ohjelmassa. Leo Melleri sanoi että Herran enkeli on Jumala. Minun Raamatun tuntemuksen mukaan enkelit ovat sanansaattajia. Ilm.1:1-2. Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelioillensa, mitä pian tapahtuman pitää: ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle.
Vastaukset 7
- wwwäiski
Sinulla taitaa olla paljon vapaa-aikaa kun ennätät pohtia tuollaisia? Noh, toisaalta jotkut opettelevat vapaa-ajallaan puhumaan klingonia, jotkut kuvittelevat elävänsä keskimaassa joten ei kai tuo ole sen vaarallisempaa. Kunhan ei ala oikeasti uskoa niihin satuihin.
- AikkuM55
Meller on tosiaan puhunut eksyttävästi, mutta lieneekö tarkoittanut kirjaimellisesti ihan noin? Millaista oli muu opetus? Huomiosi on kuitenkin hyvä. Olen huomannut näillä palstoilla uskovien keskeiset kinastelut johtuvat usein joko huolimattomista pintapuolisista lauseista tai siitä että toinen ymmärtää väärin toisen ajatuksen. Kerran huomasin kahden henkilön keskustelevan samasta asiasta käyttäen erilaisia ilmaisuja ja riita oli valmis! Tarkkana pitää tosiaan olla, sillä eksyttäjät puhuvat usein pitkäänkin oikeita asioita kunnes jokin lause paljastaa heidät. Meller näyttää horjuvan usein, mutta lienee vielä silti oikealla tiellä - en ole viime aikoina häntä kuullut. Amerikasta kotoisin oleva sensaatiohakuisuus ja rahastus häntä on kovasti pilannut.
Itselleni on muotoutunut vuosien saatossa - myöskin toisten uskovien tulkintoja seuraten - sellainen käsitys että kun Raamattu puhuu Herran enkelistä, tarkoittaa se nimenomaan sellaista enkeliä joka tuo suoraan Jumalalta jonkin sanan ihmiselle ja saattaa seisoa ihmisen edessä Jumalan edustajana. Hän ei kuitenkaan salli ihmisen rukoilla ja palvoa itseään. Esimerkiksi Ilmestyskirjassa Johannes näkee aluksi kirkastetun Jeesuksen itsensä, mutta myöhemmin häntä opettaa enkeli ja Johannes yritti polvistua hänenkin eteensä.
Eksytyksissäkin huomaa usein olevan tällaisia enkeli-ilmestyksiä, esim. Kenneth Haginilla. Tietysti pimeyden vallat matkivat kaikkea Jumalan toimintaa.
Herran enkeli on siis erilainen kuin esimerkiksi arkkienkeli Gabriel tai Mikael, jotka esiintyvät omana itsenään.- Jaakob....
painikaan...raamatussa asia aika selkee!Mut kuunteletteko saarnaajianne vai uskotteko raamattua, siinä vakava kysymys!
- AikkuM55
Jaakob.... kirjoitti:
painikaan...raamatussa asia aika selkee!Mut kuunteletteko saarnaajianne vai uskotteko raamattua, siinä vakava kysymys!
Niin on, vakava on kysymyksesi. Me kyllä kuuntelemme saarnaajiamme, mutta uskomme enemmän Raamattua. Tai ainakin näin pitäisi tehdä, mutta monet kuuntelevat ja uskovat kuuluisaa ja karismaattista saarnaajaa ja unohtavat tutkia Raamattua. Kysymyksesi kannattaisi tehdä useinkin ja monille. Saarnaajien puheita on aina arvioitava ja arvosteltava Raamatun sanan avulla, ovatko ne sopusoinnussa vai ristiriidassa. Juuri noin kuin Jope48 on tehnyt ja minäkin pyrin tekemään. Monet eivät tykkää siitä vaan väittävät, että saarnaajia muka "tuomitaan" ja että "Jumalan profeetoihin ei saa puuttua". Raamatussa kuitenkin Jumala sanoo itse valitsemalleen Jeremiallekin että "jos tuot esiin jaloa, et arvotonta, saat olla minun suuni." Ja useissa paikoin puhutaan vääristä profeetoista.
Ensin on tietenkin koeteltava itsensä, ennen kuin lähtee kuulemaan muita. Jos menen kuulemaan saarnaa vain saadakseni arvostella sitä tai saarnamiestä, olen jo alunperin väärässä.
Olenpa löytänyt hyviä ja viisaita ajatuksia intialaiselta gurulta tai toisen uskonnon munkilta, vaikka en uskokaan heidän jumalaansa ja oppiinsa. Ihmistä pitää arvostaa niin kuin itseään toivoo arvostettavan - ja arvosteltavan. Siinä minulla on vieläkin opettelemista. - Metsäm.
AikkuM55 kirjoitti:
Niin on, vakava on kysymyksesi. Me kyllä kuuntelemme saarnaajiamme, mutta uskomme enemmän Raamattua. Tai ainakin näin pitäisi tehdä, mutta monet kuuntelevat ja uskovat kuuluisaa ja karismaattista saarnaajaa ja unohtavat tutkia Raamattua. Kysymyksesi kannattaisi tehdä useinkin ja monille. Saarnaajien puheita on aina arvioitava ja arvosteltava Raamatun sanan avulla, ovatko ne sopusoinnussa vai ristiriidassa. Juuri noin kuin Jope48 on tehnyt ja minäkin pyrin tekemään. Monet eivät tykkää siitä vaan väittävät, että saarnaajia muka "tuomitaan" ja että "Jumalan profeetoihin ei saa puuttua". Raamatussa kuitenkin Jumala sanoo itse valitsemalleen Jeremiallekin että "jos tuot esiin jaloa, et arvotonta, saat olla minun suuni." Ja useissa paikoin puhutaan vääristä profeetoista.
Ensin on tietenkin koeteltava itsensä, ennen kuin lähtee kuulemaan muita. Jos menen kuulemaan saarnaa vain saadakseni arvostella sitä tai saarnamiestä, olen jo alunperin väärässä.
Olenpa löytänyt hyviä ja viisaita ajatuksia intialaiselta gurulta tai toisen uskonnon munkilta, vaikka en uskokaan heidän jumalaansa ja oppiinsa. Ihmistä pitää arvostaa niin kuin itseään toivoo arvostettavan - ja arvosteltavan. Siinä minulla on vieläkin opettelemista.usein henkilön arvostelemiseen. Tuossa esimerkissä "paini Jumalan kanssa", kyse on pikimminkin painiskeleminen uskonsa kilvoittelemisen suhteen, ei niinkään minkään henkiolennon kanssa, vaikka tuleekin fyysisiä seurauksia.
Melleristä voitaneen sanoa, että hän niin usein viittaa ja yhtyy tyypillisesti amerikkalaisiin eksyttäjiin. Hinnistä lähtien ym..mutta se ei estä rukoilemasta Mellerin puolesta ja poimia myös hyviä opetuksia. Mutta se vaatisi kovaa seulontaa uskon aloittelijalta, ettei mene harhaan.
Enkeli-ilmestykset ovat kyllä todellisia, ovat sanan saattajia. Ja kun olen "liian" uteliaaksi käynyt, ovat hävinneet. Kyllä niillä ihan selvä sanoma on. Ja ovat täsmällisesti vastanneet rukoukseen. Mutta mihinkään mielipidevaihtoon eivät ole ryhtyneet.
- Joooonas
Löytyykö raamatusta jokin ohje tai neuvo mitä seuraa sellaiselle joka seuraa ja uskoo jonkin väärän profeetan kuten Leo Meller näkemyksiä. Jeesus ainakin suuttui näille väärille profeetoille mutta miten niile käy jotka harhautuvat vääriin uskomuksiin?
profeetan tuntee vanhan testamentin mukaan siitä, että valeprofeetan ennustus ei toteudu.
Kumma, että näille "Mooseksille" kuten Mellerille löytyy aina uusia opetuslapsia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241292- 771263
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841201Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m8985Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129985- 71913
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85831Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50682Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86667- 146584
- 50569
- 28568
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91567Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää53540- 37538
- 46533
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13529Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94516- 21510