Ihan normaalia kahden valtion välisessä kanssakäymisessä on se, että kumpikin maa pyrkii hyötymään keskinäisistä suhteistaan, mutta jotain outoa on siinä, jos vain toinen valtio käyttäytyy niin itsekkäästi, että se aina ja kaikessa haluaa vain itse hyötyä, vähät välittäen toisen toivomuksista.
Nyt Venäjä yllätti jälleen itsekkyydellään, kun se julisti (syvälle maan sisälle ulottuvat) "raja-alueensa" täysin ulottumattomiin suomalaisten kaupankäynniltä, vaikka se itse on hankkinut useita tuhansia kiinteistöjä Suomen sisämaasta.
Ja mikä kummallisinta, nuo kiinteistöt ovat sangen usein Suomen sotilasalueiden välittömässä läheisyydessä!
Mikäli venäläinen ostaja joutuu taloudellisiin vaikeuksiin kiinteistön omistamisen jälkeen, Venäjän valtio "suostuu" armeliaasti lunastamaan nämä kiinteistöt itselleen, jonka jälkeen Venäjän valtio pystyy tarkkailemaan suomalaisten sotilasalueiden sisällä tapahtuvaa toimintaa ja niiden konstruktioita.
Suomalaisille on vastaava toiminta tehty Venäjällä täysin mahdottomaksi, varsinkin noiden uusimpien myyntikieltoon asetettujen alueiden sijainnin takia!
Ei kai Suomen hallinto sentään ole noin tyhmiä, -vai onko sittenkin?
Venäjä on oudon itsekäs!
57
829
Vastaukset
- nietunet
itsekäs, venäjähän voi tehdä maanomistus suhteen millaisia lakeja halua siinä ei stuppien kannan otot paljon vaikuta aivan oikeita päätöksiä ovat tehneet
Suomi voi julistaa koko maa-alueensa raja-alueeksi, jolloin venäläisillä ei ole mitään oikeutta tulla tänne hieromaan epäillyttäviä maakauppojaan.
Suomi ei kaipaa venäläisomisteisia kiinteistöjä yhtään lisää, ja venäläisille jo myydyt kiinteistöt pitäisi pakko lunastaa takaisin Suomen omistukseen.
Potut pottuina, se on tasapuolisinta kaupankäyntiä ainakin noin itsekkään naapurin kanssa.- .
Mitä Timo muuta?
- Ihmettelevä iiro
. kirjoitti:
Mitä Timo muuta?
Ei täällä mitään Timoa näy, joten nyt ei selviä, keneltä haluat tietää jotain muuta.
- 18+15
Ihmettelevä iiro kirjoitti:
Ei täällä mitään Timoa näy, joten nyt ei selviä, keneltä haluat tietää jotain muuta.
Hitman-1 ja Hintman sekä Hintman-1 ovat yks ja sama. Timo käyttää niitä kaksimielisesti.
18+15 kirjoitti:
Hitman-1 ja Hintman sekä Hintman-1 ovat yks ja sama. Timo käyttää niitä kaksimielisesti.
Käytän pelästään rekisteröimääni Hitman-nimimerkkiä eikä etunimeni ole Timo, joten se siitä.
- Chuck Norris
Venäjä toimii oikein ja Suomi väärin.
Kukaan ei tosin myönnä tehneensä mitään väärin, kuten tänäänkin saatiin taas lukea...- talousmies-1
suomalaiset ovat olleet vaatimassa lailla kiellettäväksi venäläisten maakaupppoja meidän puolella. Kun Venäjä toimii kuten Suomen olisi suomalaisten mielestä pitänyt toimia, se onkin väärin???!!
Suomen ei pidä tässä tilanteessa siis vaatia vastavuoroisuutta maanostoissa, vaan harkita maanmyyntikieltoa venäläisille Suomen puolella, joskin se on taloudellisessa mielessä typerää, jäitä hattuun ja rahat pois naapurilta, tosin hallitusti.
- talousmies-1
mutta taloudellisessa mielessä ei, olemmehan omavaraisia maan suhteen. Meille on hyötyä vain myynnistä, ei ostamisesta, parempi suomalaistenkin on ostaa mansa kotomaasta, eikö niin?
Fortum osti 3 miljardilla voimalaitoskombinaatin uralin takaa, olisi ollut parempi että venäläiset olisivat kieltäneet kaupan, tappiota tulee ja suomalaiset kuluttajat maksavat.
Nämä asiat eivät ole mustavalkoisen yksinkertaisia.- veronmaksaaaa
forttumin omistaja suomen valtio on tehnyt hyviä kauppoja heh heh herroille vaan maksaa optioita
- Vittu Että On Tyhmä
ja tutkia miten tämän maan kaavoituspolitiikkaa hallinnoidaan?
:D
PS. Tässä maassa kunnalla on AINA etuosto-oikeus. AINA! - Jotain vialla
ethän myy kotiasi väkisin jos joku haluaisi ostaa?
Se on sinun asiasi ja jos sinulla on maata niin sitäkään sinun ei ole pakko myydä.
Aika outoa väittää tuollaista ettei saisi pitää omaansa omanaan.
Jos me myymme niin se on meidän asiamme tai häpeämme kun myymme isänmaamme muille.
Kummallista kun esiinnyt täällä isänmaallisena mutta olet valmis myymään maasi.
Eihän sinua voi pitää miehenä ollenkaan. - Ihmettelijä..
Kukapa sitä rosvottua maata voisi ostaakaan. Eihän se omaa olekaan. En ymmärrä kuka edes haluaisi ostaa maata Venäjältä? Johan venäläiset itsekin ostavat maata muualta.
Tarkoitatko, että jos esim. joku rikollinen rosvoaa sinun asuntosi tai autosi, se ei enää olekaan sinun omaasi?
Eikö rosvottu omaisuus pidä palauttaa alkuperäiselle omistajalleen?- Unohtui Sanoa
se PERIAATE.
- mitä hän
ymmärtää käsitteen PERIAATE pitävän sisällään?
:DPeriaate perustuu oikeuteen ja tasapuolisuuteen, mutta on toki kummallista, että joidenkin suomalaisten pitää kysyä keskustelupalstoilla tuollaista itsestäänselvyyttä ...
- Että Mitä
Hitman-1 kirjoitti:
Periaate perustuu oikeuteen ja tasapuolisuuteen, mutta on toki kummallista, että joidenkin suomalaisten pitää kysyä keskustelupalstoilla tuollaista itsestäänselvyyttä ...
näkyy teidän elämässänne - kannanotoissanne?
- Malttia peliin!
Että Mitä kirjoitti:
näkyy teidän elämässänne - kannanotoissanne?
Eiköhän tuossa mennä jo aika yksityisille alueille tällaisella keskustelupalstalla?
Voiko kysyjä kertoa avoimesti omat periaatteensa kaikelle kansalle?
- usvaa putkeen
Poisluettuna rajavyöhyke on 10 000 kilometriä vapaata aukeaa tehdä kauppoja. Siitä vaan omistamaan Siperiaa Hitman ... Keskivenäjältä löytyy loistavia kohteita, niin kuin keski -Suomestakin. Mitä odotat?
Ahaa ... haluat siis Karjalan takaisin ostamalla sen pikkuhiljaa? Mutta silloinhan veriset uhraukset nollautuvat, jos nykyvalloitus käy noin helposti ... Onko pojasta polvi heikennyt?
Suosittelen, että unohdat maakaupat, ja pitäydyt vain lihasvoimaan.Suurin osa Karjalan kannaksesta on Suomelle kuuluvaa aluetta, joka on nyt tilapäisesti venäläisten miehittämää .
Uskon, että tulee vielä aika, kun Venäjän johtajat luovuttavat Stalinin anastamat suomalaisalueet takaisin meille.- kun etsii
Hitman-1 kirjoitti:
Suurin osa Karjalan kannaksesta on Suomelle kuuluvaa aluetta, joka on nyt tilapäisesti venäläisten miehittämää .
Uskon, että tulee vielä aika, kun Venäjän johtajat luovuttavat Stalinin anastamat suomalaisalueet takaisin meille.Hitmannille tiedoksi, Iltasanomissa on kartta kyseisistä alueista. Linkkiähän on turha laittaa, ei Hitman uskaltaisi sitä avata.
Kartassa punaisella merkittyjen alueiden kautta tulee kaasuputki, se yhdistää Pohjoisen Jäämeren kaasukentät Venäjän - Saksan väliseen putkistoon.
Putken vetäminen ulkomaisista kiellettyjen alueiden kautta on järkevää. ei tarvitse kysellä mitään lupia. Suomen Nord Stream putkille antamasta luvasta valittivat mm. virolaiset. Baltian maat ja Puola vaativat em. putken vetämistä omien alueidensa läpi, halusivat päästä kiristämään , niinhän se Ukrainakin teki. kun etsii kirjoitti:
Hitmannille tiedoksi, Iltasanomissa on kartta kyseisistä alueista. Linkkiähän on turha laittaa, ei Hitman uskaltaisi sitä avata.
Kartassa punaisella merkittyjen alueiden kautta tulee kaasuputki, se yhdistää Pohjoisen Jäämeren kaasukentät Venäjän - Saksan väliseen putkistoon.
Putken vetäminen ulkomaisista kiellettyjen alueiden kautta on järkevää. ei tarvitse kysellä mitään lupia. Suomen Nord Stream putkille antamasta luvasta valittivat mm. virolaiset. Baltian maat ja Puola vaativat em. putken vetämistä omien alueidensa läpi, halusivat päästä kiristämään , niinhän se Ukrainakin teki.Kylät Karjalan alueella ovat nykyisin kuin suoraan 1930-luvulta repäistyjä.
Miksi Venäjä ei luovuta niitä ilmaisiksi Suomelle, niin ne alkaisivat kukoistaa jälleen kuten silloin, kun Suomi asutti niitä?- taas nähdään
Hitman-1 kirjoitti:
Kylät Karjalan alueella ovat nykyisin kuin suoraan 1930-luvulta repäistyjä.
Miksi Venäjä ei luovuta niitä ilmaisiksi Suomelle, niin ne alkaisivat kukoistaa jälleen kuten silloin, kun Suomi asutti niitä?Asiantuntemattomuutesi kun tuollaisia möläyttelet.
'"Suurin osa Karjalan kannaksesta on Suomelle kuuluvaa aluetta, joka on nyt tilapäisesti venäläisten miehittämää ."
Tämä on faktaa: Karjalan kannas ei ole suomelle kuuluva alue.
Karjala ja Petsamo sekä Sallan alueet ovat sopimuksella pois annettu. Edes venäjä ei halutessaankaan pystyisi ko.sopimusta uudelleen avaaman koska kyseisen sopimuksen sopijaosapuoliin kuuluvilla mailla on niin paljon omia tällä kyseisellä sopimuksella suojattuja etujaan varjeltavana.
Avaajan kannattaa lukea historiaa ja erityisesti tutustua Pariisin rauhansopimuksen sopijaosapuoliin ja sopimuksen artikloihin. - Res. Ups.
taas nähdään kirjoitti:
Asiantuntemattomuutesi kun tuollaisia möläyttelet.
'"Suurin osa Karjalan kannaksesta on Suomelle kuuluvaa aluetta, joka on nyt tilapäisesti venäläisten miehittämää ."
Tämä on faktaa: Karjalan kannas ei ole suomelle kuuluva alue.
Karjala ja Petsamo sekä Sallan alueet ovat sopimuksella pois annettu. Edes venäjä ei halutessaankaan pystyisi ko.sopimusta uudelleen avaaman koska kyseisen sopimuksen sopijaosapuoliin kuuluvilla mailla on niin paljon omia tällä kyseisellä sopimuksella suojattuja etujaan varjeltavana.
Avaajan kannattaa lukea historiaa ja erityisesti tutustua Pariisin rauhansopimuksen sopijaosapuoliin ja sopimuksen artikloihin.Vai ei historiaa voi muuttaa!
Vielä vähän yli 20 vuotta sitten Neuvostoliiton piti olla voimissaan ainakin 1000 vuotta, mutta sitten PUUUUH, eikä valtiota enää ollutkaan.
Baltian maiden, Puolan, Unkarin, Tshekkoslovakian, Itä-Saksan tilanne muuttui totaalisesti ja maat vapautuivat niistä sopimuksista, jotka sitoivat ne N-liittoon.
Miksi Suomen pitäisi olla niin tyhmä, ettei se myös vaadi N-liiton laittomasti anastamia alueita takaisin?
Tuollainen kyyristelymentaliteetti juuri tekee meistä lammasmaisia Moskovan oppipoikia, vaikka me kuulumme henkisesti ja yhteiskunnallisesti länsimaailmaan.
Kun Venäjän johtajat vihdoin tajuavat meitä kohtaan tehdyt vääryydet, he tarjoavat kultalautasella meille takaisin oakkoluovutettuja maitamme! taas nähdään kirjoitti:
Asiantuntemattomuutesi kun tuollaisia möläyttelet.
'"Suurin osa Karjalan kannaksesta on Suomelle kuuluvaa aluetta, joka on nyt tilapäisesti venäläisten miehittämää ."
Tämä on faktaa: Karjalan kannas ei ole suomelle kuuluva alue.
Karjala ja Petsamo sekä Sallan alueet ovat sopimuksella pois annettu. Edes venäjä ei halutessaankaan pystyisi ko.sopimusta uudelleen avaaman koska kyseisen sopimuksen sopijaosapuoliin kuuluvilla mailla on niin paljon omia tällä kyseisellä sopimuksella suojattuja etujaan varjeltavana.
Avaajan kannattaa lukea historiaa ja erityisesti tutustua Pariisin rauhansopimuksen sopijaosapuoliin ja sopimuksen artikloihin.niin kauan kuin sitä tehtäessä vallinneet olosuhteet". Pariisin rauhansopimuksella on pyyhitty jo kauan sitten. Eihän edes Suomi "avannut" YYA-sopimusta jonka piti olla voimassa vielä vuosikymmeniä ilman uudistamistakin; se vain totesi sopimuksen mitättömäksi. Ei maailma ole tapissaan vielä eivätkä rajat lopullisia.
- keputalismi
Tosiasia on, että täällä E-P:llä ei eletä markkinataloudessa, eikä sosialismissa, ei niiden välimaastossakaan, vaan yksipuoluejärjestelmä, keputalismissa. Keputalismi on talousjärjestelmä, jossa valtio ( lue: veronmaksajat, yleisimmin palkansaajat ) maksaa tukea kaikille niille, jotka harjoittavat kannattamatonta liiketoiminnaksi naamioitua puuhastelua. Puuhastelu nähdään keputalismissa niin arvokkaaksi, että puuhastelijoilla pitäisi olla oikeus teettää työtä työntekijöillään laittomissa olosuhteissa ja laittomin työehdoin. Mikäli työntekijä vaatii hänelle kuuluvia oikeuksia, hänet nimetään "kateelliseksi", "ahneeksi" , "sosialistiksi", "kommunistiksi" ja " epäisänmaalliseksi ryssän kätyriksi".
Tosiasiahan on, että keputalismin kannattajat ovat itseasiassa sosialisoimassa itselleen valtion verotuloja niin paljon, kuin mahdollista. Tosiasia on myös, että keputalismi on yksi sosialiturvan muoto. Keputalismissa elätetään yhteiskunnan varoin henkilöitä, jotka eivät tulisi toimeen palkansaajina, taikka sitten oikeina vastuullista itsensä kantavaa toimintaa harjoittavina yrittäjinä. Kepulaisilla toimeentulon taito onkin juuri se, että he ovat luoneet Suomeen järjestelmän, jolla he iskevät kansan suonta ja juovat hapekasta verta kansan valtimoista. Hirvittävä tauti, joka heikentää koko ahkeraa kansaa.
Keputalismin seurauksia ovat mm.
Keputalismi aiheuttaa järjestelmänä alueellaan monia yhteiskuntaa vahingoittavia seuraamuksia. Koska pöötösvalta politiikassa on junailtu mafiamenetelmin muutamille suvuille ja pikku piireille, kaikki voimat suunnataan poliittisin päätöksin em. tahojen palvelemiseen. Terveitä yrityksiä ei juurikaan pääse syntymään, koska ne ovat paha uhka järjestelmälle ja siksi terveitten yritysten kehittyminen halutaan estää keputalismissa.
Koska tehottomasti toimivat tuettavat yritykset eivät maksa työntekijöille kunnollisia kilpailukykyisiä palkkoja, karkaa ammattityövoima Etelä-Suomeen. Parhaan ja osaavimman työvoiman mukana karkaa myös osaaminen ja moniarvoinen poliittinen-, yhteiskunnallinen- ja kulttuurillinen elämä. Yhteisö siis köyhtyy myöskin henkisesti.
Keputalismia vahvistava tekijä onkin juuri tämä, että järjestelmä ajaa toimialueeltaan toisinajattelijat pois. Järkevät, omaa- ja etenkin jälkeläistensä etua ajattelevat ihmiset eivät jää taistelemaan kepulaisten kanssa leivänmurusista.
Koska tavallisen kansan tulotaso on keputalismissa heikko, on heidän sosialiturvansa ja eläketurvansa myöskin heikko. Tämä aiheuttaa kuntatalouksissa erittäin korkeat sosiali- ja terveydenhoitokulut. ( mm. toimeentulotuet ).
Koska tavallisen kansan elämä on keputalismissa synkkää ja ikävää, ovat mielenterveysongelmat yleisiä. Kaikki tämä on nähtävissä Etelä- Pohjanmaalla.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9574463- Isotalon renki...
Niinpä, onhan se kummallista, että meillä vielä on puolue, mitä nimitetään 'keskustapuolueeksi'. Aika harvassa maassa nimittäin on mitään keskustaa ajatellen poliittista kenttää. Edelleen keskusta kuitenkin on on kolmen suuren ryhmässä.
Keitä ovat keskustan äänestäjät? Ehkäpä he muodostuvat (viljelijäväestön lisäksi) juuri niistä perinteisistä kuntien virkamiehistä, jotka alkujaan (järjestelmän alussa) automaattisesti nimitettiin isojen talon ylijäämäpojista tms.
- sekaisin...????
Nyt on Hitmanilla iloisesti sekaisin Venäjän valtio, venäläiset ihmiset ja venäläiset yritykset. Lisäksi sekaisin ovat EU:n ja yksittäisen EU-maan suhteet vaikkapa Venäjän kanssa.
Kolmekymmentä vuotta sitten puhuttiin kahdenvälisistä suhteista, ei enää tänään.
Sekaisin on autuaasti myös se, kehen tämä omistusoikeuden rajoittaminen Venäjällä kohdistuu.
Ei, ei tosiaankaan se rajoitu vain suomalaisiin, vaan se rajoittaa kaikkien ulkomaalaisten omistusta rajavyöhykkeellä. Eikä pelkästään Suomen rajaa vasten olevilla alueilla, vaan myös vaikkapa Norjan, Eestin, Latvian, Liettuan, Valko-Venäjän ja mm. Ukrainan ja Kazakstanin rajojen läheisyyttä.Merkit ovat Venäjällä huolestuttavat.
Maa vajoaa aina vain syvemmälle yhden puolueen komennossa, ja oppositiolta viedään Valko-Venäjän tavoin mahdollisuus minkäänlaiseen mielekkkääseen toimintaan.
Venäjän valtio, venäläiset ihmiset ja venäläiset yritykset ovat tiukasti Putinin puolueen valjaissa.
Kuka muuten haluaisi ostaa venäläistä maata vaikka Valko-Venäjän tai Kazakastanin rajojen läheisyydestä? :))
- kotimaasta:
http://alturl.com/qryxx
Venäjästä tunnutte tietävän kaiken ja sillä runkkaatte täysin rinnoin kun esinahka ei ole vissiin tiellä, mutta Suomen lainsäädännöstä ette mitään?- Asiaan!
Kun jutut valahtavat tuonne vesiarajan alapuolelle, liikkeellä on yleensä iiro itse.
Jos unohtaisit joskus ne esinahat ja osallistuisit keskusteluihin aikuisten miesten tavoin!
- Ko. virkamies
Tiedoksi kaikille kiinnostuneille UM tiedottaa, että Suomi on lähettänyt Venäjälle nootin, jossa tiedustellaan mm. niiden suomalaiskauppojen kohtaloa, jotka on tehty ennen uutta ukaasia juuri noilla nyt kielletyillä alueilla.
- Sotajermu
Kohta tuo moninkertainen haastemaa alkaa taas pullistella lihaksiaan meille.
Olisi niin makiaa, kun me voisimme todeta venäläiselle osapuolelle, että Naton jäseninä me pyydämme, että he ottaisivat yhteyttä Naton päämajaan.
Taitaisi mennä se lämmin neste sukkaan venäläiskenraaleiltakin, kun he tajuaisivat Naton seisovan Suomen rajan takana!- nonato
natomaat olivat läsnä israel vielä, menikö venäläisiltä lämmin neste sukkaan? Ei mennyt, vaan saapasville söi kravattinsa ja jenkit menetti hummerinsa ja juutalaiset lähtivät häntä koipien välissä ja paskat housuissaan galileaan. Näin sinä kävi, nolo tapaus natottajille!
- Korjaaja korjaa
nonato kirjoitti:
natomaat olivat läsnä israel vielä, menikö venäläisiltä lämmin neste sukkaan? Ei mennyt, vaan saapasville söi kravattinsa ja jenkit menetti hummerinsa ja juutalaiset lähtivät häntä koipien välissä ja paskat housuissaan galileaan. Näin sinä kävi, nolo tapaus natottajille!
Olit taas väärässä, Georgia ei ollut Naton jäsen venäläisten hyökätessä maahan kuten Suomikaan ei ole vieläkään jäsen, vaikka Georgian sota paljasti venäläiset yhtä militaristisiksi kuin Puna-armeijan aikana konsanaan!
- nonato
Korjaaja korjaa kirjoitti:
Olit taas väärässä, Georgia ei ollut Naton jäsen venäläisten hyökätessä maahan kuten Suomikaan ei ole vieläkään jäsen, vaikka Georgian sota paljasti venäläiset yhtä militaristisiksi kuin Puna-armeijan aikana konsanaan!
en väittänytkään että on naton jäsen, MUTTA jenkit siellä oli hääräämässä, samoin kuin issut, luulivat varmaan että Venäjä pelästyisi, mikä vitsi. Jos usa lähtee häntä koipien välissä venäläisiä karkuun kuten kyseisessä tapauksessa, ei natollakaan mitään virkaa ole.
Et kai vakavissasi kuvittele että Venäjä pelkäisi natoa? Lapsellinen ajatus! - Sotilasasiantuntija
nonato kirjoitti:
en väittänytkään että on naton jäsen, MUTTA jenkit siellä oli hääräämässä, samoin kuin issut, luulivat varmaan että Venäjä pelästyisi, mikä vitsi. Jos usa lähtee häntä koipien välissä venäläisiä karkuun kuten kyseisessä tapauksessa, ei natollakaan mitään virkaa ole.
Et kai vakavissasi kuvittele että Venäjä pelkäisi natoa? Lapsellinen ajatus!N-liitto hajosi aikoinaan murusiksi juuri Naton pelon aiheuttamien sotavarusteljensa seurauksena ja samoin käy Venäjälle, jos se alkaa kilpailun USA:n kanssa sotilaallisesta mahdista maailmalla.
Nato on venäläisille hirmuinen mörkö, sen huomasi jo siitä ruikutuksesta, jota Moskovasta kuului, kun USA ja Puola alkoivat suunnitella ohjustorjuntaa Iranin ohjuksien varalta Venäjän rajojen lähistöllä.
- tuon Arizonan
ampumisen jälkeen?
verityön jälkeen?
(Huom! En kirjoita "häiriintynyt vasemmistolainen"; sehän olisi tautologiaa.)
- Varakas ironmike
Kyllä me Venäjän ystävät sallimme ystävällisen naapurin ostaa maitamme, sillä olemmehan saaneet paljon hyvääkin Venäjän suunnalta ja vuosisatojen ajan,
Itse ajattelin tarjota pari Lapinmökkiäni lahjaksi jollekin venäläisystävälleni, kunhan he ensin ehtivät kiireiltään tulla tänne.
Voisitko Kairakettu ajatella samanlaista ystävyydenelettä, kun taas seuraavan kerran käyt moikkaamassa tovereitamme siellä itärajan takana.
Nuotiolohta ja Karjala-olutta tarjotaan heille takuulla Lapin kelotulilla! ...käsittääksesi asian, samoin muut ihmettelijät Suomen johtoa myöten.
Yritän yksinkertaistaa asian sinulle. Siis, kuvitellaan, että olet se rehellinen ja herrasmies and blaa blaa blaa, So, jos vaikkapa isäsi olisi vääryydellä ja aseella uhkaamalla vienyt naapuriltasi maa-alueita, niin pystyisitkö sinä hyvällä omallatunnolla myymään niitä alueita takaisin ryöstetyn jälkipolville?- Kiinnostavaa
Väitätkö että venäläisillä on huono omatunto siitä mitä heidän vanhempansa ja esivanhempansa ovat tehneet Suomelle ja muille Venäjän naapureille?
Kiinnostavaa kirjoitti:
Väitätkö että venäläisillä on huono omatunto siitä mitä heidän vanhempansa ja esivanhempansa ovat tehneet Suomelle ja muille Venäjän naapureille?
Kun katsoo, missä kunnossa ennen niin kukoistavat Viipurin kaupunki, Äänislinna tai Käkisalmi nykyisin ovat, on täysin ymmärrettävää, että venäläiset kärsivät omantunnon tuskia siitä hävityksestä, jonka he ovat meiltä anastetulla alueilla saaneet aikaan!
- Tosi Outo Naapuri
kerran se otti meiltä melkoisen tontin ilmaiseksi ja me jouduimme vielä maksamaan tuosta "tonttikaupasta", vuosi oli muistaakseni 1945 tai jotain niillä main!
- Njet bulimai!
Jos ylität itärajan, Suomen puolella toimitaan lain ja säädösten mukaan, mutta Venäjän puolella on alettava kaivaa kuvettaan miettien, kuinkahan paljon tällä kertaa pitää maksaa "ylimääräistä" tukea venäläisten rajavartijoiden puutetta kärsivillle sukulaisille.
Ilmankos Venäjää pidetään yhtenä kaikkein korruptoituneimmista valtioista maailmassa!
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454