sa. Eli 23-vuotias kiinteistönvälittäjä on henkilö, jonka kanssa Martina petti Eskoa Levillä uutena vuotena ja on siitä lähtien ollut tähän pojuun suhteessa, eli noin kaksi viikkoa ehti olla, ennenkuin Eskolle selvisi.
Miehellä oli kuulemma todella kaunis tyttöystävä, jonka kanssa olivat jo 4-vuotta olleet yhdessä. Tyttöystävä jätti heti viime lauantaina tämän pojun, kun Esko oli lau soittanut tälle naiselle ja kertonut että sai tämän selville. Tyttöystävä ei ollut tiennyt asiasta mitään, mutta jätti heti lau miehen.
Tyttöystävä vaikuttaa tosi fiksulta, lisäksi sanoi että hän aikoo mennä tuon naisen yläpuolelle, aikoo hymyillä leveästi jos vastaan tulee. Lisäksi puuskahti, kerran salarakas, aina salarakas. Esko ei ole pettänyt Martinaa. Martinalla on kuulemma aiemminkin ollut jotain pettämisjuttuja Eskon kanssa, Esko on katsonut läpi sormien. Nyt ei enää aio katsoa missään nimessä. Martina on ties missä, Esko on kotona kahdestaan lapsensa kanssa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Joku psykologian opiskelija voisi tehdä gradunsa narsismista ihan vain tiettyä henkilöä haastattelemalla. En sano ketä. Sellainen tapaustutkimus, case study. Millainen on sielunmaisema, kun ihmisen sisällä ei ole mitään ja koko ego perustuu oman ylivertaisuuden todisteluun.
Ei voi kyllä muuta toivoo, ku kovasti voimia Eskolle..
Hän tekee hienoa työtä siellä kotona lapsen
kanssa.
Eikä enää kannattane tosiaan katsoa läpi sormien pettämistä.
Kyllä hän ansaitsee parempaa kohtelua.
voi voi sentään..
mut millanenhan toi kv on kun lähtee martinan matkaan...
Nuori kolli tuskin tajuaa minkälainen Martina on.
kuvien perusteel ei kovin hot, en tiedä sit livenä. ei ole esimerkiks ylioppilas eikä ole esiintynyt julkisuudes älynsä kautta
kaikki siis kärsii
tuo kolli tajuaa, mutta ehkäpä hän pitää Martinaa panopuuna, mistä Martina tuli alunperinkin julkisuuteen. Oman aikansa nautiskelee Martinan anneista ja sitten siirtyy eteenpäin. Martina jää yksin rypistymään, kun kauneusleikkauksetkaan ei enää auta.
Ei voi vastustaa kauniita naisia, jos S.Sievinenkin löytyy ansiolistalta. Että olisiko nyt vakka löytänyt kantensa, onnea heille.
sussiunaa sievinen
ei tosiaan raha ja hienostuneisuus mene käsi kädessä
Eikö myös Stefu saanut tuolloin piparia, siis silloin kun vielä Esko oli vakiomies?
Kyllä se vähän niin on, että sitä saa mitä tilaa. Jos ei ole itsekkään kovinkaan luotettava puoliso, niin ei sitä voi vaatia toiseltakaan ja lopuksi nuo pettäjät jää loppuelämäkseen joko roikkuun irtosuhteisiin tai sitten yksin.
Ilmeisesti tuo on joku ihmeellinen psykologinen juttu näillä pettäjillä, että kun löydät hyvän puolison kuten ehkä Eskokin oli niin alkaa semmoinen ihme kutina siellä jossain, että on pakko mennä vieraisiin? Rikkoa kaikki se hyvä ihmissuhde mitä oli jonkun melkein kakaran kans.
Tässä on vielä semmoinen kummallisuus, että itse hyväksyy sen mitä itse tekee, mutta jos kumppani tekee samoin niin voi sitä niiskutuksen määrää ja perässäroikkumista? Voihan olla tietysti sekin että jos on useampi lapsi niin on ilman uskollista lastenhoitajaa vaikemapi liihottaa siellä ja täällä?
En ole tänä rouvan kejuihin pahemmin kirjoitellut, mutta pakko oli nyt sanoa että sitä saa mitä tilaa.