Vastaukset 1
- minä,
Julkaistu: 11.04.2011 18:29, päivitetty: 11.04.2011 20:47
Kommentteja ()
Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä on räjähtänyt metrossa.
Poliisilähteiden mukaan räjähdyksessä on kuollut ainakin seitsemän ihmistä ja loukkaantunut kymmeniä.
Räjähdyksen syy ei ole vielä tiedossa, mutta kello 20.45 Suomen aikaa tulleen tiedon mukaan kyse oli todennäköisesti terroriteosta.
Asiasta kertovat turvallisuuslähteet uutistoimisto Interfaxille.
Räjähdys sattui alkuillasta ruuhka-aikaan Oktjabrskajan metroasemalla. Asema sijaitsee Minskin keskustassa lähellä presidentti Aleksandr Lukashenkon virka-asuntoa. Se myös yhdistää kaupungin kaksi metrolinjaa.
Silminnäkijän mukaan metrojuna oli juuri saapunut asemalle ja ihmisiä oli tulossa ulos, kun laiturilla räjähti. Räjähdyksestä levisi asemalle ja kadulle runsaasti paksua savua.
– Kaikkialla oli paljon savua, metrovaunun ikkunat särkyivät ja pelkäsimme, että tukehdumme, kertoi yksi matkustajista uutistoimisto Interfaxille.
Presidentti Lukashenko on kutsunut hätäkokoukseen maan turvallisuuspalvelun ja poliisin edustajia. Räjähdyksen vuoksi 1,8-miljoonaisen Minskin metroliikenne on pysähdyksissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561