Ryti, Mannerheim, Tanner

Jos pitää nimetä kolme suurinta syyllistä jatkosodan mielettömyyteen niin he ne ovat. Ryti presidenttinä ja ulkopolitiikan johtajana, Mannerheim puolustusvoimain ylipäällikkönä, ja Tanner, kaikkein vastemielisin näistä kolmesta. Työväenluokan mies joka tukee Suur-Suomi houretta, valloitussotaa, liittoa natsien kanssa. Työläiset eivät ikinä antaneet anteeksi Tannerin vehkeilyä porvarien kanssa. Tanner olisi pitänyt viedä Moskovaan oikeudenkäyntiin, siellä olisi saanut ansaitsemansa tuomion!
16552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Syyllistyt pahempaan, kuin jumalanpilkkaan nyt!

Äänestä

Otto Ville Kuusinen kuului jo 1920-luvulta saakka Kremlin sisäpiiriin. Hän johti 30-luvun puolesta välistä koko Neuvostoliiton sortokoneistoa kommunistisen puolueen keskuskomiteassa saamansa aseman avulla. Hän oli yksi Stalinin lähimpiä ja tärkeimpiä apulaisia ja yksi keskeisimmistä, jos ei jopa keskeisin, suuren terrorin toteuttaneista byrkokraateista.

Sellaisena Kuusinen on historian ylivoimaisesti vaarallisin ja tuhovoimaisin suomalainen.

Äänestä
  • Kuusinen kuului ehkä 1960-luvun alussa Kremlin sisäpiiriin kun oli politbyroon täysjäsen mutta ei silloinkaan ollut ykkösketjussa. Väite että hän olisi 1930-luvulla johtanut koko Neuvostoliiton sortokoneistoa keskuskomiteassa saamansa asemansa avulla on aivan naurattava. Stalin johti koko hommaa, Jagoda vaihdettiin Jezoviin, sitten Berijaan. Hänen kaksi edeltäjäänsä ammuttiin. Kuusinen oli kuin kusi sukassa ja odotti milloin hänet viedään kuten niin monet muut suomalaiset. Hän ei johtanut yhtään mitään!

    Äänestä

Kun selvästi pidät Stalinia erehtymättömänä, täytyy sinun luonnollisesti hyväksyä se, että Mannerheim ei ollut sotaan syyllinen, koska venäläiset eivät vaatineet hänen tuomitsemistaan.

Jos sinulla taas olisi järkeä päässä, olisit jättänyt koko paskan kirjoittamatta.

Äänestä

>Tanner olisi pitänyt viedä Moskovaan<

Tanner olisi pitänyt viedä Moskovaan ja antaa hänelle Leninin kunniamerkki! Tannerin johdolla SDP ei ottanut komukoita kelkkaansa osviitan näyttäjäksi, vaan he joutuivat perustamaan oman kommunistipuolueensa. Niin vihattu kuin Tanner jonkun mielestä olikin, niin karvas kalkki oli monen nieltävä kun kansa valitsi hänen edustamansa linjan ja vuonna 1927 hän oli Suomen pääministerinä vastaanottamassa lahtariparaatia Helsingissä. Hän oli tuolloin presidentin sijaisena!

Mitä enemmän olen Tannerin muistelmia lukenut ja mitä enemmän tiedän hänen merkittävästä panoksesta Suomen hyväksi, niin sitä suuremmaksi nousee mielessäni hänen arvostuksensa!

Kaikille Tannerin mollaajille suosittelen 3 kirjaa luettavaksi: Kahden maailmansodan välissä, Olin ulkoministerinä Talvisodan aikana, Suomen tie rauhaan 1943–44.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Väinö_Tanner

Näin Helsingin kasvavan. Tammi, 1947, Helsinki.
Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa. Tammi, 1948, Helsinki.
Kuinka se oikein tapahtui: vuosi 1918 esivaiheineen ja jälkiselvittelyineen. Tammi, 1949, Helsinki.
Tarton rauha: sen syntyvaiheet ja -vaikeudet. Tammi, 1949, Helsinki.
Olin ulkoministerinä talvisodan aikana. Tammi, 1951, Helsinki.
Suomen tie rauhaan 1943–44. Tammi, 1952, Helsinki.
Itsenäisen Suomen arkea: valikoima puheita. Toimittanut Arvo Tuominen. Tammi, 1956, Helsinki.
Kahden maailmansodan välissä: muistelmia 20- ja 30-luvuilta. Tammi, 1966, Helsinki.

Äänestä

Tanner oli aina rauhan asialla ja se ärsytti kommunisteja. Vuonna 1918 hän vastusti aseellista kapinaa ja jäi pois siitä. Siksi olikin mahdollista, että Tanner oli pääministeriä jo 1927 ja vastaanotti peresidentin sijaisena valkoisten paraatin! Oli siinä lahtareilla kestämistä!

Tanner oli tavannut Stalinin jo aiemmin, luultavasti 1917 Helsingissä, ja Talvisodan neuvotteluiden aikaan Stalin ei kiinnittänyt mitään erityistä huomiota Tanneriin, eikä toki muukaan neuvostolehdistö. Vasta Jatkosodan aikana alkoi silmitön kuranheitto Tanneria kohtaan. Miksiköhän?


Tannerin hallitus: 13. joulukuuta 1926 – 17. joulukuuta 1927

http://fi.wikipedia.org/wiki/Väinö_Tanner

"Presidentin sijaisena Tanner otti 16. toukokuuta 1927 Helsingissä vastaan armeijan lippujuhlan ja suojeluskuntaparaatin. Tuolloin poliittisen rintamalinjan molemmin puolin tunnettiin suurta hämmennystä, että sisällissodan hävinneen osapuolen edustaja vastaanottaa valkoisten 16.5.1918 muistojuhlan voitonparaatin."

Joutuipa ateisti Tanner opettelemaan kirjossa käynninkin presidentin sijaisena ollessaan.

Tuo kaikki kerrotaan kuvien keralla tässä Tannerin viimeisessä muistelmakirjassa:

Tanner Väinö Kahden maailmansodan välissä
Tammi, 1966, 275 s., 2. painos

Väinö Tanner kertoo muistelmissaan, Kahden maailmansodan välissä, vuoden 1918 armahdusasiaan liittyen erikoisia juttuja armahdusasian käsittelystä.

Hän teki kansanedustajana jo vuonna 1919 marraskuussa Väinö Huplin kanssa eduskuntaesityksen kansalaissotaan osallistuneille ja siitä tuomituille saatavasta armahduksesta. Olihan se ollut sosiaalidemokraattien vaaliteemakin. Oikeisto vastusti jyrkästi, samoin osa Maalaisliittoa. Keskustan enemmistö kuitenkin kannatti esitystä, ja se hyväksyttiin äänin 125-68. Lain perusteella 590 kapinasta syytettyä pääsi ehdonalaiseen vapauteen ja 30 000 kansalaisluottamuksen menettänyttä sai sen takaisin. Kesti kuitenkin lähes vuosikymmenen ennen kuin armahdukskysymyksessä päästiin lopullisiin tuloksiin. - Halusimme täydellistä armahdusta kaikille kansalaissodan johdosta vangituille lukuunottamatta murhaan tai murhapolttoon syyllistyneitä. Sivut 14-20

1921 armahdusasia tuli taas esille käsiteltäessä Ahvenanmaan itsehallintolakeja. Niihin liittyi mm. amnestia ahvenanmaalaisille separatisteille. Tuolloin Ruotsi painosti Suomea jopa Geneven päätöksillä. Asiaan sekoitettiin vuoden 1918 vankien amnestia, samanlainen jonka ahvenanmaalaiset saavat esitettyjen lakien perusteella. Ahvenanmaalaiset separatistit Sundblom ja Björkman tuomittiin Korkeimmassa oikeudessa ja saman tien Ruotsin painostuksesta ARMAHDETTIIN!

Jälleen kerran nähtiin ettei laki ole sama Suomen ruotsalaisille ja suomalaisille. Tai ehkä se välillä onkin sama, mutta tuomiot ainakin vaihtelee...

Amnestialaki s. 83

Armahdusasiasssa saatiin ratkaisu huhtikuussa 1927 eduskunnan hyväksyessä hallituksen esityksen 96 vastaan 94.
"Lakiehdotuksen mukaan kaikki ehdonalaisessa vapaudessa olevat tai valvonnan alaisiksi rangaistuslaitoksen ulkopuolelle asetetut henkilöt, jotka oli tuomittu yksinomaan osanotosta kansalaissotaan tai sen yhteydessä tehdyistä rikoksista, vapautettiin heille tuomituista rangaistuksista ja niiden seuraamuksista. Kaikille kansalaissotaan osallistumisesta tuomituille, jotka jo olivat kärsineet saamansa rangaistuksen, tuli palauttaa palautettiin kansalaisluottamus. - Maalaisliitto, ruotsalainen kansanpuolue, ja kokoomus olivat lain hylkäämisen kannalla, samoin edistys, joka tosin kannatti armahdusta, mutta ei hallituksen esittämässä muodossa."

Äänestä

Lähdettiin Suur-Suomea rakentamaan, olimme Hitlerin parhaita liittolaisia! Suomalaisilla oli oma rotuoppinsa, venäläiset suljettiin keskitysleireille. Kesällä 1944 puna-armeija hääti suomalaiset maahantunkeutujat isänmaastaan, rosvoretki sai nolon lopun.

Ryti oli sotaan suurin syyllinen, sitten tulee Mannerheim. Aloittaja on siinä aivan oikeassa että moraalisesti suurin syyllinen on kuitenkin Tanner. Työväenluokan mies olevinaan mutta kannatti rikollista hyökkäyssotaa, Suur-Suomea. Työläiset eivät porvarien hullutuksiin olisi halunneet lähteä, Tanner petti heidät! Tanner kannatti Hitleriä, jos ei suoraan niin välillisesti.

Äänestä
  • >moraalisesti suurin syyllinen on kuitenkin Tanner

    Äänestä

  • 1941 kirjoitti:

    >moraalisesti suurin syyllinen on kuitenkin Tanner

    Tanner oli sopivasti syrjässä melkein vuoden eli 16.8.1940-2.7.1941 välisen ajan. Kuinka häntä voitiin pitää sotaan syyllisenä kun hän oli pelkkä kansanedustaja tai puolueensa puheenjohtaja? Mahtoiko hän kuulua Ulkoasiainvaliokuntaan?

    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/hetekatmp/ed911594k-su.htm

    http://www.valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/vuodesta-1917/tulokset/fi.jsp?report_id=M2&selectedCriterion.ministeri_henkilo_id=517

    Tanner, Väinö Alfred

    Syntymäaika- ja paikka 12.3.1881 Helsinki

    Ammatti ja koulutus Senaattori, laki-ja talousmies, lakitieteen tohtori, toimitusjohtaja.

    Ministeriydet
    Hallitus ja aika Ministeriys Puolue Ministeripäivät Tehtävä

    26. Linkomies
    5.3.1943 - 8.8.1944 Valtiovarainministeri SDP 523
    25. Rangell
    22.5.1942 - 5.3.1943 Valtiovarainministeri SDP 288
    3.7.1941 - 22.5.1942 Kauppa- ja teollisuusministeri SDP 324
    24. Ryti II
    27.3.1940 - 15.8.1940 Kansanhuoltoministeri SDP 142
    23. Ryti
    1.12.1939 - 27.3.1940 Ulkoasiainministeri SDP 118
    22. Cajander III
    12.3.1937 - 1.12.1939 Valtiovarainministeri SDP 995
    14. Tanner
    13.12.1926 - 17.12.1927 Pääministeri SDP 370
    Yhteensä 2756

    18.1.2011 klo 22.59. Ministeritietojärjestelmä, valtioneuvoston viestintäyksikkö. Hakusivulle

    Äänestä

he syyllistyivät.Siinä sitä vihan aihetta riittääkin. Katkera on kauna siitä, ettei Suomesta tullut osa NL:n kansanvankilaa.

Äänestä

Suomella oli valinnan vapaus valita puolensa joko Neuvostoliitosta tai Saksasta. Onko sinulle jäänyt epäselväksi miksi valitsimme Saksan, Neuvostoliiton sijaan?

Äänestä

Kaksi suurinta syyllistä Etyj-edustajiston päätöslauselman mukaan:

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/07/venaja_hermostui_natsivertailusta_etyj-kokouksessa_845422.html?origin=rss

Venäjä hermostui natsivertailusta Etyj-kokouksessa
Etyj-edustajiston päätöslauselma suututti Venäjän edustajat perjantaina
Vilnassa. Lauselma rinnasti natsi-Saksan ja Venäjän roolit toisessa
maailmansodassa. Välittömästi lauselmaäänestyksen jälkeen Venäjän edustajat
marssivat ulos kokoussalista.
Lauselman mukaan natsi-Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto aiheuttivat koko
Euroopan laajuisen kansanmurhan. Venäjä yritti kaataa lauselman ennen
äänestystä, mutta epäonnistui.
Päätöslauselmassa ehdotetaan yhteistä muistopäivää natsismin ja stalinismin
uhreille. Edustajiston 385:sta jäsenestä vain kahdeksan äänesti lauselmaa
vastaan.
Välittömästi äänestyksen jälkeen Venäjän edustajat marssivat ulos kokoussalista.
- Ne, jotka rinnastavat natsismin ja stalinismin toisiinsa, unohtavat, että
Stalinin-aikainen Neuvostoliitto uhrasi eniten vapauttaakseen Euroopan fasismin
kynsistä, Venäjän edustaja Aleksander Kozlovsky sanoi Kommersant-lehdelle.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin kokous pidettiin Liettuan
pääkaupungissa Vilnassa. Päätöslauselma kiristi Etyjin ja Venäjän jo ennestään
viileitä välejä.
AP, AFP

Äänestä

Tannerin nimi sointui neukkupropagandassa sujuvasti: Mannerheim-Tannerheim -linja vei Suomen...

Äänestä

Väinö Tannerin nimen, niin ilmassa on aistittavissa Talvisodan henki. Koko kansa yhteisesti ryhmittyy puolustamaan Suomen itsenäisyyttä ja VäinöTannerin kunniaa.

Muutama hassu kommunisti kulki Talvisodan aikana Neuvostoliiton viitoittamaa tietä ja nykyisin heidän lapsenlapsensa sukupuuton edellä moittivat Tanneria.

Äänestä

Ryti on yksi Suomen parhaimmista presidenteistä. Kantoi kovan henkilökohtaisen vastuun päätöksistä, jotka Suomen turvaamiseksi oli pakko tehdä. Mannerheim halveksi natseja ja rakasti Pietaria. Jos et muista, hän rakasti myös Venäjää, mutta ei Neuvostoliittoa ja kommunismia.

Mannerheim oli tietenkin kosmopoliitti. Suku on Saksasta Ruotsin kautta Suomeen tullut. Ennen Suomen itsenäistymistä Mannerheim palveli lähes kolmekymmentä vuotta Venäjän keisarillisessa armeijassa, jossa osallistui Venäjän–Japanin sotaan ja ensimmäisen maailmansodan itärintaman taisteluihin.

Muiden toimiensa ohella Mannerheim johti Suomen Punaista Ristiä 30 vuotta ja perusti Mannerheimin lastensuojeluliiton. Mannerheim on yksi itsenäisen Suomen historian keskeisistä henkilöistä, ja jo eläessään hän oli sekä maan arvostetuimpia että kiistellyimpiä ihmisiä. Vuonna 2004 hänet äänestettiin suurimmaksi suomalaiseksi Yleisradion Suuret suomalaiset -kilpailuohjelmassa.

Mannerheim oli todellinen menneiden aikojen suurmies Neuvostoliiton ja KGB:n kasvatin, Putinin, kuten myös Adolf Hitlerin rinnalla. Hitler oli Mannerheimin mukaan moukka ja typerys, eikä hän varmasti olisi arvostanut Putinia yhtään Hitleriä enempää.

Suomi teki sodissa raskaita päätöksiä, mutta säilytti itsenäisyytensä ja oman valtionsa. Hyviä johtajia meillä on ollut aina kriisien aikaan, kuten myös nyt.

Toimiessaan ministerinä jatkosodan aikana Tanner joutui vaikeaan kaksoisrooliin: ulospäin hän edusti hallituksen politiikkaa, mutta hallituksessa puolueensa kriittisiä näkemyksiä; valtaosa SDP:n kannattajista ei hyväksynyt Tarton rauhan rajan ylittämistä. Laajassa yksityiskirjeessään presidentti Risto Rytille syksyllä 1941 Tanner katsoi Suomen saavuttaneen tärkeimmät sodanpäämääränsä vallattuaan takaisin Moskovan rauhassa menettämänsä alueet. Hänen mielestään Suomi voisi pitää Itä-Karjalan vain siinä tapauksessa, että Neuvostoliitto luhistuisi lopullisesti, mihin hän ei lainkaan uskonut, koska "200 miljoonan kansaa ei noin vain pyyhitä maan päältä. Vaikka en Tannerin historiaa tunne, järkipäiseltähän tuo vaikuttaa.

Äänestä

Jatkosotaan syyllinen oli yksinomaan Neuvostoliitto,joka ensinnäkin hyökkäsi Suomeen samojen kuvitelmien vallassa kuinPutin nyt Ukrainaan ja toiseksi painosti Suomen sodan jälkeen tilanteeseen,jossa ainoa apu löytyi Saksasta.

Sodan lopputulosta eivät silloin tienneet edes stallarit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sotaan syylliset kirjoitti:

Jos pitää nimetä kolme suurinta syyllistä jatkosodan mielettömyyteen niin he ne ovat. Ryti presidenttinä ja ulkopolitiikan johtajana, Mannerheim puolustusvoimain ylipäällikkönä, ja Tanner, kaikkein vastemielisin näistä kolmesta. Työväenluokan mies joka tukee Suur-Suomi houretta, valloitussotaa, liittoa natsien kanssa. Työläiset eivät ikinä antaneet anteeksi Tannerin vehkeilyä porvarien kanssa. Tanner olisi pitänyt viedä Moskovaan oikeudenkäyntiin, siellä olisi saanut ansaitsemansa tuomion!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu