hyvin ilmi kommentissasi.Voit varmasti sitten selventää, mitä tuolla tornarin kohdalla tarkkaanottaen tarkoitettiin.
- kapteeni kuikelo
t-i-u-k-u kirjoitti:
Voit varmasti sitten selventää, mitä tuolla tornarin kohdalla tarkkaanottaen tarkoitettiin.
Että sinun juttujasi ei kannata ottaa todesta, olet oikea tornarien levittäjä.
kapteeni kuikelo kirjoitti:
Että sinun juttujasi ei kannata ottaa todesta, olet oikea tornarien levittäjä.
Hienosti selvitetty...
- .
t-i-u-k-u kirjoitti:
Hienosti selvitetty...
Hienoa ettei tarvitse toistaa.
- Ei merkkiä
Melko ristiriitaisesti annat kuvan karttamisen johtuvan Vartiotorni seuraan kohdistuvasta kriittisyydestä, kun toisaalla esität karttamisen raamatullisena käytäntönä. Eiköhän juuri tuon karttamiskäytännön julmuus ole tällä hetkellä kritiikin kohteena.
Jehovantodistajat taas ylpeilevät Raamatun kirjaimellisella tulkinnalla, joten 2000 vuotta sitten harjoitettuun perinnäistapaan vetoaminen ei siihen kuulu. Kutsutaanko erotettua veljeksi? Ei kutsuta.
Matteus 18. luku:
15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. 16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. 17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.- ....
>>>suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.
Ja miten tuon ajan Juutalainen suhtautui ko. ryhmiin? Rajoittiko kontaktin minimiin? - Ei merkkiä
.... kirjoitti:
>>>suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.
Ja miten tuon ajan Juutalainen suhtautui ko. ryhmiin? Rajoittiko kontaktin minimiin?sillä on miten tuon ajan Juutalaiset heihin suhtautuivat?
Lue evankeliumeista miten Jeesus seurusteli myös edellisten ryhmien kanssa.
- valehteletko?
iässä oleva poika tekee kaikkensa jo 10 v, että saisi rikottua jokaisen seurakunnan suomessa
Hän on ollut numero uno, mitä tulee kaikenlaisten metkujen keksimisessä Jt:jien pään menoks
--Kyseenalaisia väittämiä. Minusta näyttää, että koitat etsiä vain tekosyitä ja jonkinlaista oikeutusta karttamiselle. Jt:t eivät opeta, että karttaminen koskisi vain "aktiiviluopioita", vaan jokaista erotettua/eronnutta ja sukulaista joka ei asu kotona. Käsittääkseni kyseiset henkilöt ovat olleet pitkään exiä, ennenkuin ovat aktiivisesti olleet mukana nettikeskusteluissa ja tv ohjelmissa. Karttaminen on alkanut jo ennen sitä, joten älä yritä valehdella että karttaminen olisi näiden asioiden syytä.- ....
Onhan toki pitkään, mutta viimeiset tapahtumat varmasti ovat syynä ettei edes lapsiin ole otettu kontaktia.
Kaikki mitä minä omassa srk. tiedän on tekemisissä erotettujen lapsiensa ja lastenlapsien kanssa ihan avoimesti, eikä kyse ole mistään liberaali kaupunki srk:sta, joten yhtä skeidaa oli antaa sellainen kuva, että karttaminen on 100%. Jo pelkästään mannekiinien osalta tulos oli vain 50% . Olisi pitänyt valita tarkemmin. - ....
.... kirjoitti:
Onhan toki pitkään, mutta viimeiset tapahtumat varmasti ovat syynä ettei edes lapsiin ole otettu kontaktia.
Kaikki mitä minä omassa srk. tiedän on tekemisissä erotettujen lapsiensa ja lastenlapsien kanssa ihan avoimesti, eikä kyse ole mistään liberaali kaupunki srk:sta, joten yhtä skeidaa oli antaa sellainen kuva, että karttaminen on 100%. Jo pelkästään mannekiinien osalta tulos oli vain 50% . Olisi pitänyt valita tarkemmin.Kaikki mitä minä omassa srk. tiedän on tekemisissä erotettujen lapsiensa ja lastenlapsien kanssa ihan avoimesti
-Se on kuitenkin sääntöjen rikkomus. Kyseiset henkilöt ovat vastoin Jumalan rakkaus kirjan ohjetta " etsineet tekosyitä voidakseen olla tekemisissä sukulaisen kanssa, joka ei asu kotona" Emme voi yrittää kumota tai lieventää oppia sen perusteella, etteivät kaikki noudata sitä. Suurin osa noudattaa, ja heitä myös kannustetaan siihen. Lisäksi kaikki muut noudattavat, vaikka perheenjäsenet rikkoisivatkin.
mutta viimeiset tapahtumat varmasti ovat syynä ettei edes lapsiin ole otettu kontaktia.
--Tuollaisia ohjelmia ei edes tehtäisi, jos kohtelu olisi alun alkaen ollut inhimillisempää. Itselläni ei tulisi mieleenikään että yhteydet katkaistaisiin uskonnollisten mielipiteiden perusteella, varsinkaan perheenjäseniin.
Lappalaista hieman tylytettiin ex saitilla kun hän maeni sanomaan että se karttaminen on enämpi henkilökohtainen ratkaisu.
-Ohjelma toi kuitenkin oleelliset asiat hyvin ja selvästi esille. Itse olisin toivonut että mukana olisi ollut myös exsisar ja että toimittaja olisi esittänyt leinoselle vastaväitteitä ja karttamistulkinnan perusteista olisi keskusteltu, myös uskonnonvapauden näkökulmasta, mistä siinä puhuttiin. Mutta kun aika on lyhyt, niin kaikkea ei voi mahduttaa mukaan mitenkään. Ohjelma kuitenkin oli asiallinen ja varmasti ajoi asiansa ja antoi sen tiedon, mikä oli tarpeen.
- .....
Sitten vähän historiaa 2000v takaa.
-Mun ei ainakaan tarvitse lukea "historiaa 2000 vuoden takaa". Arvostan uudempaa tietoa. Olen tervejärkinen enkä hyväksy, että uskontoa käytetään pahantekemisen välineeenä ja toisten vahingoittamiseen, se ei ole oikein, senhän nyt ymmärtää tutkimattakin.- ....
No sitten jos ei raamatusta piittaa. Ei ne 2000 v tuoreemmatkaan mietinnöt pitkälle ole kantanut. 800000 popsii mielialalääkkeitä ja 1500 tappaa itsensä vuosittain(moniko yrittää). Hyvin on pullat uunissa
- ....

800000 popsii mielialalääkkeitä ja 1500 tappaa itsensä vuosittain(moniko yrittää).
-Eivätkös nuo ole tutkitusti yleisempiä JT yhteisössä, kuin tavallisten ihmisten keskuudessa? Joku laittakoot lähteet. Se nyt on selvää, ettei ahdasmielinen ja suorituskeskeinen lahko ainakaan onnea anna, suurimmalle osalle ihmisistä. - ....
.... kirjoitti:
800000 popsii mielialalääkkeitä ja 1500 tappaa itsensä vuosittain(moniko yrittää).
-Eivätkös nuo ole tutkitusti yleisempiä JT yhteisössä, kuin tavallisten ihmisten keskuudessa? Joku laittakoot lähteet. Se nyt on selvää, ettei ahdasmielinen ja suorituskeskeinen lahko ainakaan onnea anna, suurimmalle osalle ihmisistä.Nyt olet taas lusikoinnut ex:ien Bergman soppaa. Mitään tieteelisesti pätevää tutkimusta ei ole.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9581269 - Ei merkkiä
.... kirjoitti:
Nyt olet taas lusikoinnut ex:ien Bergman soppaa. Mitään tieteelisesti pätevää tutkimusta ei ole.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9581269 - mömmömimmi
Ei merkkiä kirjoitti:
Jt on tavista enempi kaheleita?
Tai: ex-Jt on tavista enempi kaheleita?
50 Jt- 7 miljoonasta onkin kattava otos?
Olen ollut mielisairaalassa töissä.
Yhtään Jt ei ollut potilaana mun aikana,arvaatte kai et luterilaiset oli enemmistö.
Mömmöjen syönnissäkin kyl luterilaiset johtaa Suomessa.
Fakta juttu ;D - Ei merkkiä
mömmömimmi kirjoitti:
Jt on tavista enempi kaheleita?
Tai: ex-Jt on tavista enempi kaheleita?
50 Jt- 7 miljoonasta onkin kattava otos?
Olen ollut mielisairaalassa töissä.
Yhtään Jt ei ollut potilaana mun aikana,arvaatte kai et luterilaiset oli enemmistö.
Mömmöjen syönnissäkin kyl luterilaiset johtaa Suomessa.
Fakta juttu ;DArtikkelissa puhuttiin jehovantodistajista, ei entisistä jehovantodistajista.
Otos oli Länsi Australian osavaltiosta; asukasluku 2296411. Jehovantodistajia 0,54% eli n.12400.
Viisikymmentä 12400:sta, eikä 7-miljoonasta.
Mistä tiedät oliko jehovantodistajia vai ei? Kysyitkö jokaiselta vai tunnetko jokaisen todistajan? - ex-Hoitsu myös
Ei merkkiä kirjoitti:
Artikkelissa puhuttiin jehovantodistajista, ei entisistä jehovantodistajista.
Otos oli Länsi Australian osavaltiosta; asukasluku 2296411. Jehovantodistajia 0,54% eli n.12400.
Viisikymmentä 12400:sta, eikä 7-miljoonasta.
Mistä tiedät oliko jehovantodistajia vai ei? Kysyitkö jokaiselta vai tunnetko jokaisen todistajan?uskontokunta yms.
Tärkeä tieto etenkin jos potilaalla oli "uskonnollinen psykoosi".
Moni potilaista väitti kysyttäessä kylläkin olevansa Jeesus. - ....
ex-Hoitsu myös kirjoitti:
uskontokunta yms.
Tärkeä tieto etenkin jos potilaalla oli "uskonnollinen psykoosi".
Moni potilaista väitti kysyttäessä kylläkin olevansa Jeesus.Veikkaampa, että kysyttäessä oletko Jt, vastaus olisi myös myöntävä. Tuota huuhaa tutkimusta Bergman:kin muunmuassa siteeraa ja uskottavuus meni oikeudenkäynnissä ja työpaikalla taisi olla muuta ongelmaa.
- missä vapaaehtoisuus
Kyse on todistajillakin fundaalista mahdollisuudesta suhtautua ihmisten kirjoittaman opuksen(raamatun) valtuuttamana elämään ja lähimmäisiinsä alistavasti ja julmasti.
Mikä erottaa jt:t toiminnassa sen 'väärän uskonnon' piirissä olevien toimista? Ei mikään muu kuin tapojen erillaisuus. Periaate ja idea taustalla on aivan sama.
Ihminen houkutellaan ensin(utopisilla) lupauksilla ja pakoitetaan tervee epäilyksen tullessa peloilla (menettää kaiken heti nyt tulevaisuudessa) uskomaan ja pysymään joukoissa. - isoäiti MS
Hän aika agressiivisesti kuitenkin kirjoittelee todistajista.
Ohjelmassa vaikutti aika kiltiltä papalta,laittoi linnuillekin ruokaa,
ihan ihmettelin miten niin kiltiltä vaikuttava mies
kirjoittaa niin agressiivisesti?- ....
Etkö yhtään ihmetellyt ,että hän on ainut jonka erottamisperusteista ei sanottu yhtään mitään? No kertokoon itse. Hänen mielestään Jt:t on niin paska porukkaa, että hän oli erottamisen jälkeenkin yli 20 vuotta myötämielinen Jt.jia kohtaan. Sitten vuosikymmeniä myöhemmi,n hän yhtäkkiä huomasikin olevansa kauhean vihainen ja kaltoin kohdeltu. Kuka hänet aivopesi?
- ....p

"Hänen mielestään Jt:t on niin paskaporukkaa...."
Missä olet näin ymmärtänyt.....hänen kritiikkinsä näyttää kohdistuva Vt seuran oppeihin jne, ei JT ihmisiin, tässä on suuri ero... - ....
....p kirjoitti:
"Hänen mielestään Jt:t on niin paskaporukkaa...."
Missä olet näin ymmärtänyt.....hänen kritiikkinsä näyttää kohdistuva Vt seuran oppeihin jne, ei JT ihmisiin, tässä on suuri ero...No sanotaan nyt näin kymmenen vuoden lukukokemuksella jää kuitenkin sellainen näppituntuma.
- ,,,.....,,,,
.... kirjoitti:
No sanotaan nyt näin kymmenen vuoden lukukokemuksella jää kuitenkin sellainen näppituntuma.
Näin ei näppituntumastasi huolimatta ole. Valehtelit jo ties monennen kerran tässä aloituksessa.
- oppi?henkilö?
,,,.....,,,, kirjoitti:
Näin ei näppituntumastasi huolimatta ole. Valehtelit jo ties monennen kerran tässä aloituksessa.
_MeiloKäyttäjän viestit26.12.2010 14:53
>>Jehova antaa minulle voimaa pysyä raittiina.
Jehovaa onkin viinan suhteen syytä kunnioittaa monipuolisuudestaan.
Tunnen ja tiedän useammankin henkilön, joita Jehova on auttanut alkoholisoitumaan.
Ainakin kaksi karviankaveriani on Jehovan avulla juopottelemalla pääsyt hengestään.
Toinen nk. mallikelpoisena tosi kristittynä tunnettu oli Karvialla niin raivoisa raittiusintoilija, että viittauskin oluenjuontiin sai hänet ylittämään itsensä.
Toinen taas ei olisi yksin oppinut juomaan, mutta seurakunnan kypsät veljet opettivat hänelle kotiviinin valmistuksen jalon taidon. Sen opittuaan hän pävöityi ratti- sekä tavalliseksi teokraattiseksi juopoksi. - MES.....77
eilisessä ohjelmassa ilmeni muitten eron/erottamisen syyt, mutta ei Sinun.
- Luonnonlapsi..z
MES.....77 kirjoitti:
eilisessä ohjelmassa ilmeni muitten eron/erottamisen syyt, mutta ei Sinun.
Miksei oltu haastateltu naispuolisia erotettuja, kait heitäkin on?
Jäi vähän tyngäksi tämä ohjelma. - ....
oppi?henkilö? kirjoitti:
_MeiloKäyttäjän viestit26.12.2010 14:53
>>Jehova antaa minulle voimaa pysyä raittiina.
Jehovaa onkin viinan suhteen syytä kunnioittaa monipuolisuudestaan.
Tunnen ja tiedän useammankin henkilön, joita Jehova on auttanut alkoholisoitumaan.
Ainakin kaksi karviankaveriani on Jehovan avulla juopottelemalla pääsyt hengestään.
Toinen nk. mallikelpoisena tosi kristittynä tunnettu oli Karvialla niin raivoisa raittiusintoilija, että viittauskin oluenjuontiin sai hänet ylittämään itsensä.
Toinen taas ei olisi yksin oppinut juomaan, mutta seurakunnan kypsät veljet opettivat hänelle kotiviinin valmistuksen jalon taidon. Sen opittuaan hän pävöityi ratti- sekä tavalliseksi teokraattiseksi juopoksi.Juurikin näin, Meilolta loytyy aina naseva esimerkki jos toinenkin, jos ei muuten, niin sitten toiselta mannerlaatalta. Peritöjäkin joku oli ehtinyt keräilemään. Siihenkin esimerkki löytyi. Joka oli kyllä sinällään huono, kun piti todistaa, että Jt:t käyvät ihmisten luona perintöjä keräämässä. Eihän Meilo edes itsekään väittänyt niin tehneensä, mutta esimerkin kyllä antoi jonka piti todistaa asia.
- 15 + 3
,,,.....,,,, kirjoitti:
Näin ei näppituntumastasi huolimatta ole. Valehtelit jo ties monennen kerran tässä aloituksessa.
Eipä valehdellut. Meilo tuo sangen usein esiin yksittäisi ihmisiä todisteena todistajuudesta.
- Oparin La
Luonnonlapsi..z kirjoitti:
Miksei oltu haastateltu naispuolisia erotettuja, kait heitäkin on?
Jäi vähän tyngäksi tämä ohjelma.JT:t: miesten uskonto
ex-JT:t: miesten ryhmä. - raitis tutkija
15 + 3 kirjoitti:
Eipä valehdellut. Meilo tuo sangen usein esiin yksittäisi ihmisiä todisteena todistajuudesta.
Onko tämä siis totta:
Jehovaa onkin viinan suhteen syytä kunnioittaa monipuolisuudestaan. Tunnen ja tiedän useammankin henkilön, joita Jehova on auttanut alkoholisoitumaan.
Olen saanut näillä palstoilla kuvan että kaikki? Jt juovat humalahakuisesti ja jopa alkoholisoituvat?
" Jehova on auttanut alkoholisoitumaan" kertoo MM asenteesta paljon.
Montako teidän tuttavistanne JEHOVA on auttanut alkoholisoitumaan? - 6 + 6
raitis tutkija kirjoitti:
Onko tämä siis totta:
Jehovaa onkin viinan suhteen syytä kunnioittaa monipuolisuudestaan. Tunnen ja tiedän useammankin henkilön, joita Jehova on auttanut alkoholisoitumaan.
Olen saanut näillä palstoilla kuvan että kaikki? Jt juovat humalahakuisesti ja jopa alkoholisoituvat?
" Jehova on auttanut alkoholisoitumaan" kertoo MM asenteesta paljon.
Montako teidän tuttavistanne JEHOVA on auttanut alkoholisoitumaan??? Meilo yrittää todistella yksittäisten ihmisten avulla todistajista jotain.
Siis sellaistakin mikä ei pidä paikkaansa, kuten tuo mitä mainostat.
mm. tällaisia kommentteja:
"Illan kevennykseksi voisit vaikka vielä hakea Laree Slack -nimellä, kyseessä oli jt-perhe, jossa äiti oli hoitsu, joten osasi varmaan ammattitaidollaan vaimentaa Lareen tuskia pitämällä pyyhettä tämän suulla, jt-isän hakatessa tytärtään kuoliaaksi säkökaapelinpätkällä."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9306891/45846722
Senpä vuoksi tällaiset kommentit ovat hiukan korneja:
"Selvyyden vuoksi on hyvä todeta, että pääasiallinen kritiikki kohdistuu nimenomaan Jt-oppeihin ja järjestön johtajien menettelyyn, ei yksittäisten Jehovan todistajien toimintaan."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9139673/44684114 - plinkkiläinen
raitis tutkija kirjoitti:
Onko tämä siis totta:
Jehovaa onkin viinan suhteen syytä kunnioittaa monipuolisuudestaan. Tunnen ja tiedän useammankin henkilön, joita Jehova on auttanut alkoholisoitumaan.
Olen saanut näillä palstoilla kuvan että kaikki? Jt juovat humalahakuisesti ja jopa alkoholisoituvat?
" Jehova on auttanut alkoholisoitumaan" kertoo MM asenteesta paljon.
Montako teidän tuttavistanne JEHOVA on auttanut alkoholisoitumaan?Alkoholisti voi Meilon mielestä syyttää Jumalaa alkoholisoitumisestaan?
Olen kyllä kuullut moniakin selityksiä, miksi Jeppe juo,
mutta toi oli aika kornisti sanottu, kun tarkemmin ajattelee...
Meilo ilmeisesti vihaa Jumalaa ja syyttää häntä vaikeuksistaan?
- ....
Kameramies zoomasi Valkilan silmäkulmaa pitkän tovin. Odotteliko se jotain tapahtuvasksi vai miksi venttaili. Tunnetilasta toiseen ei niin vain vaihdeta jos on klapeja laitellessa naurattanut kovasti.
- ölgjfakoj
Leinosella hymy meinas karata kun aikanaan jt bedofiiliaa käsiteltiin telkkarissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129046Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1883610- 202053
- 821270
- 271105
- 751090
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661082Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791065- 551033
- 66972