Jälleen uusi aloite KD:ltä. Lehtitietojen mukaan kansanedustajaehdokas Lahtinen esitti lisää rahaa ohi budjetin.Hallituksen tekemä demokraattinen päätös ei miellyttänyt esittäjää. Sädekehä pään päällä llähdettiin taas kalastelemaan ääniä. Voi tätä populismin määrää.
TAAS KD
lehti tiedottaa
7296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voiko tämän asiallisempaa ehdotusta olla.
Mistä rahat moisiin "asiallisiin ehdotuksiin" Näitä taivaanrannanmaalareita löytyy aina, joilla ei mitään tajua rahasta.
Mutta kepun lakkauttamien kyläkoulujen opettajanvirat olisi tullut lakkautta, jotta todellisa säästöjä olisi syntynyt.
naapurikunnan perusturvajohtaja, kai siinä rahasta jotain pitää ymmärtää. Vai?
Kristillisdemokraati ovat vahvassa nousussa Lapualla ihmisläheisen politiikan ja valovoimaisen ja pätevän kansanedustajaehdokaan ansiosta. Toisin kun kepu ja kokoomus.
voisitte jo lopetella. Mitä ovat saaneet aikaan? Jos olisi valovoimainen ehdokas, kai olisi Lapualla esimerkiksi hallituksen tai valtuuston puheenjohtaja. En ole huomannut että olisi. Ja täällä olleen tiedon mukaan sai saurakuntavaaleissakin vain 40:lle äänestäjälle valaistuksi itseään. Ei ole paljon ei.
onhan se hyvä aloittaa vaalityö veronmaksajien rahoilla. Toiminta ei ole tästä päivästä.