Uskonnon opettajien palkkaa laskettava

OAJ = ahne

Nyt opettajat lypsävät veronmaksajien rahat palkkoihinsa ja käyttävät nämä rahat kalliisiin autoihinsa, asuntoihinsa (OK talo), etelän matkoihin ja muuhun rällästämiseen. Kuntien taloudellinen tilannekkin alkaa jo vaatia asian korjaamista. Olemme luoneet toimenpide ohjelman opettajien palkkatason järkeistämiseksi:

* Opettajat saavat moninkertaisesti enemmän lomia kuin muut. Opettajien 3 kuukauden palkallisesta lomasta eivät muut voi uneksiakkaan. Lama tulee. Pakko säästää. Nyt ehdotammekin kunnille että opettajat lomautetaan kaikissa kunnissa koko kesäloman ajaksi.

* Opettajille aletaan maksamaan palkkaa työnteosta, ei paikallaolosta koulussa ja työteon esittämisestä. Monilla opettajilla saattaa olla opetustunteja vain 3h päivässä. Palkka tulee silti kahdeksalta tunnilta.

* Opettajien palkkataso on liian korkea ottaen huomioon että työtä voisi ihan hyvin tehdä esim tradenomi, AMK-pohjalta. Opettajen palkkatasoa on laskettava.

Opettajilla on erityis-etuisuutenaan 3 kuukauden palkallinen loma. Muille ihmisille tuollaista luksusta ei ole. Ei ihme että kuntien rahat ei riitä kun ne haaskataan ahneiden opettajien palkkoihin, jotka opettajat sitten käyttävät autoihin, etelänmatkoihin ja luksus-asuntoihinsa.

Kunnat voivat säästää lomauttamalla opettajat kesäloman ajaksi. Silloin ei koulutyö kärsisi.
Eli kannatan ehdottomasti sitä, että mahdollisimman monessa kunnassa opettajat lomautetaan 60:ksi päiväksi kesäaikana.

Myös opettajien palkkoja on laskettava, koska moni työtön voi tehdä opetusalan hommia halvemmalla. Miksi ihmeessä kunnat eivät saisi kilpailuttaa opettusalalla? Ahneiden opettajien kiristysjärjestö OAJ ei tietysti tätä halua koska se haluaa lypsää kuntaveronmaksajien rahat, mutta potkut lakkoileville opettajille on ihan oikein!

En haluaisi ryhtyä opettajien yltiökulutuksen, asuntojen, autojen, etelänmatkojen ja muun räälläämisen kustantajaksi

palkkoja lasketaan 40%,

jos lakkoilua esiintyy lakkoilijat irtisanotaan ja palkataan takaisin -50% palkalla.
Yksi kikka on se että opettajat irtisanotaan ja palkataan takaisin väliaikais-suhteisiin noin 30% pienemmällä palkalla.

Virkasuhteita ei pidä vakinaistaa ja vakinaistetut on irtisanottava.


Yksi tapa säästää olisi tietysti se että opettajat irtisanotaan ja aletaan ottamaan opet töihin esim vuokratyö-firmojen kautta 1200 eur/kk. Voitaisiin aloittaa vaikka musiikin opettajista, sitten siirtyä pikku hiljaa muihin aineisiin aina kun työkkäristä tai vuokratyöfirmoista löytyy sopivia.


Ei kasvatustieteellinen tutkinto hyödytä mitään opettajan ammatissa. Se on poistettava virkakelpoisuusvaatimuksista. Kortistossa on esim työttömiä tradenomeja, humanisteja, ja muita jotka voi ihan hyvin toimia luokanopettajana. Koulu voi itse valita ja kouluttaa opettajat. Saispahan monet koulutetut työttömät töitä.



OAJ:n asettamat tutkintovaatimukset ovat vain ahneiden opettajien keino suojata työpaikkansa ulkopuolisilta. Mutta ekonomit, tradenomit jne voivat aivan hyvin toimia monissa opetusalan tehtävissä, ilman kasvatustieteiden maisterin tutkintoa. Sitäpaitsi kasvatustieteiden tutkinnot eivät pätevöitä mihinkään, vaan ovat pelkkää kusetusta.

OAJ on periaatteessa huijaus/kusetusjärjestö joka pyrkii lypsämään ahneelle jäsenistölleen lisää rahaa kuntaveronmaksajilta.

Tuollaiselle järjestölle ei tulisi antaa mitään sijaa missään neuvotteluissa

OAJ:ta ei tuöe hyväksyä työmarkkina osapuoleksi, vaan koulu tekee palkkatarjouksen opettajalle (1150 eur/kk), ja jos tämä ei opettajalle kelpaa, niin ei muutakaun monoa perseelle sillekkin ahneelle opettajalle. Kuntien on siis pyrittävä henkilökohtaisiin työsopimuksiin ja OAJ:n aseman mitätöimiseen sillä OAJ haluaa vain kiristää ja lypsää kuntaveronmaksajien rahat.

Ahtaajien strategia perustuu siihen että he voivat sulkea satamat ja estää muiden pääsyn satamaa-alueelle. Tuo oikeus on hallitus heille antanut. OAJ puolestaa perustaa rahanlypsäntä strategiansa siihen että se pyrkii estämään palkka-kilpailun opetusalalla, ja pakottamaan kunnan maksamaan heidän mieleistään taulukkopalkkaa, vaikka parempi tapa olisi palkkakilpailu jossa virat huutokaupataan ja annetaan parhaan tarjouksen tehneelle.

4

857

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OAJnjäsen

      Suomi on niin vapaa maa, että tyhmimmätkin saavat luvan ilmaista kahjoimmatkin ajatuksensa.

      Muuta Pohjois-Koreaan omiesi luo.

    • Ylioppilas M

      Kirjoituksesi henki lievää katkeruutta opettajia, ja jostakin syystä uskonnon opettajia kohtaan. Luuletko että kukaan rupeaa opettajaksi 1200 euron kuukausipalkalla ja jos lomaoikeus poistetaan? Tradenomitko ne ovat uskonnon opetuksen erityisasiantuntijoita? Suomessa on maailman paras koulutus, mutta ei kohta kauaa, jos ekonomit ja tradenomit alkavat opettaa yleissivistäviä aineita. Jos haluat opettajaksi, mene yliopistoon opiskelemaan jotakin ainetta ja auskultoi. Rupea sitten opettamaan 13-15-vuotiaita murrosikäisiä, jotka vittuilevat tunnilla ja joita ei kiinnosta pätkääkään mitä sinä puhut. Opeta ainetta 30 vuotta, niin tiedät ansainneesi kesäloman....

    • sfdsdfdfsdfsdfsdf

      http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/05/04/opettajan-palkka-on-nyt-3-550-euroa/20116293/139

      Opettajan palkka on nyt 3550 euroa


      Kuntasektorilla työskentelevien palkat ovat kasvaneet yli kaksi prosenttia, kertoo Kuntatyönantaja. Keskimäärin kuntatyöntekijä tienaa 2 870 euroa, mutta monet ammattiryhmät – kuten opettajat ja lääkärit tienaavat rutkasti enemmän.

      Palkat ovat nousussa kuntatyöntekijöillä.

      Lokakuusta 2009 lokakuuhun 2010 kuntatyöntekijöiden kokonaisansiot kasvoivat keskimäärin 2,3 prosenttia 2 867 euroon.

      Kuntasektorin työntekijöistä neljä viidestä on naisia. Lääkäreiden keskimääräinen kokonaisansio oli 6 743 euroa lokakuussa 2010, kun opettajien kokonaisansio oli 3 551 ja teknisen alan palkat 2 954 euroa.

      Muiden työntekijöiden palkka jäi 2 529 euroon kuussa. Ryhmä sisältää esimerkiksi terveydenhuollon hoitohenkilöstön sekä sosiaalialan henkilöstön.

      Yhteensä kuntien henkilöstömenot olivat vuonna 2010 noin 20 miljardia euroa.

      • Ope (ex)

        Kaksi vuotta sitten aineenopettajien minimipalkka ilman ikälisiä oli vajaa 2600 täydellä opetustuntimäärällä, joka vaihtelee ainekohtaisesti. Tätä parempaa palkkaa saa/sai, jos tunteja oli minimivaatimuksen yli opetuksen ohella on vastuuta muista asioista. Itselläni palkka nousi juuri noiden ylituntien ja vastuiden vuoksi runsaaseen 2800 brutto, mutta sen eteen kyllä saikin tehdä töitä niin, että sairasloman tarvetta tunsi enemmän kuin yhden kerran kahden vuoden aikana. Ja kun tuosta provosoijat vielä nappaavat verojen osuuden 23-24%, niin ei siinä kummoisille palkinnoille palkkavertailussa päästä.

        Ihmettelen samoin, miksi urputtaa aiheesta, josta ei ole ottanut selvää. Ei syyyttäjäkään pelmahda oikeuden istuntoon tukka hulmuten saarnaamaan omasta päästään, vaan pykälät hyppysissä. Ja, jos provoilijoilla on lapsia, niin siitä vaan, voitte kysyä koulun rehtorila lupaa päästä seuraamaan nuppunne opetusta paikan päälle, niin voitte arvioida, kuka täällä Suomessa (muiden ohella toki) tuntee tehneensä täyden työpäivän kotiuduttuaan! Ja tähän samaan nuppusten laumaan ollaan vielä sijoittamassa erityisopetusmäärärahojen vähentämisen vuoksi erityistä tukea vaativia oppilaita, joille täytyy räätälöidä omat systeeminsä ja opetussuunnitelmansa muutaman euron (muistaakseni n. 4 euroa/oppilas) erillisellä verollisella kuukausikorvauksella. Mieti, kun näitä erityistä tukea vaativia oppilaita on 20 oppilaan joukossa 5!!

        Ja tuo 3550 euroa; en tunne ketään tuollaista palkkaa saavaa. Varmaan Helsingin palkkoja, iäkkäämmillä opettajilla, lukiossa taikka tätä ylemmissä oppilaitoksissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe