Vanha liitto-uusi liitto

Eikö olisi jo aika siirtyä uuden liiton aikaan, liiton joka sai alkunsa Kristuksen uhrista meidän puolesta. Ristiinnaulitsemisen yhteydessä temppelin esirippu halkesi keskeltä kahtia ja Jeesuksesta Kristuksesta tuli ylimmäinen pappi. Kaikilla meillä syntisillä ihmisillä on oikeus kääntyä rukouksessa suoraan Jeesuksen puoleen, ei tarvita mitään isiä tai muita kirkon asettamia pyhimyksiä siihen väliin operaattoriksi.
26473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Perusta oma seurakuntasi kunnioittamaan ideoitasi.

Äänestä
  • taitaa pelätä että kansalle paljastuu totuus ja työt loppuu.

    Äänestä

  • eläväusko kirjoitti:

    taitaa pelätä että kansalle paljastuu totuus ja työt loppuu.

    Protestanttien palstat ovat muualla. Menkää sinne esittelemään oppejanne.

    tietyntyyppinen protestanttinen "totuus" on uskonasioihin perehtyneille ortodokseillekin tuttua. Siihen "totuuteen" kun on voinut Suomessa tutustua jo ennen näitä internetin keskustelupalstoja.

    Uskon, että Jumala pitää huolen ortodoksisesta kirkostaan sekä täällä Suomessa että muualla maailmassa.

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    ortodoksin, ja etsiä raamatusta ohjeet elämään ortodoksisen perinteen sijaan.

    Vanhakin testamentti kehottaa tutkimaan sanaa yötä päivää, se tekee ihmisen viisaaksi.

    Ortodoksisuus on jäänne siltä ajalta kun ihmiset ei itse osanneet lukea ja tutkia raamattua, samoin on laita katollisessa kirkoissa , molemmat on kehittäneet itselleen omituisen "kristillisen" uskonnollisuuden muotomenoineen ja rituaaleineen.

    Silloin kun ihmiset ei osanneet lukea heille oli helppo syöttää mitä hyvänsä, katollinen ja ortodoksinen kirkko ei edes suosittele ihmisille itselleen raamatun lukemista omin päin.

    Äänestä

  • Fakta homma kirjoitti:

    minua aikaisemmin olekaan nimitetty paatuneeksi ortodoksisksi! Pitäisiköhän vaihtaa nimimerkkiä?

    Äänestä

  • Yx ortodoksi kirjoitti:

    Protestanttien palstat ovat muualla. Menkää sinne esittelemään oppejanne.

    paljon viisaampaa on keskustella raamatusta ja ottaa sanasta suunta elämäänsä, ja karistaa pois turhat ihmisten kehittämät perinteet jotka ovat vain taakaksi harhaksi.
    Vilpittömästi sanaa rukoillen tutkiva ei tieltä eksy ei hullutkaan niinkuin raamattu sanoo, Jumalan PyhäHenki on voimallinen avamaan sanansa kenelle hyvänsä ei siinä ylimyksiä tarvita.
    Apostolit rukoilivat helluntaina ja Jumala täytti heidät PyhälläHengellään ei siellä ylipappeja ollut,
    Joko sinä olet täyttynyt PyhälläHengellä.

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    minua aikaisemmin olekaan nimitetty paatuneeksi ortodoksisksi! Pitäisiköhän vaihtaa nimimerkkiä?

    Sana sanoo joka sanaa tutkii tulee viisaaksi, ei maallisessa mielessä vaan hengellisessä mielessä.
    Voithan sä pyöriä sen perinteesi kanssa, mutta tottelemattomat saa asua kuivassa maassa.

    Äänestä

  • Fakta homma kirjoitti:

    paljon viisaampaa on keskustella raamatusta ja ottaa sanasta suunta elämäänsä, ja karistaa pois turhat ihmisten kehittämät perinteet jotka ovat vain taakaksi harhaksi.
    Vilpittömästi sanaa rukoillen tutkiva ei tieltä eksy ei hullutkaan niinkuin raamattu sanoo, Jumalan PyhäHenki on voimallinen avamaan sanansa kenelle hyvänsä ei siinä ylimyksiä tarvita.
    Apostolit rukoilivat helluntaina ja Jumala täytti heidät PyhälläHengellään ei siellä ylipappeja ollut,
    Joko sinä olet täyttynyt PyhälläHengellä.

    ylipäätänsäkään mistään.Maailmankaikkeus on dynaaminen käsitteenä.Ei kai sellaisessa mikään pysy täysin muuttumattomana.Ihmisestä ja heidän teoistaan puhumattakaan.

    Äänestä

  • Fakta homma kirjoitti:

    paljon viisaampaa on keskustella raamatusta ja ottaa sanasta suunta elämäänsä, ja karistaa pois turhat ihmisten kehittämät perinteet jotka ovat vain taakaksi harhaksi.
    Vilpittömästi sanaa rukoillen tutkiva ei tieltä eksy ei hullutkaan niinkuin raamattu sanoo, Jumalan PyhäHenki on voimallinen avamaan sanansa kenelle hyvänsä ei siinä ylimyksiä tarvita.
    Apostolit rukoilivat helluntaina ja Jumala täytti heidät PyhälläHengellään ei siellä ylipappeja ollut,
    Joko sinä olet täyttynyt PyhälläHengellä.

    järki on siinä, että palstan nimi on Ortodoksisuus. Tarkoitus on siis, että tällä palstalla keskustellaan siitä. Toki täällä voidaan keskustella Raamatustakin vaikka raamattukeskustelua varten on ihan oma palstansa.

    Äänestä

  • Fakta homma kirjoitti:

    Sana sanoo joka sanaa tutkii tulee viisaaksi, ei maallisessa mielessä vaan hengellisessä mielessä.
    Voithan sä pyöriä sen perinteesi kanssa, mutta tottelemattomat saa asua kuivassa maassa.

    sanon kiitos ei Jumalan viisaudelle. Omasta mielestäni kieltäydyn vain omaksumasta tietyntyyppistä protestanttista "viisautta". Siinä on se ero.

    Äänestä

  • Fakta homma kirjoitti:

    paljon viisaampaa on keskustella raamatusta ja ottaa sanasta suunta elämäänsä, ja karistaa pois turhat ihmisten kehittämät perinteet jotka ovat vain taakaksi harhaksi.
    Vilpittömästi sanaa rukoillen tutkiva ei tieltä eksy ei hullutkaan niinkuin raamattu sanoo, Jumalan PyhäHenki on voimallinen avamaan sanansa kenelle hyvänsä ei siinä ylimyksiä tarvita.
    Apostolit rukoilivat helluntaina ja Jumala täytti heidät PyhälläHengellään ei siellä ylipappeja ollut,
    Joko sinä olet täyttynyt PyhälläHengellä.

    kannattaa aina keskustella. Se on hyvin helppo ja yksinkertainen juttu; kunnioita Jumalaasi ja kohtele lähimmäistäsi niinkuin itse haluat tulla kohdelluksi. Vanhan testamentin puolelta löytyy sama juttu; kymmenen käskyä.

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    sanon kiitos ei Jumalan viisaudelle. Omasta mielestäni kieltäydyn vain omaksumasta tietyntyyppistä protestanttista "viisautta". Siinä on se ero.

    niin sinä luet mieluummin ortodoksien perimätietoo, niinkö.
    Ei tässä ole kysymys protestanttisuudesta vaan Jumalan tahdosta ja suorasta Jumalan tiestä.
    Ihmiset rakentelevat kaikenlaista uskonnollista huuhaata, ihmispoloinen kun on luonnostaan hyvin uskonnollinen, ihan niinkuin Paavalin aikaan kunnioittivat Jumalia todellisesta Jumalasta mitään tietämättä.

    kun olen keskustellut kanssasi. Et ole ymmärtänyt jutuistani juuri mitään. Aikasi on mennyt hukkaan.

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    kun olen keskustellut kanssasi. Et ole ymmärtänyt jutuistani juuri mitään. Aikasi on mennyt hukkaan.

    ja nouseeko se raamatusta, vai onko se näitä loputtomia loruja kuten ruokarukouksia ja muita, näitähän on maailma väärällään kaikenmaailman perinne hokemia jotka ei ole raamatusta, vaikka akkiä niin luulisi.

    Jeesuksen perussanoma oli tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, kääntykää pois syntielämästä, tehkää täyttä totta Jumalan edessä. Ei siihen kuulunut mitään ihmeellisiä kommervenkkejä, Jeesuksen edeltäjä Johannes kastoi parannukseen niintä jotka tunnustivat syntinsä, ja tekivät täyttä totta johon kuului usko ja parannus.

    verran huonosti ymmärtänyt sanomaani, että en viitsi kertoa siitä enempää. Et vastaa kysymyksiini, vaan omiin kysymyksiisi. Miten siis voisimme keskustella?

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    verran huonosti ymmärtänyt sanomaani, että en viitsi kertoa siitä enempää. Et vastaa kysymyksiini, vaan omiin kysymyksiisi. Miten siis voisimme keskustella?

    voin yrittää skarpata jatkossa.

    Äänestä

  • fakta homma kirjoitti:

    voin yrittää skarpata jatkossa.

    joista et mitään tiedä. Et näemmä edes tunne ortodoksisen kirkon perustaa ja historiaa, kuten et myöskään katolisen kirkon (siis KATOLISEN, ei "katollisen"). Opettelisit ensin vähän faktatietoa ortodoksisen kirkon opista, että edes tietäisit - jos vaan ymmärtäisit - mistä kinaat, nyt et näytä tietävän yhtään mitään!

    Äänestä

  • LOPETA JO kirjoitti:

    tuntea ortodoksi kirkon perusta ja historia, kaikesta tärkeintähän on se olemmeko sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa, Jumalan sanahan on se jonka mukaan meidän täytyy ojentautua, kaikki muu turha ihmiskutoinen perinne on turhaa puuhastelua.
    Mitä enemmän tunnet sanaa sitä enemmän tunnet Jeesusta se on kaikista tärkein ja olennaisin.
    Ortodoksi kirkon perinne on vain yhden lahkon perinne, ei mitään muuta.

    Jeesuksen sanat on, ellei ihminen synny uudestaan ylhäältä, ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa, mites tää sopii ortodoksisuuteen?

    että Jeesus itse on alkukirkon perusta ja hänen opetuslapsistaan ja seuraajistaan syntyi alkukirkko, joka on jatkunut näihin päiviin asti, eli ortodoksinen kirkko, josta on eronnut katolinen kirkko ja sen eri lahkot kuten luterilainen kirkko ja monet muut, niin olet ihan hakoteillä koko uskosi kanssa! Lue nyt hyvä ihminen miten kristitty kirkko on syntynyt, sen löydät Uudesta testamentista!

    Äänestä

  • osaatko lukea? kirjoitti:

    toiminnasta voimme lukea apostolien teoista ja Paavalin kirjeistä, raamatun alkuseurakunta poikkeaa ortodoksikirkosta niinkuin yö ja päivä.
    Alussa oli vain kullakin paikkakunnalla oleva seurakunta eli saarnojen kautta uskoon tulleet ihmiset, ja Kristukseen kastetut ja nimen omaan tässä järjestyksessä.
    Ortodoksisen kirkon synty on paljon myöhemmin, apostolit kääntyisivät haudassaan jos tietäisivät että ortodoksista kirkkoa väitetään heidän alkuunpanemaksi, kyllä se niinpaljon eroaa alkuseurakunnasta jossa oli jäsenenä vain uskoon tulleet ja sen jälkeen kastetut.
    Ortodoksisessa kirkossahan ei edellytetä uskoon tulemista, vaan kaikki kastetaan
    ja luullaan että kasterituaali tekee uskovaksi, jos kaikkia ortodokseja pidetään uskovina niin miksi heidän elämänsä ei todista sitä, vaan kapakat on pullollaan ortodokseja ympäripäissään.

    kuinka vanha olet, mutta sen tiedän, että et enää ole samanlainen kuin syntyessäsi. Olet kasvanut, kehittynyt ja muuttunut. Silti olet sama ihminen kuin syntyessäsi. Näin on käynyt kirkollekin Pyhän Hengen johdatuksessa, onneksi. Ken ei tätä huomaa haluaa tietenkin aina uudestaan uuden "alkuseurakunnan". Jos semmoista ei satu löytymään voi tarpeeksi fiksu ihminen perustaa semmoisen. Tämä selittänee sen miksi protestantit hajaantuvat yhä uusiin suuntauksiin. Tyylinsä kullakin!

    Äänestä

  • Fakta homma kirjoitti:

    niin sinä luet mieluummin ortodoksien perimätietoo, niinkö.
    Ei tässä ole kysymys protestanttisuudesta vaan Jumalan tahdosta ja suorasta Jumalan tiestä.
    Ihmiset rakentelevat kaikenlaista uskonnollista huuhaata, ihmispoloinen kun on luonnostaan hyvin uskonnollinen, ihan niinkuin Paavalin aikaan kunnioittivat Jumalia todellisesta Jumalasta mitään tietämättä.

    saman islamissa ja muuallakin...
    Jumalan sijasta tulikin profeetat ja seuraaja ja heidän jäljittely tärkeämpänä samoin koraanin sivuuttivat hadithit jotka ovat täysin vapaaehtoisia vahvoja tai heikkoja perimätietoa.

    Olin pahoillani monienkin uskovien puolesta ja olen edelleenkin.

    Äänestä

  • 9+4 kirjoitti:

    kuinka vanha olet, mutta sen tiedän, että et enää ole samanlainen kuin syntyessäsi. Olet kasvanut, kehittynyt ja muuttunut. Silti olet sama ihminen kuin syntyessäsi. Näin on käynyt kirkollekin Pyhän Hengen johdatuksessa, onneksi. Ken ei tätä huomaa haluaa tietenkin aina uudestaan uuden "alkuseurakunnan". Jos semmoista ei satu löytymään voi tarpeeksi fiksu ihminen perustaa semmoisen. Tämä selittänee sen miksi protestantit hajaantuvat yhä uusiin suuntauksiin. Tyylinsä kullakin!

    tuo protestanttisuus oikein tulee aina esiin.

    Ihminen ei tasan tarkkaan ole koskaan esim. näin 40 sama kuin on ollut syntyessään.Ei henkisesti eikä fyysisesti.

    Äänestä

  • 9+4 kirjoitti:

    kuinka vanha olet, mutta sen tiedän, että et enää ole samanlainen kuin syntyessäsi. Olet kasvanut, kehittynyt ja muuttunut. Silti olet sama ihminen kuin syntyessäsi. Näin on käynyt kirkollekin Pyhän Hengen johdatuksessa, onneksi. Ken ei tätä huomaa haluaa tietenkin aina uudestaan uuden "alkuseurakunnan". Jos semmoista ei satu löytymään voi tarpeeksi fiksu ihminen perustaa semmoisen. Tämä selittänee sen miksi protestantit hajaantuvat yhä uusiin suuntauksiin. Tyylinsä kullakin!

    alkuperäisestä on luopumusta, Jeesus kehottaa palaamaan alkuperäiseen siinä on kaikki tarvittava. Muunmuassa ilmestyskirjassa Jeesus nuhtelee Efeson seurakuntaa joka on luopunut ensimmäisestä rakkaudesta, lue:
    4 Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
    5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.

    Äänestä

  • 9+4 kirjoitti:

    kuinka vanha olet, mutta sen tiedän, että et enää ole samanlainen kuin syntyessäsi. Olet kasvanut, kehittynyt ja muuttunut. Silti olet sama ihminen kuin syntyessäsi. Näin on käynyt kirkollekin Pyhän Hengen johdatuksessa, onneksi. Ken ei tätä huomaa haluaa tietenkin aina uudestaan uuden "alkuseurakunnan". Jos semmoista ei satu löytymään voi tarpeeksi fiksu ihminen perustaa semmoisen. Tämä selittänee sen miksi protestantit hajaantuvat yhä uusiin suuntauksiin. Tyylinsä kullakin!

    mutta useimmat niistä ovat yhtä ja samaa suurempaa maailmanlaajuista Jumalan seurakuntaa, ja he pitävät yhtä.

    Pointtini ei ole seurakuntien puolustaminen jos olet huomannut, kaikissa seurakunnissa on puutteensa, ja monissa on enimmäkseen nimikristittyjä valitettavasti. Jeesus sanoo Ilm. 3:1

    "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet KUOLLUT.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arde2 kirjoitti:

Eikö olisi jo aika siirtyä uuden liiton aikaan, liiton joka sai alkunsa Kristuksen uhrista meidän puolesta. Ristiinnaulitsemisen yhteydessä temppelin esirippu halkesi keskeltä kahtia ja Jeesuksesta Kristuksesta tuli ylimmäinen pappi. Kaikilla meillä syntisillä ihmisillä on oikeus kääntyä rukouksessa suoraan Jeesuksen puoleen, ei tarvita mitään isiä tai muita kirkon asettamia pyhimyksiä siihen väliin operaattoriksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu