Eli tilanne on sellainen, että noin vuosi sitten kävi niin ettei minulla ollut enää varaa maksaa kulutusluottoa, joten päätin, että annan mennä summan ulosottoon. Summa oli silloin n.3000e ja korko n. 18€%
No, nyt kuitenkin vuosi on kohta mennyt eikä luotosta ole kuulunut mitään.. Ei perintäkirjettä saati ulosottokirjettä. Pitäisikö itse alkaa ottaa yhteyttä velan antajaan vai mikä olisi järkevintä? Käsittääkseni velka vanhenee kolmessa vuodessa, jos siitä ei ole kirjeillä muistutettu. Mikähän mahtaa olla summa tällä hetkellä tuolla korolla?
Ja entiseen asuntoon ei myöskään ole kirjeitä tullut, koska tuttuni asuu siellä.
No, nyt kuitenkin vuosi on kohta mennyt eikä luotosta ole kuulunut mitään.. Ei perintäkirjettä saati ulosottokirjettä. Pitäisikö itse alkaa ottaa yhteyttä velan antajaan vai mikä olisi järkevintä? Käsittääkseni velka vanhenee kolmessa vuodessa, jos siitä ei ole kirjeillä muistutettu. Mikähän mahtaa olla summa tällä hetkellä tuolla korolla?
Ja entiseen asuntoon ei myöskään ole kirjeitä tullut, koska tuttuni asuu siellä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ota heti yhteyttä alkuperäiseen velkojaan.
Outoa, ettei perintää ole tullut vuoden aikana.
Korko kaavan R = k * p * t / 100 * 356
Sain vuoden koroksi 540 euroa. k= 3000 €, p = 18 % t= 356 (aika päivinä)
Ja jos mitään perintäkirjettä ei tule, se tosiaan vanhenee kolmessa vuodessa.
miksi siis pitäis ottaa yhteyttä velkojaa, jospa heidän järjestelmiin on tullut joku vika ja velka on "unohtunut", huomaavat sitten kun on liian myöhistä. Toki vielä on pari vuotta aikaa joten 99.9% varmuudella se karhukirje sieltä tulee, mutta eikös tuo ole sama odotella..jos vaikka tuuri kävisi
Siinä on muuten aika iso ero, että missä tuo luotto on ollut. Toinen juttu on, että lyhensitkö sitä kuukausittain vai oliko jonkun muun tyyppinen luotto. Ensin sieltä pitäisi tulla niitä saatavamme on erääntynyt ja sitten tulee maksettava heti ja viimeisenä, että jos et halua vaikeuksiin niin....sitten posti kiikuttaa oikeuden päätettäväksi ja sieltä tulee aikanaan tiedoksianto ja käyt kuittaamassa sen ja luottosi on ulosottokelpoinen. Siitäkin saattaa mennä aikaa ja vouti lähestyy kirjeellä ja haluaa hirveesti rahaa, mutta kun sinulla ei ole, niin taas kuluu aikaa ja tulee ilmoitus, että hyi hyi kun et maksanut ja seuraavaksi suoritetaan ulosmittaus, jossa ei tarvitse olla saapuvilla. Vasta sen toimituksen jälkeen tulee ilmoitus palkan ulosmittauksesta. Aikaa noissa voi tuhraantua, mutta jos ei postiluukun saranat ole kuluneet, niin oottele rauhassa....
Ulosotto ei välttämättä ilmoita, jos maksuaikataulua ei noudata.
Itselleni tuli uo:lta ilmoitus ja sovittiin laskulle maksuaikataulua. En hoitanut sitä ja kahden kuukauden jälkeen menivät luottotiedot. Kaikista uo:n veloista UMS ja UMV merkinnät, suppean ulosoton esteet. Siis kaikista uo:n perinnästä olevista, niistäkin joissa maksaminen oli kesken.
UMS poistettiin kun maksoin laskut ja UMV:n merkinnät säilyvät kolme vuotta.
Jäin siis odottamaan, kun rahaa ei ollut maksaa laskuja, että ne ulosmitattaisiin suoraan palkasta. Tätä ei tapahtunut. Eikä mitään ilmoitusta saapunut.
Niin ja voihan tosiaan velkasi unohtua kolmeksi vuodeksi. Veikkaisin toki samaa todennäköisyyttä 99,9 % että näin ei käy.
Tilanne oli siis vuosi sitten sellainen, että minulla oli useampia laskuja jotka menivät ulosottoon. Nostin silloin kädet pystyyn ja annoin kaiken mitä en pystynyt maksamaan mennä ulosottoon. Kaikista olen käynyt paikan päällä hakemassa tiedoksiannon, mutta sen muistan, ettei tästä luotosta ole mitään tullut. Muut ulosoton laskut on jo melkein kokonaan maksettu.
Ja kyllä maksoin luottoa kuukausierissä pois, mutta kun nostin kädet pystyyn niin silloin luotto tietysti tuli kokonaan kerralla maksettavaksi. Kaksi varoitusta tuli, että maksa lasku heti tai se menee perintään ja ulosottoon. Noh siitä on kohta vuosi, sen jälkeen ei ole mitään tullut, ei mistään perintäyhtiöstä saati ulosotosta.
En jaksa uskoa, että tahallaan antavat korkoa laskulle kasvaa. Jotenkin se on heiltä mennyt ohi, mutta se että huomaavatko sitä ennenkuin 3 vuotta menee niin ken tietää..
Ja tämän firman alkaa R:llä ja päättyy M:n
-ap-
Kyllä olis pitänyt jo tulla perintäyhtiöstä vihaisia kirjeitä. He kyllä antavat aika pian viimeisen kirjeen jälkeen asian perintätoimistolle, joten epäilen, että on jotenkin jäänyt huomaamatta ja kun velalle ei ole tapahtunut mitään, niin se on siellä piilossa. On tietysti sellainenkin mahdollisuus, että eivät olekkaan laittamassa perintään, vaan yrittivät kirjeillä karhuta summaa ja kun ei onnistunut, niin ovat postittaneet asian oikeuden päätettäväksi, jolloin saavat oikeuden päätöksellä laittaa ulosottoon.
Voit tietysti ja kannattaakin, soittaa käräjäoikeuteen ja kysyä onko sinun nimellä asioita vireillä. Velkoomustuomioita saa joskus odotella reilusti yli puolivuotta ja silloin voi mennä aikaa kauankin, ennen kun sinulle annetaan tuomio tiedoksi.....mutta pidetään peukkuja, että olis piilossa velkas.
Siis kysyt vaan onko vireillä velkoomustuomiota, mutta älä puhu firmoista tai muusta mitään :)
Perintätoimisto ei saa käsittääkseni jatkaa perintää yli vuotta, ilman oikeudellista perintää. Perintäkulut eivät saa toisaalta olla kohtuuttomat.
Ja ovat ilmoittaneet sinulle asiallisesti että hommassa käy näin jos et maksa.
Ovatpa jopa antaneet sinulle reilusti aikaa toimia. Vastuu velastahan on sinulla, mitä ikinä hommasta seuraa niin sinä maksat.
Ja mikseivät antaisi korkojen juosta, sehän on silkkaa tuottoa.
Mutta voithan mennä riskillä ja katsoa millainen ylläripylläri sieltä vuoden kahden kuluttua tulee... voipi tulla ostoksille hintaa.
(perintötoimisto, jolle velka on myyty, ON velkoja) pitäisi säännöllisin väliajoin periä velalliselta tuota saatavaa ja informoida tietysti samalla, miten summa on perintäajan kuluessa lisinyt.
Nyt tuntuu siltä, että velkoja voi pysytellä passiivisena - siis jättää perimättä selkeää saatavaa - ja velko pysyy voimassa ns. maailman tappiin. Minulla on hienoinen aavistus siitä, että velkoja menettelee niin silloin, jos arvelee kyseisen velallisen varattomaksi. Perinnän käynnistäminen aloittasi samalla myös kyseisen velan vanhenemisajan, joka ei KÄSITTÄÄKSENI ala kulua, jollei perintää lainkaan käynnistetä. (Olenko oikeassa vai erehdynkö?)
Velat pitää tietysti maksaa mutta ... oikeuden toinen puoli on kohtuus.
velan kasvaa korkoa korolle. Vuosi on vielä lyhyt aika jos on kolme vuotta aikaa periä.