Sinimäki ei sortunut

Vuonna -44 puna-armeija eteni Viroon ja koetti vallata saksalaisten ja virolaisten puolustamaa Sinimäen pienehköä aluetta. Alueelle ammuttiin useita kertoja keskityksiä, jotka jopa ylittivät rajuudessaan sen mitä ammuttiin Valkeasaareen.

Sinimäen puolustus piti kuitenkin viikkoja, Valkeasaari murtui heti. Käytännössä ei hyökkääjälle tehty mitään vastarintaa millä olisi ollut jotain merkitystä. Alle tunnissa oli hyökkääjä läpi.

Osaiskohan joku selittää mistä näin suuri ero johtunee.
20564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Lue Tirrosen Jylisevät tykit -kirjasta kuinka 10.D tykistökomentaja oli enemmän huolissaan kanihäkeistään kuin siitä, onko tykeille riittävästi ammuksia. No sitten lienee huomattavasti helpompaa ymmärtää miksi ne tykit jäi sinne asemiinsa kun kerran kanihäkitkin jäi sinne...

P.S. Esikuntaa ei EI saanut häiritä yöllä. Nykyään kuulemma soditaan vain virka-aikana.

Äänestä
  • Ja ilman saksalaisia virolaiset olisi paskat housussa juosseet vasikan karkua Tallinnaan kuten vuonna 1918 joten lopeta uhoilu. Eestiläisten urheus kyllä taskuvarkaina ja roistoina tunnetaa.

    Tykistö saatiin kyllä kuntoon ihan hyvin omin avuinkin.

    Äänestä

  • annas läsky kirjoitti:

    Ja ilman saksalaisia virolaiset olisi paskat housussa juosseet vasikan karkua Tallinnaan kuten vuonna 1918 joten lopeta uhoilu. Eestiläisten urheus kyllä taskuvarkaina ja roistoina tunnetaa.

    Tykistö saatiin kyllä kuntoon ihan hyvin omin avuinkin.

    Virolaisten taistelutahto teki vaikutuksen jopa H.Himmleriin. Narvajoen kaista, mm. Sinimäet, olivat Saksan sodanjohdolle vain viitytystaistelun näyttämö. Tarkoitus oli estää puna-armeijaa pääsemästä Peipsijärven eteläpuolella taistelevien saksalaisten selustaan. Virolaiset olivat oman kotimaansa rajalla, ja vastassa epäinhimilliseksi tiedetty bolshevismi.

    Joka tapauksessa Sinimäillä nähtiin virolaisten urheus ja kyky taistella. Puna-armeija uhrasi turhaan miehiään, sillä ratkaisu tehtiin toisaalla. Venäläisten menetykset olivat suhteettoman suuria, eikä niitä haluttu yleiseen tietoon. Kaatuneet jätettiin maatumaan niille sijoilleen, ja vasta 1970-luvulla virolaiset keräsivät venäläisten luut pois metsistä ja ne haudattiin asianmukaisesti.

    Äänestä

  • ...toista mieltä. kirjoitti:

    Sitten voitkin eestipelle kertoa mitä mieltä Max Hoffmann, Goltz, Branstein, Ludendorff ja muut ammattilaiset olivat teistä lukutaidottomista maaorjien jälkeläisistä joista noin 90% SS-mies Soodla mukaan lukien jäi Saksan keisarillisen armeijan vangiksi heti ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina.

    Ettekä te Saksan etenemistä hidastaneet. Jos baltiansaksalaiset kuten Wrangel, Rennenkampf ja Ungern von Sternberg olisivat liittyneet Hoffmanin ja Ludendorffin porukkaan Keisarillinen Saksa olisi ollut Renvallissa jo helmikuussa 1915.

    Turhaan sinä idiootti kanafarmari Himmleriä siteeraat. Eihän se pelle ollut edes sotaa käynnyt!

    Virolaiset olivat 700 vuotta baltiansaksalaisten lukutaidottomia maaorjia jotka eivät kyenneet luomaan omaan maahansa yhtään mitään. Siinä teidän historia.

    Äänestä

  • ahnenerbe kirjoitti:

    elä sinä himmleriä hauku. saihan hän myös korkeimman suomalaisen kunniamerkin marskin kädestä. meinaakko saatanan kommareiden kätyri, että suomen marski olisi henkilökohtaisesti luovuttanut korkeimman suomen kunniamerkin väärälle tyypille. ei marski sellaista tekisi.

    Äänestä

  • 37 kirjoitti:

    kunniamerkkijuttua. Mikähän merkki oli kyseessä ja luovuttiko sen himmlerille TAlvela marsskin edustajana Berliinissä? Ei kai himlelri käynyt Suomessa vai kävikö ehkä pikaisesti Lapissa?

    Äänestä

Sinimäkihän kuten nimikin kertoo, on -mäki ja melko korkea mäki onkin. Se ilmeisesti suosi puolustajaa.
Valkeasaaressa ei tainnut vastaavaa olla muualla, kuin Sormenkärjessä. Se on Sinimäkeen verrattuna lilliputti ja jäi heti saarroksiin, jolloin sen puolustajat, jotka olivat vielä keskitysten ja pommitusten jälkeen hengissä, kaatuivat viimeiseen mieheen.
Sinimäessä on hirvittävän suuri joukkohauta. Virolaislähteitten mukaan siinä on 200.000 puna-armeijalaista, joten väellä ja voimalla venäläinen yritti päästä läpi. Tiedä häntä, pitääkö paikkansa, mutta suuri se on.

Valkeasaareen jääneet 60 putkea tuskin olisivat hyökkäystä pysäyttäneet, vaikka niille ammuksia olisi ollutkin.
Suurin osa tykistöstä oli koko ajan muutenkin pelistä pois, koska niiden tuliasemat olivat paljastuneet venäläisille
8./KTR 9:ää ja 3./RaskPsto 25 lukuunottamatta, jotka oli hyökkäystä ennakoiden siirretty uusiin asemiin.

Äänestä
  • Vai 200 000 sotilasta muka? HA! Viron valtaamisessakaan ei ollut kuin joku 350 000 sotilasta. Se voin kyllä uskoa että Narvassa kuoli vuoden 1944 aikana tuo 100 000-200 000 ukkoa mutta yhden taistelun aikana. Tuskinpa.

    Niih ja siihenhän pitää ottaa huomioon että YLI PUOLET Sinimäkeä puollustavista oli ULKOMAALAISIA sotilaita. Saksalaisia sotilaita sekä ulkomaalaisia SS-miehiä.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Vai 200 000 sotilasta muka? HA! Viron valtaamisessakaan ei ollut kuin joku 350 000 sotilasta. Se voin kyllä uskoa että Narvassa kuoli vuoden 1944 aikana tuo 100 000-200 000 ukkoa mutta yhden taistelun aikana. Tuskinpa.

    Niih ja siihenhän pitää ottaa huomioon että YLI PUOLET Sinimäkeä puollustavista oli ULKOMAALAISIA sotilaita. Saksalaisia sotilaita sekä ulkomaalaisia SS-miehiä.

    ...taisteltu, kun punaset sen ohi pääsivät. Kaikki kaatuneet ovat yhden vaiheen uhreja.

    Parisensataa tuhatta neuvostosotilasta taisi menehtyä, eikä se tänään ole mikään ilon aihe kenellekään.

    Äänestä

Johtuisikohan tämä siitä että Sinimäellä oltiin valmistauduttu hyökkäykseen. Valkeasaarella ei oltu. Joopa joo. Vai ammuttiin Sinimäelle enemmän. Ja Mat Laarin eli Liarin kirjastako tuon luit. Sano eesti pelle saman tien että Sinimäki oli toisen maailmansodan suurin taistelu vaikka lentokoneita Neuvostoliitolla siellä ei ollut juuri ollenkaan.

Äänestä
  • suomalaisesta Panssari-lehdestä, jota Panssarikilta julkaisee. Että onko jotain valittamista lehden suhteen v ai onko sinulla ihan muuten vain paremmat tiedot noin yleensä?

    Äänestä

sakut piti tappaa melkein yksitellen ennenkuin länsivallat pääsivät läpi. Rautaa ei varmasti puuttunut niistäkään kovapanosammunnoista. Valtava tykistö, lentopommitukset sekä laivatykistö, huh huh. Taisi Valkeasaari jäädä pieneksi niihin keskityksiin verrattuna. Ja niitä keksityksiä ammuttiin sakujen niskaan melkein joka päivä, eikä vain kerran.

Äänestä
  • Mutta toisaalta käytännöllisesti katsoen saksalaisten kaikki läntiset panssarivoimatkin olivat siellä varsin kapealla rintamalla länsiliittoutuneita vastassa ja nimenomaan ne tekivätkin taistelusta hankalan. Ei siinä, että liittoutuneet olisivat välitöntä läpimurtoa odottaneetkaan.

    Äänestä

  • Me Again kirjoitti:

    Mutta toisaalta käytännöllisesti katsoen saksalaisten kaikki läntiset panssarivoimatkin olivat siellä varsin kapealla rintamalla länsiliittoutuneita vastassa ja nimenomaan ne tekivätkin taistelusta hankalan. Ei siinä, että liittoutuneet olisivat välitöntä läpimurtoa odottaneetkaan.

    ,,,Ei siinä, että liittoutuneet olisivat välitöntä läpimurtoa odottaneetkaan. ,,,,

    Niitten piti olla jo parissa päivässä siellä missä olivat hädintuskin kuukauden kuluttua vasta.

    Äänestä

  • tsih tsih kirjoitti:

    ,,,Ei siinä, että liittoutuneet olisivat välitöntä läpimurtoa odottaneetkaan. ,,,,

    Niitten piti olla jo parissa päivässä siellä missä olivat hädintuskin kuukauden kuluttua vasta.

    Oli päästä Pariisiin kolmessa kuukaudessa eli 6.9.44 mennessä. Pariisi vapautettiin 24.8.44.

    Äänestä

  • Puolilautatsi kirjoitti:

    Oli päästä Pariisiin kolmessa kuukaudessa eli 6.9.44 mennessä. Pariisi vapautettiin 24.8.44.

    puolustus luhistunut missään vaiheessa. Amerikkalaiset pääsivät läpi vasta kun melkein viimeinenkin puolustaja oli saatu hengiltä. Mitään juokua kuten Kannaksella ei Normandiassa nähty, olipa tulivalmistelu ollut millainen tahansa. Kuten ei Sinimäelläkään, sieltäkin pääsi neukku läpi vasta kun puolustajia ei enää ollut.

    "Joo, mutta Normandiassa ei saksalaisten puolustus luhistunut missään vaiheessa. Amerikkalaiset pääsivät läpi vasta kun melkein viimeinenkin puolustaja oli saatu hengiltä."

    Ei pidä paikkaansa. Yhdysvaltalaiset pääsivät läpi pitkälti, koska vastassa olevat pahoin kuluneet saksalaiset joukot eivät pystyneet rajaamaan panssarien läpimurtoa eivätkä brittien vastaiselta kaistalta lähetyt panssarireservit ehtineet taikka pystyneet tukkimaan syntynyttä aukkoa ja estämään saksalaisten rintaman romahtamista.

    "Mitään juokua kuten Kannaksella ei Normandiassa nähty, olipa tulivalmistelu ollut millainen tahansa."

    Itseasiassa kyllä nähtiin. Saksalaiset pitivät pirunmoista kiirettä päästäkseen Seinen pohjoispuolelle välttääkseen saarrostuksen ja tuhoutumisen.

    Äänestä

  • tsih tsih kirjoitti:

    puolustus luhistunut missään vaiheessa. Amerikkalaiset pääsivät läpi vasta kun melkein viimeinenkin puolustaja oli saatu hengiltä. Mitään juokua kuten Kannaksella ei Normandiassa nähty, olipa tulivalmistelu ollut millainen tahansa. Kuten ei Sinimäelläkään, sieltäkin pääsi neukku läpi vasta kun puolustajia ei enää ollut.

    "Mitään juokua kuten Kannaksella ei Normandiassa nähty, olipa tulivalmistelu ollut millainen tahansa"

    Vain karkurit juoksivat. Joukot taistelivat koko ajna. Jopa JR 1 oli taas 16.6. taisteluissa mukana.

    Asian voi tarkistaa venäläisistä historioista,mm Juri Mistsenkon kirjasta. Länsi-Kannaksella vetäydyttiin kyllä 10 km päivässä, mutta puna-armeija kärsi tappioistaan noin 50 % ennen Viipuria. Mm. 30. KaK oli täydennettävä ennen jatkoa. Tosin se oli murtanut sekä pääaseman, että VT-linjan, mutta siis suurin tappioin.

    Äänestä

  • koko ajan kirjoitti:

    sitä miten tapeltiin Sinimäessä tai Normandiassa siiihen miten tapeltiin Valkeasaaressa. Valkeasaaresta juostiin karkuun silmät pyöreinä täydessä pakokauhussa mutta noista kahdesta paikastapa ei juostukaan vaikka rautaa tuli niskaan paljon enemmän ja moneen kertaan vieläpä.

    Äänestä

  • nyt suutun jo kirjoitti:

    "Valkeasaaresta juostiin karkuun silmät pyöreinä täydessä pakokauhussa mutta noista kahdesta paikastapa ei juostukaan..."

    Juurihan sanottiin, että sieltä juostiin ja kovaa juostiinkin. Saksalaiset häipyivät niin, että suurin osa kalustosta jäi matkan varrelle pitkin Ranskan seutuja ja se kilpajuoksu olikin ihan oikea tapa menetellä. Paikalleen jäämällä he olisivatkin vain varmistaneet Saksan lännen asevoimien totaalisen tuhon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinimäki_ kirjoitti:

Vuonna -44 puna-armeija eteni Viroon ja koetti vallata saksalaisten ja virolaisten puolustamaa Sinimäen pienehköä aluetta. Alueelle ammuttiin useita kertoja keskityksiä, jotka jopa ylittivät rajuudessaan sen mitä ammuttiin Valkeasaareen.

Sinimäen puolustus piti kuitenkin viikkoja, Valkeasaari murtui heti. Käytännössä ei hyökkääjälle tehty mitään vastarintaa millä olisi ollut jotain merkitystä. Alle tunnissa oli hyökkääjä läpi.

Osaiskohan joku selittää mistä näin suuri ero johtunee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu