HBL:n pääkirjoituksessa on tänään käsittämätöntä juttua.
Lehti väittää, että suomalaiset nuoret pärjäävät ulkomailla ja jäävät sinne töihin "koska osaavat ruotsia".
Lehden juttu on hyvin sekava, mutta siitä saa käsityksen, että Rkp eli lehti haluaa, että suomenkieliset muttaisivat ulkomaille, lue:Ruotsiin, töihin ja Suomessa sitten suomenruotsalaiset ottaisivat ohjat käsiinsä.
Eli kaikki tärkeät johtovirat ja poliittiset asemat siirtyisivät ruotsinkielisille, koska kultainen suomenkielinen nuoriso olisi muuttanut ulkomaille.
Tämä on Rkp:n tavoite: ottaa Suomi haltuunsa Ruotsin valtion hallintaan, marginalisoimalla suomenkieliset itärajalle ja pohjoiseen, pakottamalla nuoret ulkomaille.
Maahanmuuttajat ovat tässä suunnitelmassa myös avustajina. Heitä käytetään apureina.
Anna-Maja Henriksson iloitsee, että ruotsinkieliset aikovat enemmän kuin aiemmin äänestää Rkp:tä.
RKP:n edun mukaista on alhainen äänestysprosentti. Rkp iloitsee, koska Suomessa yhä harvempi on innostunut äänestämään, koska kokevat sen turhana. Tämä on Rkp:n edun mukaista.Vaalijärjestelmä suosiis sitä,ksoka ruotisnkieliset asuvat tiiviisti rannikoilla. Soini patistaakin Tuija Braxia tekemään vaalilain hyväksyntää varten jo tässä hallituksessa, koska se voimaan tullakseen pitää hyväksyä kaksilla valtiopäivillä. Barx on RKP:n marionetti, eikä siksi kiirehdi. RKP ja SDP toivovat, että Persujen kannatus hajoaa vaalisysteemin vuoksi 10 prosenttiin.
Valtiovallan tulisi nyt kiireesti ryhtyä toimiin, että äänestysprosentti nousisi huhtikuussa!!!!!!!
Vaikka kahvitarjoilun avulla, tai järjestämällä jokin muu palkkio.
Nils Torvaldsin metkut tähtäävät samaan eli, että virkamiehistö olisi täysin ruotsinkielisiä, koska suomenkielisille ei enää suurilla paikkakunnilla annettaisi virkaa ilman täydellistä ruotsin taitoa. Torvaldshan ehdottaa, että suomenkieliset kunnat vapautettaisin pakkoruotsista "kompromissinä" kielilain kirsitämistä vastaan.
Osan ei tarvitsisi lueka pakolla ruotsia, mutta "kaksikielisillä" alueilla pakkoruotsia kiristettäisiin laittamalla kielilakiin sanktiot ja virkamiehille tulisi siis rangaistuksia/erottaminen, jos eivät osaisi täydellistä ruotsia. Oulussahan asiaa jo sovellettiin; Sasi tulkitsi perustuslakia siten, että oululainen virkamies ei koskaan saavuta tarvittavaa ruotsintaitoa, eli suomenruotsalaista on aina pidettävä pätevämpänä virkaan kuin virkaan virallisesti kaksikielisillä alueilla.
Vaasa suunnittelee liitosta suomenkielisen Vähäkyrön kanssa, jonkinlaisen maasillan kautta, koska välissä oleva Mustasaari ei RKP:n vuoksi suostu liitoksiin. RKP vaatii Vähäkyrön kaikkiin virkoihin ruotsinpakon, jos liitos toteutuu. Näin RKp laajentaa jo etukäteen virkapakkoruotsia sisämaahan, ja jos kielilakiin tulisi pakotteita, olisi lähes koko ruuhka-Suomi sen vallan alla.
Kiviniemen tulisi nyt heti puuttua asiaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Anna-Majan ilo surujen äänestysuskollisuuden noususta on väärin perusteltu. Kyselyssä kysyttiin vain niiden äänestysvarmuutta, jotka aikovat yleensä puoluetta äänestää.
Viime kyselyssä RKP:n kannatus oli tippunut ennätysalhaiseksi eli 3,5%:in. Tottakai jäljellä olevat ovat kaikkein varmimpia äänestäjiä! Kuitenkaan se ei paljoa auta, jos kannatusprosentti on noissa lukemissa.
Voisiko saada linkin?