Luokassamme kakki paitsi kaksi oppilasta otti toissa vuonna sikapiikin. Jonkunnäköisiä vaivoja tuli joillekin heti alkuun, esimerkiksi käsi kipeytyi ja joku sai kuumetta. Sitten ei tapahtunut vähään aikaan mitään. Mutta nyt! Herranjestas, kaikille on tullut haarojen väliin karvoitusta! Työtöille jopa enemmän ja nopeammin kuin pojille. Joillekin meistä pojista piikki on myös viennyt äänen ja jotkut tytöistä on saannut kasvaimet rintoihin. Kun salakuuntelimme tyttöjen puhetta, kuulimme että tissejä myös sattui. Mutta kaikista pahin sikapiikin sivuvaikutus on nämä mätäpaiseet! Koko naama täynnä. Mitään muuta selitystä ei voi olla kuin sikapiikki. Syömme edelleen hampurilaisista ja karkeista, ja opettajat ovat yhtä tyhmiä kuin aina, että siitä se ei ainakaan johdu sanoi aikuiset mitä tahansa. Kun juttelin serkkujen kanssa Örebrosta, he kertoivat että siellä oli käynnyt ihan sama juttu. Pakko johtua rokotteesta! Laittakaa nyt viisaat, aikuiset ihmiset jokin adressi tai jotain, että saadaan syylliset kiinni!
Sikapiikistä pahat sivuvaikutukset nuorille!
13,5 v
5369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jotka eivät haittapiikkiin koskeneet? Tuliko heille karvoitusta ensinkään?
pimitettiin. Ilman vertailukohdetta koko testi on ollut hyödytön.
....jatkuu.
Sikainfluenssarokotteen sisältö:
Suomessa käytettävän Pandemrix-sikainfluenssarokotteen sisältö sekoittamisen jälkeen.
3,75 ug inaktivoitua, pilkottua influenssavirusta, joka sisältää kananmunissa tuotettua antigeenia A/Kalifornia/7/2009 (H1N1)v-kaltaisesta viruskannasta (X-179A)
vaikuttava aine:
10,69mg skvaleeni =tehosteaine
11,86mg DL-alfa-tokoferoli (E-vitamiini) =tehosteaine
4,86 mg polyoksietyleenisorbitaanimono-oleaatti (polysorbaatti 80) =tehosteaine
5,00 ug tiomersaali (elohopeayhdiste) =säilöntäaine
ovalbumiini
formaldehydi
gentamysiinisulfaatti
natriumdeoksikolaatti
oktoksinoli-10
natriumkloridi
dinatriumvetyfosfaatti
kaliumdivetyfosfaatti
kaliumkloridi
magnesiumkloridi
vesi
---
Formaldehydi:
Suomessa käytettävä Pandemrix-sikainfluenssarokote sisältää formaldehydiä. Formaldehydiä on käytetty rokotteen valmistuksessa influenssaviruksen inaktivointiin. Yksi annos Pandemrix-rokotetta sisältää sekoittamisen jälkeen formaldehydiä enintään 50 mikrogrammaa.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>Formaldehydi on ihmisessä syöpää aiheuttava aine, mikäli sille altistuu pitkäaikaisesti tai toistuvasti. Toistuva altistuminen formaldehydille voi aiheuttaa myös silmien ja nenän kroonista ärsytystä, alempien hengitysteiden ärsytystä ja astman kaltaisia oireita. Toistuva ihoaltistus voi aiheuttaa allergista ihottumaa.
Lyhytaikaisen altistumisen vaikutuksia ovat muun muassa silmien ja hengitysteiden ärsytys. Hengitysteissä formaldehydi aiheuttaa polttavaa tunnetta, yskää, päänsärkyä, pahoinvointia ja hengenahdistusta. Formaldehydin hengittäminen voi aiheuttaa myös kurkunpään turvotusta, keuhkoputkien supistumista, keuhkotulehdusta, maksa- ja munuaisvaurioita sekä keuhkopöhön. Formaldehydin vesiliuosten roiskeet silmään aiheuttavat polttavaa tunnetta silmässä. Väkevä formaldehydin vesiliuos voi aiheuttaa sarveiskalvon samentumisen tai sokeutumisen. Formaldehydiliuos voi aiheuttaa ihon kihelmöintiä, kuivumista ja punoitusta.
Lähteet:
GlaxoSmithKline (Suomen rokotetoimittaja)
Työterveyslaitos
Maailman terveysjärjestö WHO
Euroopan lääkevirasto EMEA
---
Gentamysiinisulfaatti:
>>>>>>>>>>Suomessa käytettävä Pandemrix-sikainfluenssarokote sisältää gentamysiinisulfaattia, joka on vain sairaalakäyttöön tarkoitettu aminoglykosidiryhmän antibiootti.
Gentamysiinisulfaatin on todettu aiheuttavan ototoksisia ja nefrotoksisia haittavaikutuksia. Ototoksiset haittavaikutukset ilmenevät sisäkorvavaurioina ja nefrotoksiset haittavaikutukset munuaisvaurioina. Vaurioille herkkiä ovat erityisesti sikiöt ja vastasyntyneet, etenkin keskoset, sekä potilaat, jotka kärsivät munuaisten heikosta toiminnasta, nestetasapainon häiriöstä tai aliravitsemuksesta.
Gentamysiinisulfaatilla on havaittu myös seuraavia haittavaikutuksia: ihottuma, kutina, kuulohäiriöt ja sisäkorvavaurio, johon liittyy pahoinvointi, huimaus ja tasapainohäiriöt. Valkuaisvirtsaisuus, seerumin kreatiniini- ja ureapitoisuuden nousu, nokkosrokko. Poikkeavia maksa-arvoja ja verenkuvan muutoksia, jotka voidaan todeta ainoastaan verikokeesta.
Gentamysiinisulfaatti saattaa aiheuttaa huimausta ja pyörrytystä. Tämän vuoksi on syytä välttää autolla ajamista tai tarkkuutta vaativien koneiden käyttöä gentamysiinisulfaattilääkityksen aikana. Gentamysiinisulfaattia ei suositella käytettäväksi raskauden tai imetyksen aikana, koska aineen vaikutusta sikiöön tai pieniin lapsiin ei tunneta.
Gentamysiinisulfaattia, kuten kaikkia ototoksisia antibiootteja, saa käyttää vain pakottavissa tilanteissa.
---
Tällaisiin sikapiikistä sairastuneisiin törmään lähes päivittäin:
""Olen terve vanhempi nainen, ruokavalioini on ollut pienestä pitäen kasvisruoka. Liikun normaalisti, pääasiassa kävellen. En ole syönyt mitään lääkkeitä koskaan ! Joskus asperiini tabletti !
-
>>>>>>>>>>>>>>>Otin sika piikin ja nyt olen ollut kolmeviikkoa kuin invalidi. Ensin oli käsi puuduksissa , sitten tuli kainalo kipeäksi että, en voinut nostaa kättä. Joka liike sattui jopa pc- llä. kirjoittaminen, sitten niska jäykisty.
ei voi päätä kääntää. Kaikki piikin jälkeen ????
-
Olen varma että, sillä on ollut yhteys nyt oleviin kipuihin. En ota enää mitään piikkiä ! ""
Vieläkö haluat ottaa sikapiikin ja tehdä itsemurhan? En suosittele!
Jatkuu.........
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Vaiettu_sikainfluenssasta.html
Oletko noin saakelin tyhmä, ettet ymmärrä ironiaa, vaikka se purisi nenääsi?
Ai niin. Olet rokotekammoinen. Totta kai olet tyhmä.
Sinä taidat olla ainoa joka tässä ei ymmärtänyt ironiaa :)