Korvasyyhy

Kirkon korvasyyhy teologia



Kirkko opettaa Raamattua perinteestä käsin, joka muuttuu yhteiskunnan muutosten myötä. Esimerkkeinä kun naisjohtajuus tuli yleisesti hyväksytyksi yhteiskuntaan, niin kirkko alkoi opettaa vastoin omaa tunnustustaan, että nyt tarvitaan naispappeja kirkkoihin. Toinen esimerkki: Kun yhteiskunta suhtautui kielteisesti homouteen, niin kirkko suhtautui myös. Mutta kun yhteiskunta on nyt yleisesti hyväksynyt homoseksuaalisuuden normaaliksi seksuaalisuuden harjoitusmuodoksi, niin kirkko on myös alkanut suhtautua homoseksuaalisuuteen samoin.



Kirkon evankeliumi muuttuu yhteiskunnan muutosten ja virtausten mukana. Kirkko ei tunne Raamattua kovin hyvin, vaan se peesaa yhteiskunnassa tapahtuvia suuntauksia ja muutoksia. Raamattu opettaa homoseksuaalisuuden olevan syntiä, joten jokainen, joka uskoo todella Raamattuun, uskoo myöskin homoseksuaalisuuden olevan syntiä. Homoille kuuluu myös rakkauden evankeliumi, jossa on myös heille voima elämän muutokseen Raamatun osoittamaan terveeseen elämään.

Kirkko toimiikin monessa suhteessa tänä päivänä luopumuksen torvena ja toitottaa maailmalle korvasyyhyteologiaa, josta on riisuttu Jumalan sanan totuus, jonka tilalle on asetettu inhimillinen rakkaus. Raamattu puhuu rakkaudesta totuuteen, joka on Jumalan tuntomerkki ihmiskunnalle. Kirkko on luonut itselleen käsitteen suvaitsevainen rakkaus, joka hyväksyy melkein kaikenlaiset synnit ja uskomukset, sellaisina totuuksina, joista jokainen voi valita itselleen sopivan totuuden. Kirkon rakkaus korvasyyhy rakkautta, joka lyö vasten kasvoja Jumalan rakkaudelle.

Nykypäivänä maailmassa vallitsee suvaitsevaisuus, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen voi luoda itselleen oman totuutensa. Samoin tämä suvaitsevaisuus toitottaa, että kaikki uskonnot ja uskomukset ovat osia ja palasia totuudesta ja johtavat yhteen ja samaan päämäärään. Tämä suvaitsevaisuus ei kuitenkaan suvaitse Raamatun totuutta, vaan asettaa kaikki uskomukset yhtä oikeiksi. Tämä johtuu siitä, että synnin vallassa oleva ihminen pakenee sitä tervettä synnintuntoa, joka johtaisi ihmisen eheytymään Kristuksen kanssa. Saatanan luoma valhe Jumalasta saa aikaan sen ettei ihminen tunnista Parantajaansa, Luoja Jumalaa.
2320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikös helvettikin ole jo poistettu, kun armoa riittää kaikille (paitsi homoille).
Ihmettelen vaan, että miksi vauvat kuitenkin ovat niin "syntisiä", että heidät pitää hätakastaa, jos kuolisivat ilman lutkulahkon kastetta, niin eivät "pelastuisi".

Äänestä

on korvasyyhyä? Eihän luterilaisuus ole mikään kirkko vaan aivan selvä lahkouskonto, jonka kaikkein suurin syyhy lienee kaikenlaisten uskonpuhdistajien ja muiden maallikkosaarnaajien omasta päästään keksimä opetus. Sellaisesta teidän pitäisi nyt ensimmäisenä päästä eroon. Hylätkää Martin Lutherin, Lars-Leevi Laestadiuksen, Paavo Ruotsalaisen ja muiden hihhuleiden keksimät opit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pisara totuutta kirjoitti:

Kirkon korvasyyhy teologia



Kirkko opettaa Raamattua perinteestä käsin, joka muuttuu yhteiskunnan muutosten myötä. Esimerkkeinä kun naisjohtajuus tuli yleisesti hyväksytyksi yhteiskuntaan, niin kirkko alkoi opettaa vastoin omaa tunnustustaan, että nyt tarvitaan naispappeja kirkkoihin. Toinen esimerkki: Kun yhteiskunta suhtautui kielteisesti homouteen, niin kirkko suhtautui myös. Mutta kun yhteiskunta on nyt yleisesti hyväksynyt homoseksuaalisuuden normaaliksi seksuaalisuuden harjoitusmuodoksi, niin kirkko on myös alkanut suhtautua homoseksuaalisuuteen samoin.



Kirkon evankeliumi muuttuu yhteiskunnan muutosten ja virtausten mukana. Kirkko ei tunne Raamattua kovin hyvin, vaan se peesaa yhteiskunnassa tapahtuvia suuntauksia ja muutoksia. Raamattu opettaa homoseksuaalisuuden olevan syntiä, joten jokainen, joka uskoo todella Raamattuun, uskoo myöskin homoseksuaalisuuden olevan syntiä. Homoille kuuluu myös rakkauden evankeliumi, jossa on myös heille voima elämän muutokseen Raamatun osoittamaan terveeseen elämään.

Kirkko toimiikin monessa suhteessa tänä päivänä luopumuksen torvena ja toitottaa maailmalle korvasyyhyteologiaa, josta on riisuttu Jumalan sanan totuus, jonka tilalle on asetettu inhimillinen rakkaus. Raamattu puhuu rakkaudesta totuuteen, joka on Jumalan tuntomerkki ihmiskunnalle. Kirkko on luonut itselleen käsitteen suvaitsevainen rakkaus, joka hyväksyy melkein kaikenlaiset synnit ja uskomukset, sellaisina totuuksina, joista jokainen voi valita itselleen sopivan totuuden. Kirkon rakkaus korvasyyhy rakkautta, joka lyö vasten kasvoja Jumalan rakkaudelle.

Nykypäivänä maailmassa vallitsee suvaitsevaisuus, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen voi luoda itselleen oman totuutensa. Samoin tämä suvaitsevaisuus toitottaa, että kaikki uskonnot ja uskomukset ovat osia ja palasia totuudesta ja johtavat yhteen ja samaan päämäärään. Tämä suvaitsevaisuus ei kuitenkaan suvaitse Raamatun totuutta, vaan asettaa kaikki uskomukset yhtä oikeiksi. Tämä johtuu siitä, että synnin vallassa oleva ihminen pakenee sitä tervettä synnintuntoa, joka johtaisi ihmisen eheytymään Kristuksen kanssa. Saatanan luoma valhe Jumalasta saa aikaan sen ettei ihminen tunnista Parantajaansa, Luoja Jumalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu