Lapsilla ja joidenkin tulkintojen mukaan joillain aikuisillakin on kuulemma mielikuvituskavereita, joiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa. Ilmeisesti asia on melko yleinen ja täysin luonnollinen.
Minulla ei ole koskaan moista ollut. Olenko jotenkin poikkeava? Onko muita, joilla ei mielikuvitusystävää ole ollut tai kuinka monella sellainen on tai on ollut?
Olisi mukava kuulla.
Minulla ei ole koskaan moista ollut. Olenko jotenkin poikkeava? Onko muita, joilla ei mielikuvitusystävää ole ollut tai kuinka monella sellainen on tai on ollut?
Olisi mukava kuulla.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En ainakaan muista. Mutta eikö näitä mielikuvituskavereita ole melko nuorilla lapsilla, joten voi olla ettei niitä enää aikuisena muista.
Tässä linkissä niistä keskustellaan.
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsi-kasvaa/leikki-ikaiset/1820158-mielikuvitusystavat/
Olisikohan sillä vaikutusta, että minulla oli aina sisaruksia leikkikaverina. Muutenkin lähiympäristössä oli paljon samanikäisiä lapsia.
että olisi itsellä olisi ollut, mutta sisareni pojalla oli. Se sitten katosi, kun pikkuveli syntyi.
mileikuvitusystävänäni Kuu. Juttelin kuulle ja toivoin sen tuovan minulle rappusille yöllä jopa lahjoja. Jo silloin etsin Jumalaa ja ymmärsin että Hän ei ole jokin kuviteltu mileikuvitusolento.
Kyllä lapsi ymmärtää, milloin leikkii ja milloin pohdiskelee syntyjä syviä.
Tästä voisikin tehdä tutkimuksen, korreloiko lapsuuden mielikuvitusystävän omistaminen jotenkin myöhempään uskonnollisuuteen. Ainankin tähän asti kertyneistä vastauksista ainoa henkilö, jolla on ollut kuu mielikuvitusystävänä, näyttäisi olevan nykyisin uskis.
Oli "mielikuvitusystävä" ennen kouluikää vaikka en siitä mitään muistakaan. Ateisti kouluikäisestä lähtien.
minulla lapsenakaan mielikuvitusystävää.
Ei ollut varsinaista mielikuvituskaveria. Sisko on niin paljon vanhempi ettei siitä ollut leikkikaveriksi, lähimmät kaverit oli parin kilometrin päässä peltojen toisella puolella, joten aika paljon tuli viihdyttyä yksikseen. Paljon juttelin yksikseni mutta en muista että olisi ollut näkymättömiä kavereita.
Minä en ainakaan muista, että minulla olisi koskaan ollut mielikuvitusystävää. Minulla oli kyllä
pikkusiskokin, mutta suuren ikäeromme takia emme juuri koskaan leikkineet yhdessä.
Ja minä opin lukemaan hyvin varhain ja heti sen jälkeen parhaita ystäviäni olivat kirjat,
joita ahmin sammumattomalla mielenkiinnolla (kuten edelleenkin teen).
Ei ollut mielikuvitusystävää. Eikä samanikäisiä leikkikavereita - sisaruksetkin olivat vanhempia ja heillä oli omat juttunsa. Opin lukemaan nelivuotiaana ja sen jälkeen aukesi ihmemaa kodin kirjahyllyn tienoilla - siinäpä sitten luettiin ja katseltiin isot sotakirjat, eläinkirjat ja tietosanakirjat hyvinkin tarkkaan. Romaanit olivat ylähyllyillä ja niihin yletyin vasta myöhemmin.
ettei teoria lapsuuden mielikuvitusystävän ja uskoontulon välisestä yhteydestä toimi minun kohdallani:
Minulla ei ole ollut lapsena, saatisitten aikuisenakaan minkäänlaisia mielikuvitusystäviä.
Samantapaisia aloituksia ja kommentteja on ollut tällä palstalla aiemminkin ja ihmetyttää, eikö teitä
ala jo kyllästyttämään samojen asioiden toistaminen ?
Sinulla ei ole ollut koskaan mielikuvitusystäviä. Et siis usko vieläkään jumal- tai muihin olentoihin. Olet yksi todiste lisää siihen ketjuun että kun ei lapsena kuvittele olemattomien olemassaoloa, säästyy aikuisenakin typeriltä jumaliin uskomisilta.
Ei läelläkään vesiperää.
Jo pelkästään tuolta ateistixin linkistä löytyi mielenkiintoista asiaa ajatuskavereista.
Voihan olla, että aihetta on kyselty aikaisemminkin. Minusta nyt vaan on kivempi keskustella siitä muiden ihmisten kanssa, kuin penkoa vuosien takaisia aloituksia.
Jos sinulla on ongelma asian suhteen, niin se on täysin sinun omasi. Yritä tulla sen kanssa toimeen, sillä se ei taida muita juurikaan kiinnostaa.