""´´Rippi on kristinuskossa synnintunnustus, katumus, kääntymys ja siihen liittyvä synninpäästö. Katolisessa kirkossa ja ortodoksisessa kirkossa katumus on yksi mysteerioista eli sakramenteista. Evankelis-luterilaisessa kirkossa rippi ei ole sakramentti.
Sakramentti on Latinan kielellä sacramentum, mysteerio joka Kreikan kielellä on μυστήριον (musthirion). Sakramentti on kristinuskon pyhä toimitus jossa kirkko tuo erilaisten aineiden ja vertauskuvallisten tekojen avulla esille Jumalan armoa. Eri kristillisillä kirkoilla on erilaisia sakramentin määritelmiä ja eri määrä sakramentteja. Useimmissa kirkkokunnissa sakramentiksi määritellään ainakin kaste ja ehtoollinen.
Kristillisen määritelmän mukaan, Jumalan sana rakentuu opista ja näkyvästä aineesta, joka on näyttö/todiste siitä että mitä sanoin on esitetty on totta. Se voi olla tieteellinen kuten esimerkiksi; 'Vesi, on näkymättömässä muodossaan kaasuuntunut, mutta vesi tulee kaavan, kirjoituksen mukaan näkyväksi kun se muuttuu kiinteäksi. Näkyvässä muodossaan vesi voi olla nestemäistä, ja se voi olla kiinteää jäätä'. Näin ollen Jumalan sana, tieteellinen ja tietoudellinen totuus jota ei ymmärretä, muuttuu 'sakramentiksi', 'mysteeriksi' joka on sama kuin 'tietämättömyys'.
Niiltä osin missä kyseessä on Raamatun Lain tai Suomen perustuslain vastainen rikos - mikä periaatteessa sama asia kun puhumme ihmisarvon, kunnian, omatunnon, vakaumuksen, oukeuksien (Lain) loukkaamisesta jollain tasolla - rippisalaisuus on rikoksen salassapitovelvillisuus. Sitä ei mainita Raamatussa. Sen sijaan esimerkiksi
φως (phos) : valo sen kaikissa tieteellisissä merkityksissä, jonkin asian mikä Lain mukaan kuuluu kertoa julki tuomista, myös jonkin epäselvän asian hienojakoinen selvitys; valaista.
φως -sanan vastakohta on σκοτος (skotos), joka tarkoittaa pimeyttä sen kaikissa tieteellisissä merkityksissä, jonkin asian mikä Lain mukaan pitää tuoda julki salassa pitämistä, jonkin selvän asian selittäminen joksikin muuksi kuin mitä se on, tai olla kertomatta jotain asiaa mikä pitää Lain mukaan kertoa; pimittää.
αληθειαν (alhT(heos)eian) : Totuus on sanat ja näyttö siitä että mitä sanoin on esitetty on totta. Totuus voi olla totuus jostain hyvästä ja parantavasta kaikilla mahdollisilla tasoilla, mikä täytyy pitää henkilökohtaisesti ja kansallisesti (valo). Totuus voi olla myös sanat ja näyttö jostain pahasta ja sairaaksi tekevästä kaikilla mahdollisilla tasoilla, mikä täytyy kieltää henkilökohtaisesti ja kansallisesti (pimeys) - mikä luonnollisesti johtaa henkilökohtaiseen ja kansalliseen paranemiseen (valo).
Koskien 'sielunhoito' -sanan käyttöä: Sielua ei voi hoitaa eikä parantaa, sillä sielu on kaikkea mitä yleensä valoon voit yhdistää. Kaikki mikä on sielullista on totuus ja parantava kaikilla mahdollisilla tasoilla. Fyysien 'minän' ja sielullisen 'minän' välillä on mieli; Mieli paranee totuuden (Jumalan sanan) avulla. Kun henkilön mieli paranee, henkilön fyysinen terveyden tilanne paranee myös.
' Rippisalaisuus eli vaitiolovelvollisuus kaikista ripissä esille tulleista asioista velvoittaa jokaista ripin vastaanottajaa. Ehdoton tämä vaitiolovelvollisuus on papeilla tarkoittaen sitä ettei pappi missään tilanteessa saa ilmaista sielunhoidollisessa tilanteessa tai ripissä hänelle uskottua asiaa eikä myöskään sitä henkilöä, joka hänelle on uskoutunut. '
Rippisalaisuus antaa mahdollisuuden rikolliselle 'saada tehdyn synnin (mielenvikaisen, rikoksen, ja/tai alempiarvoisen teon) anteeksi', t s antaa mahdollisuuden toistaa rikoksensa, ja rikoksen uhri(t) jää(vät) ilman apua.
Tässä yhteydessä on huomioitava, että ripisalaisuus asettaa myös papin erittäin epämiellyttävään tilanteeseen/asemaan; Hän itse voi joutua ruumiillisen ja/tai henkisen pahoinpitelyn uhriksi siinä missä kuka tahansa - ja hän ei saa rippisalaisuuteen viitaten ilmiantaa rikollista. Se ei ole koskaan ollut eikä ole Jumalan eikä Jeesuksen tahto, eikä sitä tue Suomen 'Maan jonka Jumala on antanut' perustuslaki. ``
eli toi rippisalaisuuski on joku hullun munkin omasta päästään keksimä laki ""

Vastaukset 4
Vanhimmat
"eli toi rippisalaisuuski on joku hullun munkin omasta päästään keksimä laki ""
Jumalan lain, Jeesuksen oppien ja Suomen perustuslain vastaisia rasistisia oppeja kristinusko on täynnä..., jokanen sellainen on uskonnon tai uskonlahkon perustajan omasta päästä keksitty laki.
mene isosa kirjassa että älä tee toiselle mitä et halua itsellesi tehtävän
kirkon ei pidä kääntää suomalaiset jonkun ulkomaalaisen tai ulkomaalaisten keksimään uskontoon ja lahkoihin,hajottaa kansa,vaan suomalaisen pitää kääntää kirkko jumalan lakia, jeesuksen oppeja ja suomen perustuslakia sanantarkasti noudattavaksi,niin babyloniaa ei pääse syntymään suomeen
ja perustamaan omaa sivistynyttä suomalaista kirkkoa: http://www.eroakirkosta.fi