*VIDEO.

**Hurjan mielenkiintoista uutisointia Paulalta! Että eläimet on JO todettu
lentäneen "energiakenttien silpomiksi!" On päivän selvää, miten säteilyn ja
energiakertymien aiheuttamat lauttumat ja sisäiset veripurkaumat eivät jätä
juuri muita syitä kuolemien tutkijoille. Outoa vaan, ettei kaloista
uskalleta kertoa missään?
-----
*** Olen tosiaan ITSE omin silmin nähnyt TVO:lla olo vuosikymmeninäni miten
tonneittain säteilyyn savuten kuolleita lintuja vuodesta toiseen poistettiin
lapioiden TVO:n pihoilta. Seurasin myös vuodesta toiseen miten hehtareittain
kaloja tapettiin samaan säteilyyn TVO:n lauhdekanavavirtoihin. Ikinä ei YLE,
MTV, Radiot uskaltaneet kommentoida, tai iottaa edes yhtä kuvaa!

***Länsi -Suomi julkaisi TVO:n tappavan säteilyteurastajillaan vuosittain 10
000 000kalaa. Mutta kun 2007 joulukuussa TVO:n Pertti Simola antoi
tuhansille ydinorjille sisäministeriön uhkaukaasit vaieta näkemistämme
kirjallisena kukaan ei lisäkseni ole uskaltanut julkisesti näkemistään toki
puhua! Jopa tuhannet TVO:lla tekemäni ydinturvaraportit sisäministeriön
maailman korruptoitunein POLIISI varasti TVO:n sisäisistä vartioiduista
erikoisarkistoista. Näin taataan valtiorikollisuuksille oikeudet tappaa myös
jatkon kansamme säteilyynsä paljastumatta!
---

Pasi foorumin satoa:

Styrge/ Arto/ Paavo 2010

Hankkija
Hero Member

Vs: Styrge/ Arto/ Paavo 2010.
« Vastaus #12 : tänään kello 00:25:10 »

----------------------------------------------------------------------------
----
Lainaus käyttäjältä: TV:stä tuttu Arto - Tammikuu 11, 2011, 21:48:19 pm
Mitäs pidät tästä:

[video=youtube;X3iuLxfGp-8]http://www.youtube.com/watch?v=X3iuLxfGp-8[/video
]

Mielenkiintoinen pätkä. Näitä lisää. Tällaiset videot päihittivät mennen,
tullen ja palatessa korruptoituneen valtaeliitin tiukassa pakkopaidassa
olevien Ylen, MTV3 ja Nelosen pläjäykset.
---------
Tässä saksalaisamppareista näyte:

[video=youtube;uX0iFOamNmw]http://www.youtube.com/watch?v=uX0iFOamNmw[/video
]

Ja meikä uudessa US- blogissaan:
http://raijasivu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57937-k-y-s-e-l-y
1402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hanki vaikka helikopterista käsin videokuvaa, jossa miehet lapioivat kuolleita lintuja ydinvoimalan pihalta, ja pane Juutuubiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TV Arto kirjoitti:

**Hurjan mielenkiintoista uutisointia Paulalta! Että eläimet on JO todettu
lentäneen "energiakenttien silpomiksi!" On päivän selvää, miten säteilyn ja
energiakertymien aiheuttamat lauttumat ja sisäiset veripurkaumat eivät jätä
juuri muita syitä kuolemien tutkijoille. Outoa vaan, ettei kaloista
uskalleta kertoa missään?
-----
*** Olen tosiaan ITSE omin silmin nähnyt TVO:lla olo vuosikymmeninäni miten
tonneittain säteilyyn savuten kuolleita lintuja vuodesta toiseen poistettiin
lapioiden TVO:n pihoilta. Seurasin myös vuodesta toiseen miten hehtareittain
kaloja tapettiin samaan säteilyyn TVO:n lauhdekanavavirtoihin. Ikinä ei YLE,
MTV, Radiot uskaltaneet kommentoida, tai iottaa edes yhtä kuvaa!

***Länsi -Suomi julkaisi TVO:n tappavan säteilyteurastajillaan vuosittain 10
000 000kalaa. Mutta kun 2007 joulukuussa TVO:n Pertti Simola antoi
tuhansille ydinorjille sisäministeriön uhkaukaasit vaieta näkemistämme
kirjallisena kukaan ei lisäkseni ole uskaltanut julkisesti näkemistään toki
puhua! Jopa tuhannet TVO:lla tekemäni ydinturvaraportit sisäministeriön
maailman korruptoitunein POLIISI varasti TVO:n sisäisistä vartioiduista
erikoisarkistoista. Näin taataan valtiorikollisuuksille oikeudet tappaa myös
jatkon kansamme säteilyynsä paljastumatta!
---

Pasi foorumin satoa:

Styrge/ Arto/ Paavo 2010

Hankkija
Hero Member

Vs: Styrge/ Arto/ Paavo 2010.
« Vastaus #12 : tänään kello 00:25:10 »

----------------------------------------------------------------------------
----
Lainaus käyttäjältä: TV:stä tuttu Arto - Tammikuu 11, 2011, 21:48:19 pm
Mitäs pidät tästä:

[video=youtube;X3iuLxfGp-8]http://www.youtube.com/watch?v=X3iuLxfGp-8[/video
]

Mielenkiintoinen pätkä. Näitä lisää. Tällaiset videot päihittivät mennen,
tullen ja palatessa korruptoituneen valtaeliitin tiukassa pakkopaidassa
olevien Ylen, MTV3 ja Nelosen pläjäykset.
---------
Tässä saksalaisamppareista näyte:

[video=youtube;uX0iFOamNmw]http://www.youtube.com/watch?v=uX0iFOamNmw[/video
]

Ja meikä uudessa US- blogissaan:
http://raijasivu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57937-k-y-s-e-l-y

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu