Kuvitelkaapa mitä tämä nyky kirkko olisi ilman vl-liikettä ja sen opetusta.
Vain harvassa puheessa enää syntiäkään saarnataan synniksi ja julistetaan anteeksiantamusta ja parannuksen teon tarpeellisuutta. On paljon yhteiskunnallista hömppää tai että liki kaikki on sallittua ja kaikki pääsee taivaaseen.
Kirkon homokiemurat ovat saaneet vl-liikeenkin hiemna sekaannuksen valtaan, mutta oppi lienee selkeä.
Sen harjoittaminen on Raamatunmukaan synti, eikä syntiä pidä siunata.
Mitä mieltä olette ?
Vain harvassa puheessa enää syntiäkään saarnataan synniksi ja julistetaan anteeksiantamusta ja parannuksen teon tarpeellisuutta. On paljon yhteiskunnallista hömppää tai että liki kaikki on sallittua ja kaikki pääsee taivaaseen.
Kirkon homokiemurat ovat saaneet vl-liikeenkin hiemna sekaannuksen valtaan, mutta oppi lienee selkeä.
Sen harjoittaminen on Raamatunmukaan synti, eikä syntiä pidä siunata.
Mitä mieltä olette ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
raamatun mukaan saarnaava vanh.l pappi.
Onhan kirkko tossiaankin menny tuuliajolle.
Ihan kirkossa käyntiä rajottaa kun Oulun kokosessa kaupungissa ei meinaa aina löytyä palvelusta, jossa tietää Sanaa saarnattavan. Onneksi myös Suomen Raamattuopistolta käy vierailijoita.
Rauhansanalaisetkin näyttää menettävän suolansa. Uuslestad. ovat jo ihan hukassa.
El-saarnoissa on vielä terä tallella.
El-saarnoissa on vielä terä tallella.
Terävä terä, joka tappaa? Sitäkö se usko on?
Ihan puuta-heinää puhut. Kyllä ne vl-papit ovat yhtä kaksinaamaisia kuin väkensäkin. Minä en ainakaan saa niistä saarnoista yhtään mitään.
eri mieltä kanssasi. Minusta olisi parempi, että vanhoillislestadiolaisilla olisi oma kirkko. Toisaalta täysin evlut. kirkon ulkopuolella sen toimintaa olisi vaikeampi kontrolloida. Siis ehkä kuitenkin puhtaasti yksilöiden kannalta on hyvä, että kontrollointimahdollisuus säilyy.
Mutta kontrolloiko kirkko? Jos SRK:n rippikoululeirillä on jo 1970-luvulla ollut rippikoululaisen hyväksikäyttöä, miten siihen on kirkko suhtautunut/reagoinut. Tuskin on saanut edes tietää.
Ja kun oli nämä vuosikymmenten hoitokokoukset, ei edes ev.lut kirkon piispa lotkauttanut korvaansa, kun häneltä useat henkilöt apua pyysivät. Vaikka monet henkilöt näitten hoitojen seurauksena päättivät päivansä. Olisi luullut kiinnostavan???
poikkeavalla ryhmällä olla oma kirkko ? Ei mielestäni. Kyllä pitää olla seinät leveällä ja katto korkealla.
Jeesus käski kristittyjen pitää yhtä. (No riidan siemen on siinä kuka täyttää kristityn kriteerit)
Sinänsä sentään vl-papit saarnaavat parannusta ja syntien anteeksiantamusta, kuten Jeesus käski. Se saarna muuten on käynyt harvinaiseksi.
Mitä on syntielämä? Tämä on tärkeä kysymys.
Onko se sitä, että puututaan ihmisen ulkonäköön ja harrastuksiin sekä perhesuunnitteluun ja tuomitaan syntiseksi, jos yksilö ei näissä asioissa osoita kuuliaisuutta opille/tavoille. Uskosta ei tällaisessa tapauksessa ole kyse, vaan tavoista. Yksilö rikkoo tapoja, mutta synnintekijänä toimii vl-pappi ja yksinkertaisen julma vl-oppi. Synnin syvällinen ymmärrys on pahasti pielessä.
kirkossa yleisen homoparisuhderukoilemisen puolesta.
Niin, ja onhan SRK julistanut pedofiliankin synniksi JO 27.1.2010!