M. Luther on aivan oikeassa
Keskiviikko 12.01.2011
Michael Luther on oikeassa (Pohjalainen 31.12.2010) kutsuessaan ruotsin kieltä hyötyruotsiksi pakkoruotsin sijaan. Ruotsi täällä rannikolla on ehdottomasti hyötyruotsia ja myös välttämätön pärjäämisen edellytys. Kieli antaa meille täällä valmiuksia erilaisiin työtehtäviin Suomessa ja Skandinaviassa yleensä. Suomessa tämä kielen tarpeellisuus on hyvin rajallinen.
Riikinruotsalaiset ovat hyviä englanninkielessä. Heidän kanssaan kauppojen teko sujuu hienosti joko ruotsiksi tai englanniksi. Kun siirrytään Norjaan, Tanskaan tai Islantiin, kouluruotsilla jäävät kyllä kaupat tekemättä.
Englanti on kauppakieli lännessä. Kun siirrytään itään, muuttuu tilanne. Ehdottomasti suurin ulkomaalainen asiakasryhmä ovat venäläiset. Lehdet otsikoivat uudenvuoden alla: "Niiralan kautta 16000 venäläisturistia juhlimaan uutta vuotta". "Venäläiset jättävät 200 miljoonaa euroa Suomeen uuden vuoden aikana". "Venäläiset ovat löytäneet koko Suomen, paitsi kaikkein läntisimmän Suomen".
Mitä tämä kertoo? Ainakin sen, että tällä hetkellä kiinnostavin maa kaupan kannalta meille on Saksan jälkeen Venäjä. Kuinka joku voi vieläkin vaatia, että ruotsin opiskelu kattaisi koko Suomen. Kun me täällä rannikolla otamme hyödyn ruotsin osaamisesta, annetaan itäsuomalaisten hyötyä venäjän kielestä.
Nyt ovat RKP:n keulahahmot alkaneen valittaa, että Suomessa luetaan liian vähän kieliä. Oma kantani on sama. Meidän pitäisi nostaa saksa takaisin siihen asemaan, mikä sillä oli 1960- ja 1970-luvuilla. Silloin ei kuitenkaan osattu ennustaa tulevaisuutta. Tänä päivänä saksan kieli olisi kullan arvoinen. Onneksi Kiviniemi osaa sen.
Luther pyrkii sentimentaalisesti vetämään esiin yhteisen historiamme Ruotsin kanssa ja pohjoismaisen hyvinvointi- ja sivistysyhteiskunnan. Lisäksi hän uskoo, että suomenkielinen enemmistö tuntee kiinteämpää yhteenkuuluvuutta pohjoismaiseen yhteiskuntaan kuin slaavilaiseen. Väitteelle ei ole perustetta. En tunne ainuttakaan suomenkielistä, joka tuntisi tällaista yhteenkuuluvaisuutta Ruotsiin, mutta en myöskään yhtään suomenkielistä, joka tuntee suurta yhteenkuuluvuutta Venäjään.
Me olemme suomalaisia ja itsenäisiä. Emme tarvitse isoaveljeä kummastakaan suunnasta. Muistoissani on isoäitini, joka eli 98-vuotiaaksi. Hän kertoi vilkkaasta tavarakaupasta Pietariin ja myös Pietarissa työssä käyneistä ihmisistä. Hän asui Jaakkiman pitäjässä satojen kilometrien junamatkan päässä Pietarista. Yhteistyö ei todellakaan ole mikään uusi asia Venäjän kanssa.
Toisen maailmansodan tapahtumat värittävät tietenkin vieläkin Suomen ja Venäjän suhteita kuten myös muiden "maailman paloon" osallistuneiden maiden suhteita. Suomi on kuitenkin onnistunut luovimaan suuren naapurinsa kanssa onnistuneesti Kekkosen-Paasikiven-linjalla ja rauha on säilynyt. Itäraja ja Kaakkois-Suomi menevät kuitenkin omaa tietään riippumatta siitä mitä täällä kielen suhteen suunnitellaan.
Muistamisen arvoista on myös se, että venäjänkieli antaa mahdollisuuden noin 170 miljoonan ihmisen markkinoille, ruotsinkieli 10-15 miljoonan.
JORMA MALINEN
Uusikaarlepyy

Vastaukset 7
Vanhimmat
""Niiralan kautta 16000 venäläisturistia juhlimaan uutta vuotta". "Venäläiset jättävät 200 miljoonaa euroa Suomeen uuden vuoden aikana". "Venäläiset ovat löytäneet koko Suomen, paitsi kaikkein läntisimmän Suomen".
Mitä tämä kertoo?"
Se kertoo siitä että Venäjälläkin hyvin toimeentulevat lukevat, oppivat ja osaavat englantia. Aivan kuten ruotsalaisetkin. Suomalaistenkin englanninkielentaito on paranemassa ja ujous hitaasti mutta varmasti vähenemässä.
"Luther pyrkii sentimentaalisesti vetämään esiin yhteisen historiamme Ruotsin kanssa ja pohjoismaisen hyvinvointi- ja sivistysyhteiskunnan."
Tuo sentimantaalisuus lienee sinun sanavalintasi. Joku vähemmän asenteelllinen puhuisi faktasta. Tuon faktan merkitystä voidaan sitten punnita eri tavoin, mutta oli painoarvo sitten mikä hyvänsä se osoittaa kuitenkin selkeästi vain yhteen suuntaan tässä kiistassa.
"En tunne ainuttakaan suomenkielistä, joka tuntisi tällaista yhteenkuuluvaisuutta Ruotsiin, mutta en myöskään yhtään suomenkielistä, joka tuntee suurta yhteenkuuluvuutta Venäjään."
Onpa sinulla suppea kaveripiiri, tai sitten lasket vain luikuria. Minä tuunnen molempiin suuntiin yhteenkuuluvuutta tuntevia suomenkielisiä. Yleensä se perustuu sukujuuriin tai työtehtäviin kyseisessä maassa. Ruotsinkielisillä ei ole sen kummempi side Ruotsiin kuin suomenkielisilläkään. Eikä Venäjään.
"Ainakin sen, että tällä hetkellä kiinnostavin maa kaupan kannalta meille on Saksan jälkeen Venäjä. "
Syyskuussa Ruotsi ohitti Saksan maamme tärkeimpänä ulkomaankauppakumppanina. Tämän lisäksi meillä on ylivoimaisesti eniten yhteiomistettuja yrityksiä juuri ruotslaisten kanssa. Saksa ottanee paikkansa kohta taas. Mutta yhteisyritysten määrässä mikään maa ei tule pitkään aikaan, ehkei koskaan, ohittamaan Ruotsia. Myös moni monikansallinen yhtiö hoitaa Ruotsin ja Suomen toimintoa yhdestä maasta olevasta tytäryhtiöstä (joko Ruotsissa tai Suomessa). Vaikka bisness monasti pyörii englanniksi niin keskustelut luistaa ruotsiksi.
"Me olemme suomalaisia ja itsenäisiä. Emme tarvitse isoaveljeä kummastakaan suunnasta."
Sinullakinko joku alemmuudenkompleksi kun itsestäänselvyyksiä pitää toistaa: "katajainen kansa jonka itsesäälin määrää ei mittaa järki eikä kärki määrää" (E. Normaali)
"Itäraja ja Kaakkois-Suomi menevät kuitenkin omaa tietään riippumatta siitä mitä täällä kielen suhteen suunnitellaan."
Niinkö? Aika kiehtova separatistinen ajatus, joka tosin hivelee korkeintaan netti fennoja. Hyvin vähän itärajan kylissä opiskellaan venäjää vaikka sitä tarjotaankin. Jotenkin sielläkin saksa ja ranska kiehtoo enemmän. Aika tasan yhtä vähän kuin muuallakaan. Sielläkin taidetaan tajuta ettei lapsi välttämättä koko ikänsä siellä asu, vaan lähtee kuten monet muutkin kasvukeskuksiin.
"Muistamisen arvoista on myös se, että venäjänkieli antaa mahdollisuuden noin 170 miljoonan ihmisen markkinoille, ruotsinkieli 10-15 miljoonan."
Puhumattakaan kiinankielestä.
Tyypillisen rönsyilevä kirjoitus jossa tyystin unohdetaan että kyseessä on maan kahdesta virallisesta äidinkielestä. Vieraat kielet ovat vieraita, kotimaiset ovat äidinkieliä.
"Syyskuussa Ruotsi ohitti Saksan maamme tärkeimpänä ulkomaankauppakumppanina. Tämän lisäksi meillä on ylivoimaisesti eniten yhteiomistettuja yrityksiä juuri ruotslaisten kanssa."
Todistettavasti suurin osa pakkoruotsitetuista suomalaisista ei todellisuudessa puhu sanaakaan ruotsia. Miten siis on mahdollista, että Ruotsi on tärkein ulkomaankauppakumppani? Ettei vaan ne penteelet käyttäisi kauppakielenä englantia?
Paljon porua, vähän villoja. Näin voi kuvailla rautaako?-nimimerkin sepustusta.
Kaikki vasta-argumentit olivat väkisin väännettyjä ja epäpäteviä.
Ihmettelen, miten hän jaksaa väsätä noin pitkän kommmentin ilman mitään kunnon perusteluja?
Ruotsalaisnationalistiset piirit hyvin määrätietoisesti myivät, ostivat ja fusioivat firmoja jotta luotaisiin tällä palstalla mainostettu liikemaailman yhteys ja riippuvaisuus pohjoismaista ja etenkin Ruotsista.
Asiaa pitäisi tieteellisestikin tutkia.
Kuinka paljon suomalaista omistusta siirtyi muihin pohjoismaihin ja kuinka monta pääkonttoria siirtyi Suomesta mm Tukholmaan?
Kaikki tämä, jotta voitaisiin edistää ruotsin kieltä Suomessa, ruotsalaisen omistuksen kontrolloimana.
Hyvin ajateltu. Hyvin kirjoitettu.
Onko Jorma Malinen poliitikko? Voiko äänestää eduskuntaan ja mikä puolue?
On hienoa huomata, kuinka tavalliset suomalaiset ovat oivaltaneet kielipolitiikkamme ytimen.
Pelkkää rautaista faktaa, johon svekot eivät pysyty vastaamaan muuten kuin kliseillä.
Täyttä asiaa!
Asioin muuten lähes päivittäin mm. ruotsalaisten kanssa liiketoiminnan puitteissa ja kieli on aina englanti.