Suurten lukujen ongelma

Katselin eilen tv-dokumenttia Kalliovuorista ja jäin miettimään mitä tiesin evoluutiosta ja geologiasta kansakouluikäisenä. Pikku Jättiläinen ja Jokamiehen luonnonkirja olivat omassa hyllyssä, esimerkiksi Suuri eläinkirja löytyi kirjastosta.

Se että ensimmäiset ihmiseksi katsottavat elivät miljoona vuotta sitten, noin pelkistetysti sanottuna, tuntui huimaavan pitkältä ajalta. Sitä oli vaikea hahmottaa. Mutta vielä vaikeampaa oli (siis edelleen kansakouluikäisenä) koettaa tajuta sitä että geologian aikataulussa 'miljoona vuotta sitten' tarkoitti suunnilleen samaa kuin 'viime keskiviikkona'.

Uskontotunnilla opetettiin että Jumala loi taivaan ja maan, noin pelkistetysti sanottuna, mutta moni kirja kertoi muistakin uskonnoista. Oli helppo käsittää että eri kansoilla on erilaisia tapoja, mutta oli vielä vähän vaikea käsittää (siis edelleen kansakouluikäisenä) että eri ihmisillä on myös eri nimisiä ja aivan erilaisia jumalia.

Sittemmin olen tietysti oppinut yhtä ja toista - mutta onko suurten lukujen ja pitkien aikojen ongelma kreationisteilla mielessä vielä aikuisenakin? Onko heillä vaikeuksia ymmärtää suuria lukuja? Ja onko heillä vaikeuksia ymmärtää että eri kansoilla on erilaisia uskontoja? On paljon helpompi käsittää että Jumala loi maailman 6.000 vuotta sitten kuin että maailma muodostui 6.000.000 vuotta sitten ja että maailman kansoilla on ns. jumalaton määrä eri jumalia. Muistakaa tässä yhteydessä myös jutut niistä päissään hilluvista 1970-luvun etelänmatkalaisista, joiden oli melkein mahdoton käsittää että Kanarian saarilla ei puhutakaan suomea - nykykreationistit eivät aina tunnu ymmärtävän edes omaa äidinkieltään.

10

360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ""On paljon helpompi käsittää että Jumala loi maailman 6.000 vuotta sitten kuin että maailma muodostui 6.000.000 vuotta sitten ja että maailman kansoilla on ns. jumalaton määrä eri jumalia.""

      kun lukujen suuruusluokista puhutaan, niin käytetään kuitenkin oikeaa lukua 4 550 000 000 vuotta maailman iästä. ;)

      • Jäi kolme nollaa pois, mutta 6000 oli tietoinen valinta 4550:n sijasta, arvelin näet että jos sekä nollien määrä että neljä merkitsevää numeroa muuttuvat, asia on kretaleille aivan liian vaikea. Uskovainen isotätini oli kuuleman mukaan tavattomissa vaikeuksissa vuoden 1963 rahanuudistuksen kanssa...


      • hiski.k kirjoitti:

        Jäi kolme nollaa pois, mutta 6000 oli tietoinen valinta 4550:n sijasta, arvelin näet että jos sekä nollien määrä että neljä merkitsevää numeroa muuttuvat, asia on kretaleille aivan liian vaikea. Uskovainen isotätini oli kuuleman mukaan tavattomissa vaikeuksissa vuoden 1963 rahanuudistuksen kanssa...

        Mutta jos olisin itse käyttänyt lukua 6 000 000 000 niin olisin saanut 10 räksyttävää kreationistia perääni, että olenko nyt muuttanut mieltäni ja siksi jouduin laittamaan tarkan luvun.


    • Elohiiri#

      Raamatun mukaanhan Jumalan päivä on symbolisesti ottaen kuin tuhat vuotta. Eli se voi olla paljon pitempikin.

      Vedannan, jota pidetään vanhimpana uskontona, mukaan aineellisen maailmankaikkeuden kestoaika on rajoitettu. Se ilmennetään vaiheittain toisiaan seuraavina KALPOJEN kiertokulussa.
      Yksi kalpa on yksi Brahman (luojajumala) päivä ja Brahman päivään mahtuu TUHAT neljän aikakauden (yagan) kierrosta, jotka aikakaudet on nimetty Satya-, Treta-, Dvapara- ja Kali-yuagoiksi.
      Satya-yaga kestää 1 728 000 vuotta, Treta-yaga 1 296 000 vuotta, Dvarapa-yaga 864 000 vuotta ja Kali-yaga 432 000 vuotta.
      Vedannan mukaan elämme tällä hetkellä Kali-yagaa, joka alkoi yli 5000 vuotta sitten.
      Tuleepa mieleeni juutalainen ajanlasku, joka on tällä hetkellä yli 5700 vuotta.
      Mitä ihmisen HENKISEEN EVOLUUTIOON tulee, niin Kali-yagan aikana moraalittomuuden, epäsopuisuuden, tietämättömyyden, uskonnottomuuden ja paheellisuuden kerrotaan vallitsevan yleisesti sekä hyveellisyyden kadonneen melkein tyystin. Aikakauden loppupuolella Korkein Herra ilmestyy hävittäen demonit ja pelastaen palvojansa sekä aloittaen uuden Satya-aikakauden.
      Satya-aikakaudella ihmisen henkisessä evoluutiossa näyttää tapahtuvan muutos, koska heidän kerrotaan olevan hyveellisiä, viisaita, uskonnollisia ja rikollisuutta ja tietämättömyyttä esiintyy vain minimaalisesti.

      Vedannan kerronta lopun ajan ihmiskuvasta näyttää yhtenäiseltä juutalaisten kirjoittaman Raamatun kerronnan kanssa.
      Yhteneväisyyttä on myös ns. lopunajan odotuksissa, kun "opetuslapset", koskien niin vedantaa, juutalaisuutta kuin kristinuskoakin, odottelevat "Korkean Herran" ilmestymistä uudelleen keskuuteensa.

      Uskontofilosofisesti ottaen ihmisten olemassaolo tällä planeetalla näyttääkin olevan tähän mennessä vuosina mitattuna jo yli miljardiluokkaa.
      Eevoteoreetikkojen mielestä ihmispopulaatioikä maapallollamme on vain satojatuhansia vuosia, lähtöisin jonkun apinalajin "yht`äkkisestä` geenimutaatiosta, joka mutaatio muuntui pikkuhiljaa yhä uusien ja uusien mutaatioiden kautta heidän eläinluokittelemakseen ihmislajiksi.

      Evoteoreetikkoja kuunnellen minä tässä olen odotellut josko joku apinalaji alkaisi muuntua ihmislajikriteerit täyttäväksi lajiksi ja josko niitä mereneläviä, joita meret ovat tulivllaan, alkaisi ryömiä pikkuhiljaa maalle syömään ruohoa ja muuntumaan uudenlajisiksi apinoiksi.

      • ""Evoteoreetikkoja kuunnellen minä tässä olen odotellut josko joku apinalaji alkaisi muuntua ihmislajikriteerit täyttäväksi lajiksi ja josko niitä mereneläviä, joita meret ovat tulivllaan, alkaisi ryömiä pikkuhiljaa maalle syömään ruohoa ja muuntumaan uudenlajisiksi apinoiksi.""

        Niinkö arvelet evoluutioteoreetikkojen väittävän? Olet ymmärtänyt asiat pahasti pieleen, et ilmeisesti kuunnellut opetusta edes peruskoulussa.


    • uteljas

      On virheellistä väittää Raamatun ilmoittavan maapallon iäksi 6000 vuotta; PISTE!
      Se mitä itsekukin uskoo maapallon iäksi on pantava yksittäisen henkilön itsensä piikkiin.

      • muuhan sellaista ei olekaan väittänyt kuin kreationistit, joilla on tuo mainitsemasi virhe.


    • V.Loco

      Isoihin lukuihin tottuminen vaatii pientä perehtymistä.Muistan aikoinaan kun koettelimme veturikurssilla opettajamme hermoja juuri isojen lukujen kanssa, jarrumassojen ja pysähtymismatkojen kanssa."Yksi tyhjä vaunu painaa 20 tonnia ja kun vaunuja on x määrä veturin painaessa 82 tonns ja x määrässä vaunuja lastattu 60 tonnia ym. ym.-Kesti hetken ennenkuin sai luvut asettumaan pääkopassa ojennukseen! (selvät kaavathan niihin on mutta nollia tuntui luvuissa olevan ihan liikaa, aluksi)

      Ei ole montaa päivää siitä kun sain ilmoituksen että murskaaja vetää 150 tonns/tunti, ajoparin kanssa ajattelimme ettei meillä ole mitään kiirettä, koettelimme jarrut kaikessa rauhassa ja kiireettömästi tarkasteltiin kaikki tarkastuskohteet..Reilun tunnin päästä tuli uusi soitto"missä helvetissä te olette-siilot on pian tyhjänä!" Sanoin ettei varmasti ole, juuri kerroitte murskausvauhdin olevan 150 tonnia/tunti.

      Oikea luku olikin 1500 tonnia/tunti ja meille tuli kiire.Tarkistimme myöhemmin että kuka sanoi mitäkin (kaikki radio/puhelinliikenne nauhoitetaan) ja tosiaankin, vuosikymmenet alalla ollut operaattori sanoi vauhdin olevan sen 150 tonnia/tunti, sattuuhan näitä, ei mistään varsinaisesta katastrofista ollut kyse eikä eka kerta kun moista sattui.

      Pienellä treenaamisella isohkotkin luvut avautuvat kyllä kenelle tahansa-Paitsi:

      Möttöskähän ymmärstää "isoista" luvuista sen verran että ihminen voi elää jopa 100v.ja että planeettamme on sen 6000v. vanha..

      • vanha-

        Keskivertofundiksen luvut ovat siis 100-6000.Elihän moni raamatun henkilö sen 700-800 vuotta.


      • Itte piru
        vanha- kirjoitti:

        Keskivertofundiksen luvut ovat siis 100-6000.Elihän moni raamatun henkilö sen 700-800 vuotta.

        Saattavat unohtuakin. Yksi aloitushan on nimeltään "635 v. sitten fossiloitunut merisulka elää ja voi hyvin."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      314
      3886
    2. 209
      3078
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2604
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2054
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1495
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe