Abortti

Miksi esimerkiksi jenkeissä, jossa tekniikka on kehittynyt huimaa vauhtia, edelleen vastustetaan aborttia? Myös sairaanhoito on maksullista. Eli siis miksi synnyttää sairasta/vammaista lasta, jos ei ole varaa sitä hoitaa? Nautiiko nämä ihmiset siitä, että synnytetään ja sitten annetaan kärsiä ja kuolla? Vittu, miten sairasta porukkaa. Onko esimerkiksi jenkeissä nämä sairaanhoidon ihmiset juuri näitä vastustajia? Eli ajetaan vain omia etuja kannustamalla mutanttilapsiin? Eikö olisi hyvä jos tämä järjestelmä toimisi kuten kiinassa.
13473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No ehkäpä sinä voisit päästä muuttamaan Kiinaan, jos ne ottavat sinut vastaan.

Äänestä

Niin mietityttää ajatus jossa Jumalaan vedoten asia on kielletty, kun samaan aikaan alle 7 vuotiaista eräillä alueilla kuollee kahuissaan ja tuskissaan jopa 60% lapsista?
Mitä Jumala tällaisen lasten kuolintavan sallimisella voittaa?
Ei se ainakaan uskoa häneen lisää.
Kuin Jobilla, minullakin tulee mieleen se että olisi ollut varmaan parempi ettei olisi syntynytkään.

Äänestä
  • Arvasin, että joku heittää ton muuta Kiinaan -kortin.

    Äänestä

  • Niin paitsi Jobin kirjan lopussa hän tuli onnellisemmaksi kuin ennen koettelemustaan, eli joskus mietä voi kohdata ikäviä asioita joita emme ymmärrä ja nekin voivat muuttua iloksi.

    Äänestä

Abortti on murha, synti jonka valo voi paljastaa ja sen tunnustamalla Jeesuksen veri puhdistaa.
Sairaanhoito on kehittynyt huimaa vauhtia niin kuin todettu. Vammainenkin on Jumalan lahja joka voi hyvin pärjätä modernin hoidon ja edes toisen vanhemman runsaana läsnäolona.

Äänestä
  • Sääli ettei äitisi niellyt sinua aikanaan.

    Äänestä

  • No miksi vammaisia. Eihän sellainen saatanan mutantti voi nauttia edes elämästä, eikä tuota mitään. Hyi helevetti, abortti pakolliseksi. Sehän on kaikkien etu. Seuraavaksi varmaan mietit jotain kokoomuksen vammaisten työläisarmeijaa, jonka voi laittaa töihin ilman vaatteita.

    Äänestä

  • <zxcz kirjoitti:

    No miksi vammaisia. Eihän sellainen saatanan mutantti voi nauttia edes elämästä, eikä tuota mitään. Hyi helevetti, abortti pakolliseksi. Sehän on kaikkien etu. Seuraavaksi varmaan mietit jotain kokoomuksen vammaisten työläisarmeijaa, jonka voi laittaa töihin ilman vaatteita.

    Älä viitsi loukata vammaisia tai heidän vanhempiaan. Vammaiset ovat yleensä aika tyytyväisiä elämäänsä. He eivät suinkaan ole tarpeettomia, he opettavat meille ns. terveille pehmeämpiä elämänarvoja.

    Olen ollut töissä vaikeavammaisten parissa. Alkuhämmennyksen jälkeen heidät kokee ihmisinä, ei vammaisina, ihan saman arvoisina - jollei sitten arvokkaanpanakin.

    Äänestä

  • Totisesti.minun tätini on ns. kehitysvammainen ja hän on paljon onnelisempi ja tyytyväisempi eläämäänsä kuin monet muut hän on nyt jo 65 v. ja lapsen kaltainen, joka tuo iloa ja valoa olemuksellaan ja suloisella sydämmellään joka paikkaan missä liikkuu. Hänestä voi myös oppia itsekin hyviä asioita. Hän on murheeton, eikä tee pahaa kenellekkään. Jos joku tekee hänelle jotain ikävää hän heti unohtaa (ja antaa anteeksi).

    Äänestä

  • HR kirjoitti:

    Totisesti.minun tätini on ns. kehitysvammainen ja hän on paljon onnelisempi ja tyytyväisempi eläämäänsä kuin monet muut hän on nyt jo 65 v. ja lapsen kaltainen, joka tuo iloa ja valoa olemuksellaan ja suloisella sydämmellään joka paikkaan missä liikkuu. Hänestä voi myös oppia itsekin hyviä asioita. Hän on murheeton, eikä tee pahaa kenellekkään. Jos joku tekee hänelle jotain ikävää hän heti unohtaa (ja antaa anteeksi).

    Abortti on murha!!
    Ymmärtäkää ihmiset, vain Jumalalla on valta antaa tai ottaa sielu, jos menemme itse puutumaan asioihin joudumme vastuulle siitä, sillä murhaajat ovat ulkopuolella Jumalan valtakunnasta!! Käänny siis ja tee parannus synneistäsi, jos olet tehnyt tällaisen kamalan teon, niin kadu pahoja tekojasi ja pyydä niitä anteeksi, ehkäpä Jumala suo sinulle mielenmuutoksen ja pääset tuntemaan PYHINTÄ.
    Ja seksi ennen avioliitoa, se on huorinteko! Myös huorintekijät eivät voi päästä Jumalan valtakuntaan, sillä siellä ei syntiä suvaita. Käänny siis jo pahoista teoistasi: Juoppouksista, murhistasi ja hauredestasi, ellet, niin HÄN käy kimppuusi ja kostaa sinulle pahat tekosi.

    Äänestä

  • HR kirjoitti:

    Abortti on murha!!
    Ymmärtäkää ihmiset, vain Jumalalla on valta antaa tai ottaa sielu, jos menemme itse puutumaan asioihin joudumme vastuulle siitä, sillä murhaajat ovat ulkopuolella Jumalan valtakunnasta!! Käänny siis ja tee parannus synneistäsi, jos olet tehnyt tällaisen kamalan teon, niin kadu pahoja tekojasi ja pyydä niitä anteeksi, ehkäpä Jumala suo sinulle mielenmuutoksen ja pääset tuntemaan PYHINTÄ.
    Ja seksi ennen avioliitoa, se on huorinteko! Myös huorintekijät eivät voi päästä Jumalan valtakuntaan, sillä siellä ei syntiä suvaita. Käänny siis jo pahoista teoistasi: Juoppouksista, murhistasi ja hauredestasi, ellet, niin HÄN käy kimppuusi ja kostaa sinulle pahat tekosi.

    Niinpä, jos vosun seksielämä kärsii sen takia että lapsi on tulossa, pitää lapsi surmata jo ennen syntymäänsä abortin kautta.
    Lääketieteelliset syyt aborttiin ovatkin kokonaan eri juttu.

    Äänestä

Nyt kyllä kuljetaan moraalin pimeillä kujilla, jos sairaus tai vammaisuus olisi lapsen arvon mitta. Itse pidän aborttia arveluttavana siinä vaiheessa, kun sikiön vammaisuus voidaan todentaa. Ja muutenkin siitä syystä.

Toki jokaisella naisella tulee olla oikeus keskeyttää raskaus ennen 20. viikkoa ihan mistä tahansa syystä ja senkin jälkeen jos raskauden jatkuminen on uhka terveydelle.

Äänestä

Ei aborttia pitäisi mielestäni vastustaa, eihän kyse ole kuidenkaan aktivistien päätöksestä tai elämästä.
Vammaisilla on yhtä suuri oikeus elää kuin muillakin, mutta katsotaan että elämä ei ole varsinaisesti alkanut aborttia tehdessä. Abortti tehdään yleensä tilanteessa, jossa siitä aiheutuu vaaraa vanhemmille, lasta ei pystyttäisi hoitamaan, lapsi on raiskauksen seuraus tai jos lapsella on todettu elämää suuresti hankaloittava tai lyhentävä sairaus.
Abortti ei ole mielestäni moraalisesti väärin eikä siitä tulisi toisille nipottaa, varsinkaan kun kyseessä ei ole oma asia. Tosin ennen abortin tekemistä kannattaisi miettiä tarkkaan mitä oikein haluaa. Esimerkiksi tilanteessa jossa lasta 'ei vain haluta', alkaa herätä kysymys eettisyydestä varsinkin jos raskaus on edennyt jo pidemmälle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


eqwrrqwrr kirjoitti:

Miksi esimerkiksi jenkeissä, jossa tekniikka on kehittynyt huimaa vauhtia, edelleen vastustetaan aborttia? Myös sairaanhoito on maksullista. Eli siis miksi synnyttää sairasta/vammaista lasta, jos ei ole varaa sitä hoitaa? Nautiiko nämä ihmiset siitä, että synnytetään ja sitten annetaan kärsiä ja kuolla? Vittu, miten sairasta porukkaa. Onko esimerkiksi jenkeissä nämä sairaanhoidon ihmiset juuri näitä vastustajia? Eli ajetaan vain omia etuja kannustamalla mutanttilapsiin? Eikö olisi hyvä jos tämä järjestelmä toimisi kuten kiinassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu