Kiviniemi

9216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

enkä hyväksy Kataisen ja Kiviniemen kriisi- enkä muutakaan toimintaa, voin tämän kertoa jo nyt ennen vaaleja.

Ei ehkä Kiviniemen kannattaisi puhua koko kansan mielipiteenä omia mielipiteitään.

Äänestä

Ja ransakan "koukkunokka" (sarkozy) meinasi vielä suudella kädelle,mutta suomalainen juntti veti handusa äkisti pois.Kyllä vitusti hävettää olla somnlandialainen.

Äänestä

Kyse on Reganin aloittamasta rahapolitiikasta, missä on kyse siitä, että rikkailla on mahdollisuus rikastua enemmän ja he heittävät sitten rääppeet kansalle, millä kansa koittaa pärjätä. Ameriikkalaiset tykkäävät juuri tästä politiikasta, missä valtio rahoittaa pankiireita ja niin sanottua aatelisia joiden päät pätkittiin Ranskassa vallankumouksen aikaan. Usa on hyvin tyytyväinen Suomen toimintaan, kun rikastutamme heidän rikkaita. Olihan Stubb jo ajamassa amerikkalaisen yhtiön vientimarkkinoita ulkomaille.

Nyt vaaleissa nähädään onko suomen kansa käsittänyt asian vai onko heidän aivonsa turrutettu ameriikkalaisilla ohjelmilla, joita yhdysvallat tuuppaa puoli ilmaiseksi Eurooppaan. Aikoinaan Usa tuuppas ilmaiseksi näitä vastaavia ohjelmia itä-eurooppaan ja Romania oli eräs vastaanottaja 1970-luvulla.

Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin Soini, ja siinäkin toivoa sopii ettei käy kuten Argentiinan kävi, valittiin mikä vaan niin valtaapitävätsiirsivät kansan omaisuutta yhdysvalloille, myivät jopa öljy varat ilmaiseksi, Suomessa on vastaava Kemira joka anettiin ilmaiseksi, kokoomus junnasi läpi keskustan tuella.

Äänestä
  • Kohta vesivaratkin on myyty ulkomaille.

    Ihmekun maailmanpankki niin ahkerasti lainailee rahojansa köyhille maille kun ottaa luonnonvarat pantiksi.
    Rahaa niil eliiteillä on kuin roskaa, nyt vielä pitäis saada kaikki luonnonvarat haltuun.

    Äänestä

  • dhfdfhdfh kirjoitti:

    Kohta vesivaratkin on myyty ulkomaille.

    Ihmekun maailmanpankki niin ahkerasti lainailee rahojansa köyhille maille kun ottaa luonnonvarat pantiksi.
    Rahaa niil eliiteillä on kuin roskaa, nyt vielä pitäis saada kaikki luonnonvarat haltuun.

    ei ollut se patologinen valehtelija "Katainen" mukana luomassa uskoa?

    Äänestä

  • Miksi Kiviniemellä kirjoitti:

    ei ollut se patologinen valehtelija "Katainen" mukana luomassa uskoa?

    Huvittavaa että Kiviniemen puhetta pidetään säihkyvänä ja Kiviniemeä ihanana ihmisenä, mutta jostain kumman syystä Perussuomalaisten Soinia "isona vauvana" , Urpilaisesta ollaan kanssa tehty nyt silmätikku, vaikka ei hän varmasti yhtään sen pässimpi ole kuin Kiviniemikään. Halla-Aho suorastaan mestattiin Hesareiden sun muiden toimesta.

    Minä uskon median puolueellisuuteen.

    Yksi asia mikä lehdistä tuntuu puuttuvan on EU-kritiikki, toinen on Kokoomuskritiikki.

    Äänestä

  • prkl_ kirjoitti:

    Huvittavaa että Kiviniemen puhetta pidetään säihkyvänä ja Kiviniemeä ihanana ihmisenä, mutta jostain kumman syystä Perussuomalaisten Soinia "isona vauvana" , Urpilaisesta ollaan kanssa tehty nyt silmätikku, vaikka ei hän varmasti yhtään sen pässimpi ole kuin Kiviniemikään. Halla-Aho suorastaan mestattiin Hesareiden sun muiden toimesta.

    Minä uskon median puolueellisuuteen.

    Yksi asia mikä lehdistä tuntuu puuttuvan on EU-kritiikki, toinen on Kokoomuskritiikki.

    Kyse on pelosta ja kilpailusta ja tavoitteena on kilpailija lyödä keinolla millä hyvänsä ja jos on mahdollista niin tappamalla, mutta kun siitä nousee isompi meteli ja jää kiinni hyvin äkkiä, niin silloin koitetaan uskottavuutta vetäistä alta pois sanomalla vauvvaksi. Neuvostoliitto aikoinaan hoiti tämän homman hyvin, mitä Suomessakin vielä käytetään, viedään hullujen huoneelle ja sanotaan että hullu se on kun se sielä on, joten uskottavuus on pois.

    Kiviniemelle taas Usa koittaa saada uskottavuutta kuten CNN kautta, näyttää että Kiviniemestä on tullut Usa lemmikki, kuten kekkosesta Neuvostoliiton. Yhdysvalloilla on aika paljon sormet pelissä Suomessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valehtelemassa kirjoitti:

mutta kepuli hoitaa sen rutiinilla. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012013044238_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu