Irti EU:sta nyt!

Nyt on viimeinen aika äänestää oikein ja aloittaa Suomen irtautumisprosessi EU:sta,muuten koko homma leviää käsiin ja kansakuntamme on mennyttä.Talouskriisi ei tule loppumaan,Irlannin,Portugalin,Italian ja Kreikan jälkeen marssivat jonossa ainakin Belgia ja entiset itäblokin maat joiden kaikkien pelastamiseen ei riitä kenenkään rahat eikä takuut.Suomi on aina ollut omanlaisensa kansakunta ja oman onnensa seppä joten jatkettakoon tällä historian viitoittamalla tiellä ja pelastetaan rakas isänmaamme keinottelijoiden ja pankkipelureiden hampaista kun se on vielä mahdollista.Mikään yhteissysteemi alkaen Euroopan rahaliitosta ja maahanmuutosta päättyen vaikka kimppamökkiin naapurin kanssa ei tule toimimaan pitkällä aikavälillä,se on nähty.Kuitenkin kansakuntana Suomi on riittävän pieni rakentamaan yhdessä hyvinvointi-yhteiskuntaa jota tehtiinkiin 90-luvun lamaan asti.Tämän jälkeen suunta on tavallisen ihmisen kannalta ollut tasaisen laskeva ja pelurit senkun nauraa pankkitilien karttuessa.Nyt on aika tehdä loppu tälle ryöstöle!Jo esi-isiemme tekemä helvetillinen työ velvoittaa meidät siihen!
15250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mitäs puoluetta pitäis äänestää jos haluaa erota EU:sta?

Äänestä

  • IPU varmin kirjoitti:

    Itsenäisyyspuolue on ainoa puolue, joka haluaa irti EU:sta ja eurosta (EMU).

    http://www.ipu.fi

    http://www.erotaaneusta.fi

    Kokoomus ja Esko Aho ja Mauno Koivisto veivät valhella Suomen EU:n kurimukseen.

    Sauli Niinstö vie rahan Suomelta, en luota markan ryöstäjään.

    Kansa muistaa!

    Äänestä

  • en luota kokoomus p. kirjoitti:

    Kokoomus ja Esko Aho ja Mauno Koivisto veivät valhella Suomen EU:n kurimukseen.

    Sauli Niinstö vie rahan Suomelta, en luota markan ryöstäjään.

    Kansa muistaa!

    Pankinjohtaja kävi sanomassa aamu-tv:ssä lisää miljardeja vaan annettava Suomenkin. Eikö tästä hullunmyllystä pääse yksikään maa eroon ennen kuin on antanut itsensä ihan sippiin?

    Äänestä

  • viisaammat. kirjoitti:

    Pankinjohtaja kävi sanomassa aamu-tv:ssä lisää miljardeja vaan annettava Suomenkin. Eikö tästä hullunmyllystä pääse yksikään maa eroon ennen kuin on antanut itsensä ihan sippiin?

    Koko EU-jäsenyytensä ajan EU-Suomi on joutunut maksamaan enemmän kuin on saanut EU-rahoitusta, esim. ESR:lta. Nyt maksamme siis Irlannin ja Kreikan talousvirheet, mutta Espanja, Portugali, Italia ja Belgia odottavat lahjoituksiamme.

    Säästymme niiltä tulevaisuudessa, jos Itsenäisyyspuolue pääsee valtapuolueeksi. Tuolloin on varminta päästä irti EU:sta ja EMU:sta.

    Perustuslain mukaan EU:sta on mahdollisuus erota, mutta yksikään jäsenmaa ei ole ottanut sitä esille. Toinen vaihtoehto on, että löytyy eroamishaluisia jäsenmaita, mutta mediamme ei tuo asiaa julki. Salaahan se paljon muutakin kansalaisten kannalta tärkeitä asioita. Ainakin monet EMU-maat haluaisivat erota eurosta!

    Äänestä

  • en luota kokoomus p. kirjoitti:

    Kokoomus ja Esko Aho ja Mauno Koivisto veivät valhella Suomen EU:n kurimukseen.

    Sauli Niinstö vie rahan Suomelta, en luota markan ryöstäjään.

    Kansa muistaa!

    valehtelevat kaksoset ja muut 'minä-minä!' -idiootit

    Äänestä

...viellä kun voidaan tästä haistanvitun liitosta.
Toisaalta, hätääks täss Kiinakin on tullut jo apujoukkoihin. Eiköhän se ole jo hyvinkin selvä merkki siintä, että maailmalla alkaa olla toi pankkien rahanpyöritysleikki pikkuhiljaa löytämässä rinkinsä pään...

Äänestä

Tulevaisuudessa Suomi häviää kokonaan jo sen takia, että rajat tulevat katoamaan kokonaan jonka seurauksena maapallolla ei ole kuin yksi valtio.

Minä en tajua miksi jotkut eivät huomaa Euron hyviä puolia kuten sitä ettei turistin tarvitse vaihtaa valuuttaa matkustaessaan Euroalueella ja hintojen vertailu on helpompaa kun sama valuutta on käytössä monessa maassa lisäksi Euro helpottaa myös tuotteiden tilaamista Euroa käyttävistä maista ja rahaa säästyy kun ei tarvitse maksaa valuutan vaihtamisesta aiheutuvia kuluja.

Rehellisesti sanottuna Eurosta on niin paljon enemmän hyötyä kuin haittaa, että ei ole järkeä hylätä Euroa missään muussa tapauksessa kuin siinä, että Euro kaatuu jolloin on pakko vaihtaa valuutta.

Äänestä
  • kivaa jos on rahaa matkustella. Suurimmalla osalla on toinen tilanne; hyvä kun saa vuokran maksettua ja ostettua kallista ruokaa. Kiva saada jobinpostia, jossa kerrotaan että kappas, taas on sähkön hintaa nostettu. Venytä sitä helvetin euroa vielä vähän enemmän, kunnes se ei riitä enää mihinkään.

    Äänestä

eikä muussakaan liittoutumassa kun hävityn sodan velat maksettiin ja raketin lailla noustiin yhdeksi maailman parhaista maista asua. Ja nyt kun on hetki EU:ta takana, niin ollaan velkorjuuden partaalla ja koko yhteiskunta romuttumassa. Eriarvoisuus köyhälistön ja rikkaiden välillä nyky-Suomessa on verrattavissa natseihin ja juutalaisiin sodan ajan Saksassa. Ainakin Kokoomusvaikuttajat haluavat kohdellä köyhää samalla tavalla kuin natsit kohtelivat juutalaisia. ...Kaikki mikä irti saadaan, se viedään, ja sen jälkeen odottaa "täinpoisto".

Äänestä
  • Ja markka takaisin ja NIinistö oikeuteen.

    Teollisuus kuolee, kun Euro on liian kallis.

    Äänestä

Hyökätään Norjaan. Tänään. Ja antaudutaan norjalaisille huomenna.

Äänestä

1993. alettiin jakaa jokaiseen kotiin sontaa! Meitä kusetettiin ja täysillä, ainakin niitä toisia, jotka valitettavasti uskoivat kaiken, PROPAGandan, kansanäänestyksessä KYLLÄ, vastaus, vei meiltä, niin ITSENAISYYDEEN, kuin Rahankin!
Tässä otteita EU&SUOMESTA!
-Ruoka, ruoka halventuu tuntuvasti!
- Itsenäisyys säilyy, jopa vahvistuu?
- Raha oma markkamme! Tietysti säilyy! (ei ole mitään syytä vaihtaa omaa markkaamme)!
- Ostavatko ulkomaalaiset lomarannat! Suomi ei houkuttele, ketään, Lappi vetää muutamia ulkomaalaisia!
- heikentyykö Suomalaisten sos.turva? Suomalaisten sos.turva säilyy nykyisellään!
- ulkomaalaiset vievät työpaikat Suomessa! Päinvastoin! Suomesta lähtee kaikki koulutetut henkilöt muualle, Suomeen on turha odotella työvoima ryntäystä!
-TÄHÄN LOPUKSI MED BÖRJÄRE! KANSALAISET! JOS JÄÄMME EUROOPAN ULKOPUOLELLE, OLEMME TÄÄLLÄ YKSIN!
MEILLÄ EI OLE MITÄÄN TOIVEITA, SELVIYTYÄ TULEVISTA VUOSISTA, ILMAN EU:N APUA!
SUOMESTA TULEE NIINKUIN ALBANIA ILMAN EU JÄSENYYTTÄ!!!
PELKO, MITÄ KOETTE, EU:N TUOMISTA HAITOISTA? ON PELOTTELUA JA POPULISMIA, Nämä toisinajattelijat, yrittävät johtaa teidät harhaan!

Äänestä
  • velkaantuminen

    Äänestä

  • kertoi, että oli jo 1986 (Palmen murha vuosi) asti ajanut päätavoitteenaan Suomea EU:n!

    Esko Aho laitettiin EU-palkkiovirkaan, kuten kaikki muutkin EU:n Suomen vieneet.

    Mitä lajontaa! MItä korruptiota!


    Suomi on maailman korruptiolistolla ollut kärkipäässä, mutta ei tosin enää ja silloinkin syy ollut, koska tällä on niin vaikea kieli, ettei kukaan pysy tutkimaan asiakirjoja sekä niin kierot ex-vakoojat vallan kahvassa että kaikki on pystytty peittelemään niin kuin kissa jätöksensä ja selittämään kansalle haisevat paikat niin taitavasti. Tosin Halosen-Kataisen aikana kaikki on ollut liian törkeää, ettei kansa enää usko niitä valheita.

    Kuka Suomea johtaa ole selvillä edes kansanedustajille! Olemme todellinen sätkynukke valtio.

    http://www.youtube.com/watch?v=hzbGUxz2reo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viimeinen aika kirjoitti:

Nyt on viimeinen aika äänestää oikein ja aloittaa Suomen irtautumisprosessi EU:sta,muuten koko homma leviää käsiin ja kansakuntamme on mennyttä.Talouskriisi ei tule loppumaan,Irlannin,Portugalin,Italian ja Kreikan jälkeen marssivat jonossa ainakin Belgia ja entiset itäblokin maat joiden kaikkien pelastamiseen ei riitä kenenkään rahat eikä takuut.Suomi on aina ollut omanlaisensa kansakunta ja oman onnensa seppä joten jatkettakoon tällä historian viitoittamalla tiellä ja pelastetaan rakas isänmaamme keinottelijoiden ja pankkipelureiden hampaista kun se on vielä mahdollista.Mikään yhteissysteemi alkaen Euroopan rahaliitosta ja maahanmuutosta päättyen vaikka kimppamökkiin naapurin kanssa ei tule toimimaan pitkällä aikavälillä,se on nähty.Kuitenkin kansakuntana Suomi on riittävän pieni rakentamaan yhdessä hyvinvointi-yhteiskuntaa jota tehtiinkiin 90-luvun lamaan asti.Tämän jälkeen suunta on tavallisen ihmisen kannalta ollut tasaisen laskeva ja pelurit senkun nauraa pankkitilien karttuessa.Nyt on aika tehdä loppu tälle ryöstöle!Jo esi-isiemme tekemä helvetillinen työ velvoittaa meidät siihen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu