1,5 metrin vesikerroksen alle ja ihmiset katseli vieressä,eikä säteilymittarit heilahtaneet.Toimittaja kyseli asiaa johon asiantuntija sanoi että tuo 1,5 metriä riittää.Tämä tuli esiiin jossain ohjelmassa ja tapahtui Olkiluodon voimalassa.Eilen illalla näin pätkän tästä telkusta ja jäin miettimään kun tästä on ollut jotain ihme juttuja.
Polttoainesauvat
15
1043
Vastaukset
- Kaksvaan
Vesi on tehokas absorbaattori joka imee lähes kaiken säteilyn itseensä. Sauvoja säilytetään juuri siksi vedessä, vaikka toinen syy onkin, että ainakin aluksi savaut tuottavat niin paljon lämpöä, että niitä on syytä jäähdyttää vedessä.
Jos sauvat olisi nostettu vedestä, niin vieressä sinun olisi todennäköisesti käynyt kalpaten. - Katsottuna näin
on sen ohjelman nimi missä tuo pätkä oli yhtenä mukana.Kun tulivat ulos voimalasta heidät mitattiin säteilymittarilla,jonka näyttämä oli pienenpi kuin mustikkametsässä ollessa,kuten ohjelmassa kerrottiin.
- Kylmä totuus
kertoi paljon sellaisille jotka eivät ole käyneet ydinvoimalassa ja ovat olleet sellaisen tiedon varassa joka on täyttä humppaa.Alueella mitataan säteilyt varmuuden vuoksi ja luonnossa on luonnonsäteilyä enemmän paikasta riippuen.On tuosta luonnonsäteilystä täälläkin ollut ketjuja.
- tuo yllätti
Kylmä totuus kirjoitti:
kertoi paljon sellaisille jotka eivät ole käyneet ydinvoimalassa ja ovat olleet sellaisen tiedon varassa joka on täyttä humppaa.Alueella mitataan säteilyt varmuuden vuoksi ja luonnossa on luonnonsäteilyä enemmän paikasta riippuen.On tuosta luonnonsäteilystä täälläkin ollut ketjuja.
kun on puhuttu että satojenkin metrien päästä kaataa ihmisiä kuin heinää,mutta nää katteli ihan vierestä kuinka sauvat likoo vedessä.Onko meitä kustu silmään kaikella pelottelulla?
- sähköteknisesti yliv
tuo yllätti kirjoitti:
kun on puhuttu että satojenkin metrien päästä kaataa ihmisiä kuin heinää,mutta nää katteli ihan vierestä kuinka sauvat likoo vedessä.Onko meitä kustu silmään kaikella pelottelulla?
Ei kätetyssä uraanissa ole juuri lainkaan enää säteilyä, koska kaikki säteyily on siitä jo käytetty fissiossa. Mulla on kotona yksi käytetty polttoainesauva, yli kolme metriä pitkä ja säilytän sitä sängyn alla kun se ei oikein muualle mahdu. Yleensä kun esittelen sitä vieraille, pyydän heitä olemaan kahden metrin päässä, varmuuden vuoksi, vaikka itse pitelenkin sitä sauvaa käsissäni.
Ei muuta kuin lisää ydinvoimaloita, ne ovat täysin turvallisia ja tehokkaimpia. - Pro Ydinvoima
Huomattu on. Toivottavasti lataus onnistuu. Ydinvoiman ja ydinterrorismin pelko ei ole leikin asia.
- ihanmaallikkonamennä
tuo yllätti kirjoitti:
kun on puhuttu että satojenkin metrien päästä kaataa ihmisiä kuin heinää,mutta nää katteli ihan vierestä kuinka sauvat likoo vedessä.Onko meitä kustu silmään kaikella pelottelulla?
Jos yhdenkin Olkiluodon altaassa olevan polttoainenipun pää nostettaisiin pinnan yläpuolelle niin että tilassa olisi jokin elollinen, niin puhuttaneen sekunneista että henki lähtisi.
Säteily on varsin tiukkaa ekat sata vuotta, mutta noilla eristyssysteemeillä (vesi alkuun, kuparikapseli sit) homma hoituu. Loppusijoituspaikkaan vietäessä kapseliajoneuvon hytti on suunnitelmissa hyvin eristetty ja kapselointilaitos kaukokäytetty. Loppusijoituskapselin lähelle ei ole asiaa, mutta sekin tippuu niin että tosiaan sata vuotta reaktorista oton jälkeen loppusijoituskapselin voisi todella pistää sängyn alle ilman vaaraa.
Mut siellä ne olkiluodossa lilluu parissa altaassa suomen kaikki käytetty ydinpolttoaine jäähtymässä. - sentään
ihanmaallikkonamennä kirjoitti:
Jos yhdenkin Olkiluodon altaassa olevan polttoainenipun pää nostettaisiin pinnan yläpuolelle niin että tilassa olisi jokin elollinen, niin puhuttaneen sekunneista että henki lähtisi.
Säteily on varsin tiukkaa ekat sata vuotta, mutta noilla eristyssysteemeillä (vesi alkuun, kuparikapseli sit) homma hoituu. Loppusijoituspaikkaan vietäessä kapseliajoneuvon hytti on suunnitelmissa hyvin eristetty ja kapselointilaitos kaukokäytetty. Loppusijoituskapselin lähelle ei ole asiaa, mutta sekin tippuu niin että tosiaan sata vuotta reaktorista oton jälkeen loppusijoituskapselin voisi todella pistää sängyn alle ilman vaaraa.
Mut siellä ne olkiluodossa lilluu parissa altaassa suomen kaikki käytetty ydinpolttoaine jäähtymässä.kuitenkaan. NRC:n (juu, ihan USAn bilderbergiläisten jne.) mukaan 20-40 vuotta säilötyn PWR-polttoaine-elementin säteily metrin päässä aksiaalisuunnassa antaisi potentiaalisesti tappavan annoksen noin tunnissa. Sivulla seisten sen saisi noin vartissa. BWR-elementti ei poikkea oleellisesti tuosta. Ihan juuri reaktorista nostetun elementin antama annosnopeus onkin jo kertaluokkia suurempi.
Muttei esimerkiksi Otaniemen reaktorin tuoreetkaan elementit kymmenien metrien päästä huikeita annoksia anna. - LekuriPekuri
tuo yllätti kirjoitti:
kun on puhuttu että satojenkin metrien päästä kaataa ihmisiä kuin heinää,mutta nää katteli ihan vierestä kuinka sauvat likoo vedessä.Onko meitä kustu silmään kaikella pelottelulla?
"Pikkasen
tuo yllätti16.1.2011 18:25
kun on puhuttu että satojenkin metrien päästä kaataa ihmisiä kuin heinää,mutta nää katteli ihan vierestä kuinka sauvat likoo vedessä.
vesi on tehokas este neutronisäteilylle, joka suurina annoksina on nopeasti tappavaa. Sehän voi tehdä koko ihmiskehosta radioaktiivisen. Onnettomuustilanteessa jos neutronisäteily pääsee vapaasti etenemään, tappava alue on Lääkäriliiton mukaan muutanmia neliökilometrejä, ja jos alue olisi ympyrä, etäisyys ydinvoimalaan polisi suunnilleen 1 kilometri. Niin että ihan oikeita juttuja olet kuullut. - Jos ja jos
LekuriPekuri kirjoitti:
"Pikkasen
tuo yllätti16.1.2011 18:25
kun on puhuttu että satojenkin metrien päästä kaataa ihmisiä kuin heinää,mutta nää katteli ihan vierestä kuinka sauvat likoo vedessä.
vesi on tehokas este neutronisäteilylle, joka suurina annoksina on nopeasti tappavaa. Sehän voi tehdä koko ihmiskehosta radioaktiivisen. Onnettomuustilanteessa jos neutronisäteily pääsee vapaasti etenemään, tappava alue on Lääkäriliiton mukaan muutanmia neliökilometrejä, ja jos alue olisi ympyrä, etäisyys ydinvoimalaan polisi suunnilleen 1 kilometri. Niin että ihan oikeita juttuja olet kuullut." Onnettomuustilanteessa jos neutronisäteily pääsee vapaasti etenemään, tappava alue on Lääkäriliiton mukaan muutanmia neliökilometrejä"
Linkki tuohon väitteeseen ? - sitroen.
sentään kirjoitti:
kuitenkaan. NRC:n (juu, ihan USAn bilderbergiläisten jne.) mukaan 20-40 vuotta säilötyn PWR-polttoaine-elementin säteily metrin päässä aksiaalisuunnassa antaisi potentiaalisesti tappavan annoksen noin tunnissa. Sivulla seisten sen saisi noin vartissa. BWR-elementti ei poikkea oleellisesti tuosta. Ihan juuri reaktorista nostetun elementin antama annosnopeus onkin jo kertaluokkia suurempi.
Muttei esimerkiksi Otaniemen reaktorin tuoreetkaan elementit kymmenien metrien päästä huikeita annoksia anna.Ei ne tuoreet elementit säteile juuri ollenkaan. Olen omin käsin (kangashanskat käsissä) ohjannut Loviisan voimalaitoksen reaktorin ensimmäisen latauksen polttoaine-elementtejä reaktoriin, kun naapurimaan "spesialistit" olivat rikkoneet latauskoneen... Ja aikaa tästä on noin 35 vuotta.
Jos ja jos kirjoitti:
" Onnettomuustilanteessa jos neutronisäteily pääsee vapaasti etenemään, tappava alue on Lääkäriliiton mukaan muutanmia neliökilometrejä"
Linkki tuohon väitteeseen ?Lainaus:
"Tappava alue ydinvoimalaonnettomuudessa on muutaman neliökilometrin laajuinen."
http://www.laakariliitto.fi/uutiset/julkaisut/ymparisto/s55.html200206121025
Täällä asiasta on keskusteltu ainakin 18.7.2010:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9206819
- sähköteknisesti
toimintaa voimalaitoksella.Asia tulee monelle yllätyksenä,koskaa kaikenlaista humppaa heitellään holtittomasti aivan tarkoituksella mediaan ja keskustelupalstoille.Asiallinen informointi kerrankin oikeaan paikkaan tuolla ohjelmalla.
- Tyrväkäinen
Eikö ydinvoimaloihin kannattaisi pyrkiä keksimään kylmiä polttoainesauvoja. Ei tulisi näitä jäähdytysongelmia. . . .
- Jj
Se ei valitettavasti oikein toimi, koska polttoainesauvat nimenomaan lämmittävät vettä joka vuorossaan pyörittää turbiineja. Kylmillä sauvoilla tulos olisi siis sama kuin ilman sauvoja.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama235025Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634036Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733603Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472463Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl692136Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272107- 1351644
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505