Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kysymys naturistiyhdistyksistä

Yksi yhdistys on julkaissut monia alastonkuvia meistä heidän tilaisuuksissaan käyneistä ihmisistä omalla nettisivullaan.
Haluaisin nyt saada vastauksen siihen, onko kyseisten kuvien julkaisemisesta päätetty tuon yhdistyksen vuosikokouksessa, vain onko kuvat vaan jonkun nettivastavaan tai tiedottajan omavaltaista toimintaa? Asia on siinä mielessä tärkeätä, että osaan sitten tehdä tutkintapyynnön oikeasta henkilöstä. Jos yhdistyksen pöytäkirjoista löytyy päästös kuvien julkaisemisesta, niin harkitsen silloin uudelleen asiaa.
9855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mikään nyhdistys ei vastaa mitään puskista nimöttömänä heitetyihin mölähdyksiin. Ei varsinkaan tällaisella foorumilla esitettyihin.

Äänestä

Kuvaaminenhan on vapaata ja nettiin voi laittaa ihan mitä vaan. Suurin vaara on, että kuva poistetaan netistä, mutta silloin se on netissä jo jossain muualla. Ei sitä enää voi poistaa.

Mitä oikein huutelet. Hyväksy Suomen lait tai muuta muualle.

Äänestä
  • MIKSI tuo yhdistys sitten VALEHTELEE, että valokuvaaminen olisi kiellettyä, kun se ei sitä kuitenkaan ole?

    Houkutteleeko se kuvauskiellolla ratsastamalla herkkäuskoisia maksavia asiakkaita ylihintaisiin tapahtumiinsa, jotta saa sitten valokuvattua nämä ja laitettua nettiin kaikkien töllisteltäväksi?

    Olisi kohteliasta esiintyä rehellisesti ja sanoa, että tilaisuuksissa saatetaan valokuvata ja kuvia julkaistaan yhdistyksen nettisivuilla.
    Tuolloin toiminta ei olisi niin räikeän kaksinaamaista, kuin mitä nykytavalla on.

    Äänestä

  • 2naamaista kirjoitti:

    MIKSI tuo yhdistys sitten VALEHTELEE, että valokuvaaminen olisi kiellettyä, kun se ei sitä kuitenkaan ole?

    Houkutteleeko se kuvauskiellolla ratsastamalla herkkäuskoisia maksavia asiakkaita ylihintaisiin tapahtumiinsa, jotta saa sitten valokuvattua nämä ja laitettua nettiin kaikkien töllisteltäväksi?

    Olisi kohteliasta esiintyä rehellisesti ja sanoa, että tilaisuuksissa saatetaan valokuvata ja kuvia julkaistaan yhdistyksen nettisivuilla.
    Tuolloin toiminta ei olisi niin räikeän kaksinaamaista, kuin mitä nykytavalla on.

    Kyllä, ne kuvittelee saavansa karnevaaleihinsa enemmän väkeä kun ne valehtelee valokuvaamisen olevan kiellettyä.
    Tosiasiassa ne ei voi edes kieltää valokuvaamista Yyerin kylpylähotellissa, kun tuohon tilaisuuteen pääsee kuka tahansa ennakkoon mukaan ilmoittautunut.

    Äänestä

  • Ahneus ajaa kirjoitti:

    Olet niin "rinta rottinkilla" että. Olet myös vihainen - sinulla on varmaan syysi.

    Äänestä

  • kuiskaaja :) kirjoitti:

    Olet niin "rinta rottinkilla" että. Olet myös vihainen - sinulla on varmaan syysi.

    seuratkaa kellonaikoja aloitan aamulla ja viimeiset kirjotukset kirjoitan yöllä TYÖTTÖMÄLLÄ KUN ON AIKAA

    Äänestä

  • kuiskaaja:) kirjoitti:

    seuratkaa kellonaikoja aloitan aamulla ja viimeiset kirjotukset kirjoitan yöllä TYÖTTÖMÄLLÄ KUN ON AIKAA

    Onko pakko tulla esittämään tänne lapsellisempaa, mitä oikeasti onkaan?

    Jos on jotain oikeaa sanomista, niin sanokoon sen reilusti omaperäisellä uniikilla nimimerkillä, eikä jonkun toisen käyttämällä nimimerkillä.

    Äänestä

  • kuiskaaja :) kirjoitti:

    Olet niin "rinta rottinkilla" että. Olet myös vihainen - sinulla on varmaan syysi.

    Pidän kirjoitustaukoa, kun nussin koirani kanssa.

    Äänestä

  • kuiskaaja:) kirjoitti:

    Pidän kirjoitustaukoa, kun nussin koirani kanssa.

    Tarkoitin sanoa, että pidän kirjoitustaukoa, kun käyn nakuavantouinnilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naturisti mies kirjoitti:

Yksi yhdistys on julkaissut monia alastonkuvia meistä heidän tilaisuuksissaan käyneistä ihmisistä omalla nettisivullaan.
Haluaisin nyt saada vastauksen siihen, onko kyseisten kuvien julkaisemisesta päätetty tuon yhdistyksen vuosikokouksessa, vain onko kuvat vaan jonkun nettivastavaan tai tiedottajan omavaltaista toimintaa? Asia on siinä mielessä tärkeätä, että osaan sitten tehdä tutkintapyynnön oikeasta henkilöstä. Jos yhdistyksen pöytäkirjoista löytyy päästös kuvien julkaisemisesta, niin harkitsen silloin uudelleen asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu