Joskus minusta tuntuu, että olen aika friikki yksinäisyyteni kanssa kun ajattelen tämmösiä, mutta usein pyörii mielessä kysymys siitä, että kun/jos menen naimisiin tai kun kuolen niin kuinka monta ei-sukulaista tulisi häihini tai hautajaisiini. Tällä hetkellä vastaus olisi minun kohdallani nolla henkilöä.
Syntymäpäivänäni minua ei vuosikausiin (sen jälkeen kun toinenkin vanhemmistani kuoli) ole onnitellut kukaan. Nimipäivänä joku saattaa töissä onnitella, mutta esimerkiksi nyt viime jouluna ei kukaan sellainen ihminen, jonka olisin nimeltä tuntenut, toivottanut minulle hyvää joulua (paitsi sukulaiset joulukorteissa = 5 kpl). Onko kenelläkään mulla vastaavanlaista totaalista yksinäisyyttä elämässään? Olen 40 vuotias mies ja erosin avoliitosta 7 vuotta sitten.
Syntymäpäivänäni minua ei vuosikausiin (sen jälkeen kun toinenkin vanhemmistani kuoli) ole onnitellut kukaan. Nimipäivänä joku saattaa töissä onnitella, mutta esimerkiksi nyt viime jouluna ei kukaan sellainen ihminen, jonka olisin nimeltä tuntenut, toivottanut minulle hyvää joulua (paitsi sukulaiset joulukorteissa = 5 kpl). Onko kenelläkään mulla vastaavanlaista totaalista yksinäisyyttä elämässään? Olen 40 vuotias mies ja erosin avoliitosta 7 vuotta sitten.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Omalla kohdallani surin/itkin joskus samaa asiaa itsekin että ei minun kuoppajaisiini taida yhtäkään surijaa tulla, mutta sitten ajattelin että mitä väliä sillä minulle enää siinä vaiheessa on kuinka monta ja ketä siellä arkun vierellä seisoo. Sitten tietysti jos tänä iltana lotossa tärppää hyvästikin , niin silloin niitä poismenoni surijoita saattaa tulla ruuhkaankin asti eli siellä saattaa olla enemmänkin porukkaa perintön toivossa kärkkymässä... :) Joskus tuommoisetkin ajatukset pyörii päässä kun muutenkin on surullinen omasta kohtalostaan.
Eri asia on sitten nämä elävien juhlat, joihin voi itsekin osallistua... Se voikin olla ongelma joillekin, riippuu tietysti miten isosti haluaa juhlia. Itse vaikka kirkkoon niin kuulunkin niin valitsisin mielummin jotain vaatimattomampaa, sillä haluaisin ennemmin (elämän läpi kestävän?) avioliiton ja niillä häätavoilla tai kutsuttavien määrällä ei nyt ole minulle niin suurta merkitystä. Löytäisinpä nyt edes sen sulhasenkin ensin, suren sitä kutsulistaa sitten myöhemmin...
Ajatukset ovat tuttuja osittain siis minullekin vaikken nyt mikään totaalisen yksinäinen olekaan, ainakaan nyt tällä hetkellä.
Minulla on yksi ei-sukulainen joka voisi olla mahdollisesti osallisena muutaman lähiomaisen kera, siis jos just nyt sattuisin esimerkiksi jalkani oikaisemaan. Niin sitä sanotaan että ei se määrä vaan se laatu.
Häitä nyt on turha ajatellakaan. Hautajaisiin ei tulisi ketään ja hyvä niin.