ADATHON KUOLEMAN ENKELI, APOLLYON.

VARMA TIETO.

MAAIMANKAIKKEUDEN PIRULLISIN JUONI.

KAUAN SITTEN SAI TYÖRYHMÄ TEHTÄVÄKSEEN LUODA MIELIKUVITUKSELLISEN USKON SANKARIN. NIINPÄ HE KIRJOTTIVAT KUKIN OMAN MINUUTENSA MIELEISEN KERTOMUKSEN.
HE EIVÄT TIENNEET MIHIN TYÖNSÄ TULOKSIA TULTAISIIN KÄYTTÄMÄÄN.

NIINPÄ HE LOIVAT KERTOMUKSEN RISTIN MIEHESTÄ NIMELTÄÄN JESU, SE ON VALO, TAI TOIVO PAREMMINKIN. UUDESTA HERKÄSTÄ OMASTATUNNOSTA KÄRSIMYKSEN KAUTTA. PUHDISTAVANA VAIKUTUKSENA SYNNIN TUNTO JA SEN SEURANNAIS VAIKUTUKSENA KUOLEMAN TUOMIO NIILLE, JOTKA EIVÄT SITÄ MIESTÄ KUULISI, JESUA!

TYÖRYHMÄ420 SIELUA TIESI, ETTÄ UUDESTA OPISTA OLI KYSYMYS. HYÖDYNTÄJÄNÄ OLI VALLITSEVA JAHI, JOTA TÄMÄN MAAILMAN RUHTINAAKSI SANOTAAN. HÄN PÄÄTTI ETTÄ VANHASTA LUOJASTA PITI TEHDÄ LOPPU JA LAITTAA HÄNET RISTILLE, KOSKA KATSOI LUOJAN OLEVAN SYYLLINEN IHMISKUNNAN SYNTEIHIN. LUOJA OLI MUKA HUONOSTI LUONUT IHMISHENGET.

JAHI PÄÄTTI KUITENKIN OTTAA ITSELLEEN KAIKEN KUNNIAN RISTIN TYÖSTÄ, VAIKKA EI ITSE OLLUTKAAN LIHA KEHOSSA. HENKENÄ HÄN KÄVI KYLLÄ RISTEILLÄ, VAIN LYHYESTI.

ONGELMA ON SIINÄ, ETTÄ JAHI KATSOI KAIKEN KUNNIAN KUULUVAN HÄNELLE.
LUOJAN ELÄMÄ LIHASSA OLI AIVAN TOISENLAINEN, KUN NS. EVANKELIUMEISSA ON KIRJOITETTU.

NIINPÄ JAHI JULISTI OLEVANSA PERKELE JA KATSOI KOKO IHMISKUNNAN OLEVAN VAIN PERKELEELLISIÄ, KOSKA EIVÄT ANTANEET JATKUVASTI HÄNELLE KUNNIAA. JAHI EI OLE ALKULUOJA LAINKAAN, VAAN LUSIFFER ITSE, OVELA KOKO IHMISKUNNAN VILLITSIJÄ.JAHIUTTA, JOKA TARKOITTI JUMALUUTTA, JOHTI NS. KUOLEMAN ENKELI ADATHOA. KREIKAKSI SANOEN APOLLYON, LUSIFER ITS.

3

329

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pakstori

      ONGELMA ON SIINÄ, ETTÄ JAHI KATSOI KAIKEN KUNNIAN KUULUVAN HÄNELLE.
      LUOJAN ELÄMÄ LIHASSA OLI AIVAN TOISENLAINEN, KUN NS. EVANKELIUMEISSA ON KIRJOITETTU.

      Ilman syntisiä syöntejämme olisi elämämme lihassa toisenlaista, mutta oli Jumalan itsensäkin virhe, ettei Hänen liharuumiinsa osannut puntaroida OIKEIN sitä viettelystä, mikä tarjottiin Hyvän & Pahan puun hedelmän avulla.Syntyi LIIAN SUURI viettelys, että pelkkä sanan noudattamisen kiinnostavuus olisi kyennye voittamaan H&P-puun hedelmän syönnistä tulleet syntiset nautinnot.

      Mutta se olikin Jumalan suunnitelma, ON KIRJOITETTU, että kuoleman piti tulla Aadamin luokse NAISEN MUODOSSA! Ei se ollut Saatanan syy, sillä oli vain oma ovela luontonsa, jolla se oli ennenkin pettänyt eläimiä ja ihmistäkin. Eevan keksimä lause Saatana-käärmeen eleistä oli, "että tulette tietämään kuin Jumala", mutta se oli valhetta alusta saakka, Jumalan tieto ei ole murtunutta lakia, mikä ihmiselle tapahtui. Mutta ihminen ei ole kai sen takia koskaan täydellinen, se on surullista mutta totta.

      • Pakstori

        JAHI PÄÄTTI KUITENKIN OTTAA ITSELLEEN KAIKEN KUNNIAN RISTIN TYÖSTÄ, VAIKKA EI ITSE OLLUTKAAN LIHA KEHOSSA. HENKENÄ HÄN KÄVI KYLLÄ RISTEILLÄ, VAIN LYHYESTI.

        Ei se, että Jumalan keho on ihmeellinen, salattu, tee siitä itsessään vielä heikompaa tai vahvempaa kuin ihmisen kehosta, ja parempaa kuin ihmisen loogiikasta aivonsa hermopuissa. Vaan Jumalan ihmeellisyys on hänen päätöksessään jättää pahuus ja vääryys Saatanalle, Pedolle ja osalle ihmisiä(Väärä profeetta). Miten Jumala voi olla EDES OLEMASA ilman ITSELLEEN OLEVAA KAIKEN PAHAA HALUKASTA PALJOUTTA. Miksi Jumala kaikessa käyttää niin pienen oloista päättävää elintä, että kyllällä ja eillä kaiken päättää? Siinä onkin suuri HENKINEN SALAISUUS, mikä saman kategorian alla oleviin VASTAKOHTIIN liittyy!

        Mutta Jahven on kaikki kunnia luomistöistään, koska Hän on itse kaiken suunnitellut ja tehnyt, ei ollut apua Hänelle muutakuin Viisaudestaan, joka oli eri henki - ainakin osittain ja Salomon mukaan.... Koska Viisaudessa ei ole v9elä tietoa kaikesta, ennenkuin kaikki on lisääntynyt maksimiarvoonsa. Olemme LÄHELLÄ sitä hetkeä, että maanpiiri on piripintaan täynnä ihmisiä, eikä enempää ole mahdollista enää siittää ja synnyttää.....
        Silloin täytyy ja VASTASITTEN ottaa Jumalan tieto avaruuden valloittamisesta, olemme (lähinnä USA) yrittäneet mennä asioiden edelle, ja väärään aikaan kaikki etsittynä on vain pahaa ja turhuutta.

        Tottakai jokaisella ihmiselläkin ON KAIKKI KUNNIA SIITÄ, miten on omaa lahjaansa käyttänyt, sekin on totta, vaikkapa olisi saanut apuakin.

      • Hawalwalawathan
        Pakstori kirjoitti:

        http://en.wikipedia.org/wiki/User_talk:Hoshanii

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      891
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      858
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      766
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      720
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      584
    6. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      64
      578
    7. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      63
      575
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      559
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    Aihe