Luodataanpas vaihteeksi syvältä. Tiedettäkin syvemmältä.

hyväksyä mutta se on lopulta pakko hyväksyä, muu on itsepetosta, siksi elämä pitää elää täysilla koska täällä ollaan vain kerran. Kaiken jälkeen on tyhjyys, mutta ei se pelota koska se on vain olemattomuus.

että ainoa tarkoitus on jatkaa elämäksi kutsumaamme ilmiötä. Kukin elävä olento tahollaan. Eihän sitä lopettaakkaan voi, koska tietyn pisteen jälkeen elämän jatkaminen on huomattavsti hankalampaa. On helppo hyväksyä tai todeta, että emme lajina tiedä mistään paljoa mitään. Ja voisin ajatella, että uskomalla kovempaa ainakaan tieto ei lisäänny.

Ajattelet mielestäni aivan liian itsekeskeisesti, haluaisitko ehkä kaiken itsellesi, jonkin aivan hullun ikuisuudenkin?! No, sehän toteutuu tavallaan koko ajan. Katsos, eihän koskaan ketään oikeastaan ole kuollut, se sama organismihan tässä jatkaa taivaltaan kun on aina jatkanut. Sama jätkä porskuttaa. Se organismi vaan toimii niin, että osan kiertävästä materiasta täytyy välillä käydä maatumassa.

On helppoa ja lohdullista uskoa olla olevansa osa suurta ihmeellistä maailmankaikkeutta joka tekee mitä tekee, lupia kyselemättä. Lapsena halusin taivaaseen, tehdään sellainen tuleville sukupolville, vaalitkin lähestyvät ;D

Turha visiittihän tämä ei ole. Olenhan jo kokenut mahtavia asioita maan päällä: kaverit, seksi, rakastuminen, avioliitto ja lapsiakin tulossa. Ikävä asiahan se on että elämä loppuu ja sen jälkeen ei välttämättä ole mitään. Helppoa sen hyäksyminen ei ole. Pelottaahan se. Mutta enhän minä rakkaistani joudu eroon vaan päädyn samaan paikkaan kun hekin. Itseasiassa pääsen samaan paikkaan kun missä olin ennen elämää. Mitä sitten kun oma tietoisuus loppuu? Vai loppuuko se? Onko siinä kaikki? Olen ateisti mutta en tiedä mitä elämän jälkeen on.

Mutta sen takia aion elää elämäni niinkuin itse haluan. En niinkuin jokin 2000 vuotta vanha kirjaa sanoo. Otetaan sitten kuoleman jälkeen selvää. Turha sitä elämää hukata siihen pelkäämiseen. Miksi rajoittaa elämää saduilla. Miksei me vaan anneta tieteen mennä menojaan? Miksi rajoittaa sitä? Kun me kuitenkin kaikki pohjimmiltaan tiedetään että tiede parantaa meidän elämää kaikin puolin.

Jos olen väärässä ja jokin jumala on olemassa, niin haluaisin että hän tuomitsee minut teoista eikä siitä että ruokoilinko häntä, kiitinkö häntä ruoasta (vaikka itse työlläni hankin ruoan pöytään), kävinkö kirkossa (en käy), uskoinko evoluution vai luomis hömppäpömppään.

Ajatus ikuisesta "elämästä" on kovin raskas..Toisaalta tiedän varmaksi että kun se hetki koittaa niin esirippu laskee ja homma on siinä.Mitä ihmettä siinä keksisi sanomista kaikille rakkaille kun aikaa olisi lukemattomia triljoonia vuosia,pakostakin olisi vitsit vähissä jo muutaman sadan vuoden päästä.Jos olisi tämmöinen taivaantapainen paikka niin oppisi mukaan helvettikin pitäisi olla olemassa ja kaikki menee taas sangen vaikeaksi.Muista Occam.

Koeta olla ihmisille kiltti, koeta unohtaa vaikkapa homofobiasi tms. unohda liiallinen rahan perässä juokseminen tai jos rahaa on niin muista että se on vain väline ja sillä voit tehdä paljon hyvääkin.Jos autat rahalla ihmistä niin anna ennemmin yhdelle vähän enemmän (mielellään paljon;) kuin vähän monelle! Elämä on inhorealismia ja näin se menee.Itse aikoinaan lähdin tyhjätaskuna maailmalle ja ne rovot joita olen onnistunut matkanvarrella kaapimaan kasaan eivät todellakaan varsinaista pesää tee tilille koska matkaanhan niitä ei vikareissulle saa..

Kunhan sen räntäpäivän varan pitää niin loput saa mennä-

Kuluuko jb.n henk.koht. uskoon myös inkarnaatio? Mikä itse olis edellisessä elämässä?

Elämä (niin oma kuin muidenkin) on merkityksellistä juuri siksi, että se on ainutlaatuinen ja rajallinen. Elämän näkeminen jonain pääsykokeena ennen loputonta (ja väistämättä pitkästyttävää) ikuista "autuutta" latistaa sekä oman että muiden elämän merkityksen ja arvon.

Eräs henkilö kertoi nähneensä seuraavanlaisen unen.

Oli suuri rakennus, jonne oli kerääntynyt paljon ihmisiä. Saapui suuri vanhanmallinen laiva, jonne osa ihmisistä pääsi saatuaan uuden ruumiin. Laiva kuljetti unennäkijän paikkaan, jonne oli kerääntynyt runsaasti ihmisiä erilaisiksi ryhmiksi. Paikkaan pääsi vain ja ainoastaan tuolla laivalla. Unennäkijän ryhmä alkoi harjoitella laulamista ja ihmiset erilaisissa ryhmissä valmistelivat jotain, joka ei ollut vielä alkanut.

mutta en ateismin enkä Darwinismin kannattajien mukainen.
Vastaan vain viimeiseen kysymykseesi; se kai on koko aloituksesi ydin? Niin, hyväksyn täysin tämän nykyisen elämäni pituuden (toistaiseksi > 60v) ja kaikki sen kokemukset jotka ovat antaneet tietoisuudelleni mahdollisuuden edetä tähänkin pisteeseen, jossa nyt olen. Opin koko ajan lisää tästä elämästä ja koko maailmankaikkeuden ihmeellisyyksistä, siis asioista jotka ovat aina kiehtoneet mieltäni. Tiedonhaluni saa koko ajan jotain uutta purtavaa, sillä nyt minulla eläkeläisellä on aikaa ja keinoja hankkia vapaasti tietoa mitä erilaisimmista lähteistä ja etenkin tieteen uusista saavutuksista. Yli 40 vuotisen henkisyyteen liittyvien asioiden pohtimisen ja erilaisiin näkemyksiin tutustumisen jälkeen olen aivan innoissani uusista kvanttifysiikan teorioista ja niihin perustuvista muista tieteen ja tutkimuksen aloista, kuten biologiasta, mutta myös astrofysiikasta.
Mitä enemmän olen alkanut tajuta kaikesta näistä tieteen tarjoamista vastauksista ja niiden perusteista, sitä enemmän löydän vahvistuksia niille henkisille totuuksille/uskomuksille, joita löytyy lähes kaikista uskonnoista.

Tiede tietää lähes kaiken materiasta, mutta se etsii edelleen paria asiaa eli mikä pitää atomit kasassa ja miten yhdistää gravitaatio muihin voimiin. Minulle, mutta myös monelle jopa tiedemiehelle se piilevä, kaikkea yhdistävä voima on TIETOISUUS. Koska en ole tiedemies, lisään siihen sanan RAKKAUS (en selittele nyt niitä tässä!). Ne ovat mukana kaikessa elämän ilmiöissä, mutta niitä ei voi ampua Cernin labran kiihdyttimeen ja katsoa sen hajaantumista, joten "se ei voi olla tieteellinen asia"!

Olkoon fyysinen elämä lyhyt tai pitkä, sillä on aina merkitystä TIETOISUUDEN kannalta. Se on meissä jokaisessa/kaikessa oleva ominaisuus ("sielu-henki") ja se ei häviä kuolemassa (vain materia, fyysinen "avaruuspuku" kuolee eli palaa omaan alkuperäänsä maahan ja sieltä sitten luonnon lakien mukaan joskus pelkäksi alkuenergiaksi), joten en yhtään hätäile tämän kertaisen elämäni pituudesta tällä kokemusplaneetalla.

..mitä toivon elämän jälkeiseltä ajalta. Koska se ei kuulu palstan aiheeseen, en lähde noita subjektiivisia näkemyksiä tässä toistelemaan. Minulla ei ole sinunlaistasi vimmaa levennellä niillä tai pakottaa niitä toisille. Uskoni perustuu valtavirran lutetrilaiseen kristillisyyteen, jota en kuitenkaan pidä täydellisenä ja ainoana totuutena.

Evoluutioteoria ja tieteen tulokset sopivat uskonoppiini ja ovat olennainen osa siitä; Jumalan meille luomakunnassaan antaman ilmoituksen inhimillinen tulkinta.

Minua lohduttaa ajatus siitä, että olen osa elämän katkeamatonta ketjua. Vaikka ruumiini kuolee, osa minusta jatkaa elämistä lapsissani. Poikani kasvonpiirteet tai tyttöni luonne. Osa niistä on osa minua, minulta peritty. Niitä samoja piirteitä näen myös sisaruksissani ja heidän lapsissaan. Näen niitä myös ventovieraissa ihmisissä. En siis ole ainoastaan ainutkertainen yksilö vaan myös osa elämän katkeamatonta ketjua.

Yksilötasolla näen olevani osaksi vanhempiani ja lapseni osaksi minua, mutta näen myös ihmisten ja eläinten samankaltaisuuden. Sama elämänhalu ajaa kaikkia eläimiä eteenpäin. Samat himon ja nautinnon tunteet saavat ne suuntautumaan ulospäin ja samat pelon, inhon ja aggression emootiot saavat ne suuntautumaan sisäänpäin. Olen siis osa elämän ketjua en vain esivanhempieni ja lastenlasteni kautta vaan olen sukua koko eliökunnalle.

Tottakai kuolema pelottaa. Mutta silti uskon että kukaan ei oikeasti halua elää ikuisesti vaan mahdollisimman kauan: emme halua kuolla vaan elää vielä vaikka nähdäksemme lastenlapsemme kasvavan tai vaikkapa vain seuraava henkäys. Elämänhalu on se voima joka on kaiken elämän takana.

Vaikka en haluaisi kuolla, ajatus ikuisesta elämästä on vielä pelottavampi ajatus kuin kuolema. Ymmärrys elämän rajallisuudesta on se minkä takia elämä ylipäänsä on mielekästä. Millään ei olisi mieltä jos meillä olisi ikuisuus aikaa se tehdä.

Siis onko se helppoa hyväksyä että vain tämä elämä, ja sitten ikuinen unohdus?"

Siis onko tämä helppo hyväksyä? Itse en näe edes mitään vaihtoehtoa. Sellasiet asiat joihin ei voi vaikuttaa ei pitäisi vaivata ketään.

"Onko helppoa hyväksyä ikuinen ero rakkaista omaisista? "

Se ei haitannut ennen syntymääni joten miksi kuoltuani se haittaisi?

Mutta tämäkysymys oli teille, evolutioistit, siis onko helppoa hyväksyä että nykyinen lyhyt elämä on kaikki mitä voimme tietoisina olentoina saada?"

Se, että elämä on tässä ja nyt tekee siitä todella arvokkaan verrattuna siihen, että lyhyt olo tässä elämässä ja ikuisuus toisessa.

"Eli mitä te evolutionistit ajattelette ihmiselämän kokonaiskuvasta, onko se kokonaisuutena, iloineen ja käytettyine ja käyttämättä jääneine mahdollisuuksineen ihan järkeenkäyvää ja helposti hyväksyttävää että tämä elämä ajattelevana ja tuntevana ihmisenä jää parhaimmillaankin vain n. 80 v. ohimeneväksi viivähtämiseksi elävänä olentona, kun se useimmille se on kaiken lisäksi paljon lyhyempi turhalta tuntuva visiitti elävien kirjoissa?"
- - Kyse ei ole mielipiteestä. Noin se vain on.

"Siis onko se helppoa hyväksyä että vain tämä elämä, ja sitten ikuinen unohdus?"
- - Ei se helppoa ole. Tosin, kumpikaan meistä ei ollut olemassa 13,7 miljardia vuotta, sitten hengaillaan tällä pieni tovi ja sitten meidän olemassaolomme lakkaa. Se ensimmäinen 13,7 miljardia vuotta ei tuntunut pahalta, joten tuskin sitä seuraavat miljardit vuodet olisivat mitenkään erilaisia.

"Onko helppoa hyväksyä ikuinen ero rakkaista omaisista?"
- - Mikä ero? Minulla on tämä elämä aikaa olla rakkaiden ihmisten kanssa. Ei ole mitään eroa, koska minä en mene minnekään - minä lakkaan olemasta.

"Mutta tämäkysymys oli teille, evolutioistit, siis onko helppoa hyväksyä että nykyinen lyhyt elämä on kaikki mitä voimme tietoisina olentoina saada?"
- - Onko gravitionisteille samankaltainen kysymys? Entäs atomisteille tai soluisteille?

Ei se helppoa ole hyväksyä, mutta se on totuus.

Vastataanpa vakavalla mielellä.

Olen syntynyt miljardien vuosien biologisen kehityksen kautta omaksi itsekseni,
vaikuttanut ja vaikutan edelleen yhteisöni hyväksi kultaisen periaatteen mukaisesti,
tai olen ainakin yrittänyt toimia tuon periaatteen mukaisesti.

Toivon, että kuoltuani minua ei muisteta pahalla, mutta se, että muistoni katoaa,
minun myötäni ei ole minulle mikään ongelma.

Olen syntynyt maailmankaikkeudessamme kehittyneiden supernovien tuotteista, ja kuoltuani
palaan samaan tilaan jossa olin ennen syntymääni. ja kehoni molekyylini palaavat aikoinaan
luonnon kiertokulkuun. Atomit kehoni kudosten jäänteistä palaavat joskus miljardien
vuosien kuluttua osana uuden tähden syntymää jossain tässä ikiomassa linnunradassamme.

Koen hyvin lohduttavana sen, että alkuperäni on tähdistä, ja päädyn upean biologisen
prosessin kautta jälleen tähtiin, enkä koe elämäni väistämätöntä päättymistä vähimmässäkään mielessä ahdistavana, saati pelottavana.

Totuuden hyväksyminen totuutena on äärimmäisen vapauttavaa.

Elämän filosofiaa, kaikella on alku ja loppu. Mitä siten? minusta kristinuskon fantasia taivaasta vastaa minun käsitystä helvetistä. Millätavalla taivas-fantasia voisi olla ihanteellinen? Elämän kuuluu eri vaiheet, muuttuminen, jokainen päivä on erilainen, vanhenemista, erilaisia elämänvaiheita, vauhtia ja vaarallisia tilantteita, iloja ja suruja. Sitä elämisen arvoinen elämä on.