Perussuomalaiset lopettaisivat maataloustuen

Iltalehden keskustelufoorumissa sanoi yksi persu:

Perussuomalaiset onneksi aikovat poistaa maataloustuet niin että valtiolle jää rahaa käyttää se vaikka KOKO kansan hyödyksi eikä vain rikkaiden maatilallisten, Ei auta kuin toivoa että Perussuomalaiset voittavat ja maasta tulisi oikeudenmukaisempi kuin aikaisempien rötösherrahallitusten aikana.

Persut yrittävät saada hallituksesta pois VIHREÄT JA DEMARIT. Näin on nyt vaarassa käydä, koska Jyrki Katainen on luvannut Persuille hallituspaikan eli maatamme johtaisi jatkossa porvarit.

HUOM! MAAMME EI OLE NYT OIKEUDENMUKAINEN EIKÄ JATKOSSAKAAN, JOS PORVARIT PÄÄSEVÄT JOHTAMAAN! PORVAREIDEN PÄÄTÖKSET AIHEUTTIVAT NYTKIN JO SEN, ETTÄ RIKKAAT VAIN RIKASTUIVAT JA KÖYHÄT KÖYHTYIVÄT! OLISIPA KIVA TIETÄÄ JO ENNAKKOON, MITÄ SEURAAVA HALLITUS SAA AIKAAN, MITEN KANSAN VIHA VAIN YLTYY KENTIES, KENTIES MINKÄLAISEN PETTYMYKSEN PERSUJEN SOINI TUOTTAA NUORILLE ÄÄNESTÄJILLEEN (tuntuu tuo Soinin politiikka niin populistiselta).

OIKEUSTOPUOLUEET EIVÄT OLE IKINÄ OLLEET KÖYHÄN ASIALLA SIIS HUOM. TE MILJOONA ÄÄNESTÄJÄÄ TAI ENEMMÄNKIN, VASEMMISTOLIITTO ON TEITÄ VARTEN!
10274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tukirahat joutaa poistaa NALLE WALLROOSILTA.

Äänestä

omillaan selviää.
Ryysytakkisille tuki kuulluu maksaa.

Äänestä
  • Tärkein turvallisuuspoliittinen asiamme on kotimaisen elintarviketuotannon turvaaminen kaikissa olosuhteissa.
    Tukipolitiikka on järjestettävä siten,että se turvaa toimeentulon todelliselle viljelijälle eikä tukirahoilla keinotteleville. Hädäntullen me suomalaiset olemme jälleen yksin ja EU:ta ei tule ruokaa. Kun ruoka käy niukaksi niin kukaan ei kysy mitä maksaa vaan mistä sitä saa?
    Asioista pitää keskustella kihkottomasti ja tosiasioilla.

    Äänestä

  • Pyrrö kirjoitti:

    Tärkein turvallisuuspoliittinen asiamme on kotimaisen elintarviketuotannon turvaaminen kaikissa olosuhteissa.
    Tukipolitiikka on järjestettävä siten,että se turvaa toimeentulon todelliselle viljelijälle eikä tukirahoilla keinotteleville. Hädäntullen me suomalaiset olemme jälleen yksin ja EU:ta ei tule ruokaa. Kun ruoka käy niukaksi niin kukaan ei kysy mitä maksaa vaan mistä sitä saa?
    Asioista pitää keskustella kihkottomasti ja tosiasioilla.

    kellekkää muulle ku itelle vaan !

    Äänestä

  • ei tukia hyväksy kirjoitti:

    kellekkää muulle ku itelle vaan !

    Persukkeet nukku evuskunnasakin silloin kun puoluetuista päätettiin, ensin kovasti puheissa vastustettiin sit ku päätettiin niin hyväksyivät sen, huuhaa porukka tommonen!

    Äänestä

Ei paljon kannata elvistellä näillä tekosilla puolueenpuheenjohtaja Siimes möi 5% pääoma-arvostaan suomalaisten velat Aktiv Hansalle ja teki vielä sellaisen sopimuksen ettei heitä voi päästää velkasaneeraukseenkaan muussatapauksessa valtio joutuu maksamaan velat täysimääräisenä Aktiv Hansalle.Tällaisen vasemmistolaispolitiikan jatkoa siis toivotte, Missä on Haka,Valintatalo,Fekxima ja Sirolaopisto vain joitakin punapääoman linnakkeita mainitakseni. Johtajanne ovat tuhonneet kaiken kapitalistisilla seikkailuillaan. Vastatkaa pimeydessä vaeltavat vasurit.Minun silmäni ovat jo auenneet jo rittää valehtelu kohdaltani.

Äänestä
  • Vasemmisto ei eikä persut ole uskottavia!

    Äänestä

  • ei vasuripersu kirjoitti:

    Vasemmisto ei eikä persut ole uskottavia!

    Ainakin vaalirahoitussotkuineen säätiöineen heikompien kurjistamiseen ja Suomen myömiseen.
    Juicen sanoin:"Länsimaiden perikato on jo ovella, eikö touhuun mihinkään ne päätä sovella?"

    Äänestä

  • Kyllä nyt lähdit ( skdl) sellaiselle maaperälle seikkailemaan että varmaan moni muukin kysyy: Miksi kaatui ,esim Haka sekä Valintatalo? Sekä tuhannet kannatavat yritykset läpi suomen. Aho, Viinasen hallitus teki tuhoisaa jälkeä tukiessaan yksinomaan pankkeja jotka vuorostaan kaapasivat kannattavia, hyvin toimeentulevia yrityksiä. Suomessa tapahtui 90: tä luvulla todellinen omaisuuden uusjako. Puhumattakaan 100:ta tuhansista työttömistä sen seurauksena. Haka esim, oli sellainen suuryritys joka pilkottiin niin hämärissä olosuhteissa että toivottavasti joskus jäkipolvet sen huijauksen joskus selvittävät. Varmaan oli motiivina useassakin tapauksesa porvarien kaunaisuus juuri sitä punapääomaa kohtaan. Pieniä ovt kuule " SKDL" Siimeksen tekemiset tähän nykymenoon verrattuna missä miljardeja heitellään kankkulan kaivoon joka Euroopan reissulla. Puhumattakaan pörssiyritysten seikkailusta Uudella mantereella, Saksassa ynm, näitähän riittää. Toivottavasti silmäsi pysyvät terävinä tänne uuteenkin suuntaan, ettei menisi liian valoisaksi, häikäistyisi ja pettyisi.

    Äänestä

Ei muuta kuin persuja äänestään. Ei tässä tarvi itekkään tukeja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeudenmukaistako? kirjoitti:

Iltalehden keskustelufoorumissa sanoi yksi persu:

Perussuomalaiset onneksi aikovat poistaa maataloustuet niin että valtiolle jää rahaa käyttää se vaikka KOKO kansan hyödyksi eikä vain rikkaiden maatilallisten, Ei auta kuin toivoa että Perussuomalaiset voittavat ja maasta tulisi oikeudenmukaisempi kuin aikaisempien rötösherrahallitusten aikana.

Persut yrittävät saada hallituksesta pois VIHREÄT JA DEMARIT. Näin on nyt vaarassa käydä, koska Jyrki Katainen on luvannut Persuille hallituspaikan eli maatamme johtaisi jatkossa porvarit.

HUOM! MAAMME EI OLE NYT OIKEUDENMUKAINEN EIKÄ JATKOSSAKAAN, JOS PORVARIT PÄÄSEVÄT JOHTAMAAN! PORVAREIDEN PÄÄTÖKSET AIHEUTTIVAT NYTKIN JO SEN, ETTÄ RIKKAAT VAIN RIKASTUIVAT JA KÖYHÄT KÖYHTYIVÄT! OLISIPA KIVA TIETÄÄ JO ENNAKKOON, MITÄ SEURAAVA HALLITUS SAA AIKAAN, MITEN KANSAN VIHA VAIN YLTYY KENTIES, KENTIES MINKÄLAISEN PETTYMYKSEN PERSUJEN SOINI TUOTTAA NUORILLE ÄÄNESTÄJILLEEN (tuntuu tuo Soinin politiikka niin populistiselta).

OIKEUSTOPUOLUEET EIVÄT OLE IKINÄ OLLEET KÖYHÄN ASIALLA SIIS HUOM. TE MILJOONA ÄÄNESTÄJÄÄ TAI ENEMMÄNKIN, VASEMMISTOLIITTO ON TEITÄ VARTEN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu