Miten ortodoksit suhtautuvat niihin, jotka eroavat tai erotetaan kirkostanne? Kartetaanko heitä?
Ovatko sukulaiset heidän kanssaan tekemisissä, entä oma perhe?
Onko teillä se ainoa oikea totuus?
Miten suhtaudutte niihin (erityisesti kirkon jäseniin), jotka kyseenalaistavat oppinne?
Ovatko sukulaiset heidän kanssaan tekemisissä, entä oma perhe?
Onko teillä se ainoa oikea totuus?
Miten suhtaudutte niihin (erityisesti kirkon jäseniin), jotka kyseenalaistavat oppinne?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Emme ole jehovalaisia. Emme syrji, eristä emmäkä karkota. Ainoastaan olemme vaivautuneita.
Vuosikymmeniä sitten erosin ort. kirkosta ja viime vuonna liityin takaisin. Erotessa ei sanottu pahaa sanaa ja takaisin liittyessä sanottiin että tervetuloa kadonnut lammas, annettiin synnit anteeksi, sen vähän mitä olin ehtinyt tehdä ja tarjottiin lopuksi pullakahvit.
En ole koskaan ajatellut että ortodokseilla tai kellään muulla olisi oikea totuus tai yleensä totuus tiedossa tai hallussa. Eihän sellaista voi sanoa, mehän olemme vain ihmisiä. Kun ortodoksit sanovat että me olemme oikeauskoisia kristityitä niin se on totta, omasta mielestä olemme. Myös muilla ihmisillä on jokaisella oma uskonsa, kaikki on suhteellista. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa jumala ja uskonsa.
vajavaisen inhimillisen ymmärrykseni mukaan ollut sitä mieltä, että "oikeauskoinen" tarkoittaa sitä, että alunperin kristitty kirkko on syntynyt "oikeauskoiseksi" Kristuksen opetuksen mukaan, mutta me toteutamme sitä oman vajavaisen kykymme mukaan. Olemme siis "oikeauskoisia kristityitä", koska uskomme edelleen siihen sanaan, minkä Jeesus opetti. Eri asia on, miten onnistumme siinä kukin yksilöinä, erehtymätöntä ihmistä ei olekaan!
ortodoksipiispa on sanonut suunnilleen näin: Ortodoksisella kirkolla on totuus mutta ei totuuden monopolia.
jälkeen voisinkin sanoa oman näkemykseni. Oikeauskoisuus on haaste meille oikeauskoisen kirkon jäsenille. Meidän itse on pyrittävä totuuteen eikä arvostella toisuskoisia. Kirkon usko on totuus, mutta minä vajavaisena ihmisenä ymmärrän tuon totuuden vajavaisesti.
näkyy selvästi se, että kuinka outona Suomessa pidetään ihmistä, joka uskoo Jumalaan. Ikään kuin normi olisi se, että ei uskota, tai sitten ollaan välinpitämättömiä sen suhteen; miksikään "uskovaiseksi" ei haluta leimautua. Tästä ovat suureksi osaksi vastuussa kyseenalaiset lahkot ja kaikenlaisia lappuja ja omia käsityksiään tyrkyttävät porukat, joista tulee paljon uskontojen uhreja. Tällaiset ryhmät valitettavasti leimaavat terveen uskonnollisuuden, mediassa nostetaan esiin vain kielteiset piirteet, ei niitä hyviä asioita, joita kristilllisyys on saanut aikaan.
Ota hiukan selvää siitä, millaisessa asemassa ortodoksisuus on vanhoissa ortodoksimaissa (tai vaikka katolilaisuus roomalaiskatolilaisessa maailmassa). Se on luonnollinen osa elämää, jossa kunnioitetaan myös erilaisuutta.
Olen tietoinen siitä, että olette isohko uskonto. Joten tämä on tietysti sama kuin kysyisi ev-lutistilta noita aloituksen asioita. Kirkkoonhan voi kuulua ilman uskoa mihinkään, ihan tavan vuoksi.
Tällöin ei tietenkään tule ongelmia, koska sellainen joka on tavan vuoksi jäsen, ei esitä poikkeavia näkemyksiä.
Mutta tuskin teilläkään papiksi pääsee jos aikoo opettaa kolminaisuusopin vastaisia näkemyksiä.
vaan maailmanlaajuisesti yksi kolmesta-neljästä suurimmasta uskontokunnasta, luterilainen kirkko on häviävän pieni lahko kristillisten kirkkojen kentässä. Joten se ei ole ihan sama kummalta kysyy, ort. vai lut. ihmiseltä.
Pappiskoulutus on sen verran pitkä ja vaativa, että eiköhän siellä tehdä ne asiat perusteellisen selviksi! Papiksihan ei vihitä, ellei ole "aksios"! Sitäpaitsi, meillä vihitään papiksi yleensä aina tiettyyn seurakuntaan, ei ole mitään yleisiä papiksivihkimyksiä kuten luterilaisilla. Meillä pappeus on sakramentti.
Ei tavallinen riviortodoksi edes tiedä kuka on kirkon jäsen ja kuka ei. Papisto on asioista varmaan tietoinen.
niin miksi mikään mikä taakse jää vaikuttaisi, jos ei sitten ole vain ja ainastaan muiden ihmisten vuoksi kirkkoon kuulunut.
Eihän kirkkoon kuuluminen/kuulumattomuus ole sosiaalinen kysymys vaan uskon kysymys ja sen harjoittamisen.