Moi!
Olisin kiinnostunut suorittamaan jonkinlaisen pyhiinvaelluksen elämässäni. Sen ulkoiseksi muodoksi olen kaavaillut Camino de Santiagoa ja siis noin 2kk mittaista, melko askeettista patikointia Ranskasta Espanjaan. Tällaista "suoritustapaa" olen pohtinut siksi, että en ole juurikaan kiinnostunut liittymään mihinkään uskonnolliseen porukkaan, vaan haluan tehdä tällaisen henkisen irtioton yksin, nyt kun tunnen siihen tarvetta. Toinen syy on tietysti käytännöllinen, että ko. reitti on helposti lähestyttävissä ja kohtuullisen edullinen kustannuksiltaan.
Mutta sellaiset asiat minua kiinnostaisivat, että millaisin mielin pyhinvaellukselle kannattaisi lähteä. Pelkään aika paljon yksinäisyyttä ja sitä että latistan vaellukseni "lomaksi", vaikka ajatus olisi nimenomaan löytää oma henkinen puoleni ja ottaa aidosti etäisyyttä nykyjan kaupalliseen ja tekniseen maailmaan. Onko kellään mitään vinkkejä, millaisia tavoitteita tai konreettisia lupauksia kannattaisi itselleen asettaa, jotta kykenisi säiyttämään vaelluksen tarkoituksen henkisenä?
Yhden vinkin oivalsin tässä eräänä päivänä. Mukana pitää olla henkisyyttä tukevaa kirjallisuutta, jota lukemalla voi taas virittäytyä oikeaan tunnelmaan.
Minulle henkisyys on jonkinlaista irrationaalisuutta, elämän raikkauden kokemista ja aidon ilon läsnäoloa, ei niinkään muodollisia uskonnollisia tekoja tai ajatuksia. En ole ajatusmaailmaltani kristitty, vaikka tuota hyvin katolista vaellusreittiä nyt mietinkin. Olen vahvasti kallellani zen-buddhalaisuuteen, vaikka en mitenkään muodollisesti tätä uskontoa harjoitakaan. Tältä osin olen siis matkallani luultavasti melko yksin.
Jos jollakulla on kokemusta tällaisesta itsensä etsimisestä, niin kiitollisuudella kuulisin vinkkejä, linkkejä ja kokemuksia, millä ylläpitää henkisyyden etsintää 2 kk matkalla ja millä jaksaa suorittaa sen loppuun ilman ulkoa ohjattua päiväohjelmaa?
Jonkinlaista mottoa olen myös miettinyt itselleni matkaseuraksi. "Siksi, että se on olemassa", sanovat vuorikiipeilijät, kun heiltä kysyy, miksi he kiipeävät jollekin vaaralliselle vuorelle. "Siksi, että olen olemassa" voisi olla yksi motto pyhiinvaellukselle.
Olisin kiinnostunut suorittamaan jonkinlaisen pyhiinvaelluksen elämässäni. Sen ulkoiseksi muodoksi olen kaavaillut Camino de Santiagoa ja siis noin 2kk mittaista, melko askeettista patikointia Ranskasta Espanjaan. Tällaista "suoritustapaa" olen pohtinut siksi, että en ole juurikaan kiinnostunut liittymään mihinkään uskonnolliseen porukkaan, vaan haluan tehdä tällaisen henkisen irtioton yksin, nyt kun tunnen siihen tarvetta. Toinen syy on tietysti käytännöllinen, että ko. reitti on helposti lähestyttävissä ja kohtuullisen edullinen kustannuksiltaan.
Mutta sellaiset asiat minua kiinnostaisivat, että millaisin mielin pyhinvaellukselle kannattaisi lähteä. Pelkään aika paljon yksinäisyyttä ja sitä että latistan vaellukseni "lomaksi", vaikka ajatus olisi nimenomaan löytää oma henkinen puoleni ja ottaa aidosti etäisyyttä nykyjan kaupalliseen ja tekniseen maailmaan. Onko kellään mitään vinkkejä, millaisia tavoitteita tai konreettisia lupauksia kannattaisi itselleen asettaa, jotta kykenisi säiyttämään vaelluksen tarkoituksen henkisenä?
Yhden vinkin oivalsin tässä eräänä päivänä. Mukana pitää olla henkisyyttä tukevaa kirjallisuutta, jota lukemalla voi taas virittäytyä oikeaan tunnelmaan.
Minulle henkisyys on jonkinlaista irrationaalisuutta, elämän raikkauden kokemista ja aidon ilon läsnäoloa, ei niinkään muodollisia uskonnollisia tekoja tai ajatuksia. En ole ajatusmaailmaltani kristitty, vaikka tuota hyvin katolista vaellusreittiä nyt mietinkin. Olen vahvasti kallellani zen-buddhalaisuuteen, vaikka en mitenkään muodollisesti tätä uskontoa harjoitakaan. Tältä osin olen siis matkallani luultavasti melko yksin.
Jos jollakulla on kokemusta tällaisesta itsensä etsimisestä, niin kiitollisuudella kuulisin vinkkejä, linkkejä ja kokemuksia, millä ylläpitää henkisyyden etsintää 2 kk matkalla ja millä jaksaa suorittaa sen loppuun ilman ulkoa ohjattua päiväohjelmaa?
Jonkinlaista mottoa olen myös miettinyt itselleni matkaseuraksi. "Siksi, että se on olemassa", sanovat vuorikiipeilijät, kun heiltä kysyy, miksi he kiipeävät jollekin vaaralliselle vuorelle. "Siksi, että olen olemassa" voisi olla yksi motto pyhiinvaellukselle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tulin todella iloiseksi, että olet kiinnostunut pyhiinvaelluksesta ja siitä että haluat ottaa irtioton kaupallisesta ja teknisestä maailmasta. Ajattelen ihan samoin. Olen kyllästynyt kaikkeen turhaan "hömpötykseen" ja "täyttömateriaan". Itse olen ollut myös kiinnostunut lähtemään pyhiinvaellukselle. Toisaalta haluisin lähteä ihan yksin, mutta se vähän pelottaa (vaikka tiedän, etten ole koskaan yksin ;) mut kuiteskin) Ehkä olisi kuitenkin kiva kokea se jonkun ihmisen kanssa. Voisi jakaa ajatuksia jonkun kanssa.
Itse olen reissanut paljon ja tullut siihen lopputulokseen, että vain yksin voi olla itsensä kanssa, mikä lienee pyhiinvaelluksen perimmäinen tarkoitus. Jos matkalle lähtee kaveirn kanssa, siitä voi toki tulla paljon mukavampi, mutta helposti enemmänkin loma.
Mainitsemani reitti, Santiago de Compostela on varsin suosittu ja siellä kyllä tapaa ihmisä, joiden kanssa ajatuksia vaihtaa. Toki joku muu kuin suomen kieli olisi siihen iso apu.
Lisään "varustelistaan" meditaation. Sen säännöllinen harjoittaminen (tai minkä vaan hiljentymisen) voisi olla osa päiväohjelmaa. Siis herääminen, mietiskely, aamupala, patikointi taukoineen, leiriytyminen, mietiskely, vapaata pari tuntia, iltapala ja nukkumaan. Tuon vapaa-ajan voi sitten käyttää muiden kanssa seurusteluun, luonnon ja kaupunkien ihmettelyyn tai lukemiseen.